TALOUSARVIOALOITE 932/2004 vp

TAA 932/2004 vp - Kari Uotila /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen yleisten kirjastojen käyttökustannusten valtionosuuksiin

Eduskunnalle

Hallituksen talousarvioesityksessä on lähtökohtana, että pääosa kirjastojen valtionosuuksista rahoitetaan edelleen Veikkauksen ja raha-arjapaisten tuotosta. Eduskunta on kuitenkin useana vuonna valtion talousarvioehdotusta käsitellessään katsonut, että valtiontalouden tilanteen parantuessa Veikkauksen ja raha-arpajaisten tuotto tulee käyttää arpajaislain mukaisiin tarkoituksiin eli urheilun ja liikuntakasvatuksen, tieteen, taiteen ja nuorisotyön edistämiseen.

Edetäksemme eduskunnan tahdon mukaisesti ehdotamme yleisten kirjastojen käyttökustannusten valtionosuuteen esitettyä määrärahaa korotettavaksi ja samalla määrärahan perusteluissa todettavaksi, että kirjastojen valtionosuuksien kattaminen veikkausvoittovaroilla puretaan kuluvan vaalikauden aikana.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  29.90.30 lisäyksenä 4 000 000 euroa yleisten kirjastojen käyttökustannusten valtionosuuksiin sekä lisää momentin perusteluihin maininnan, että kirjastojen valtionosuuksien kattaminen veikkausvoittovaroilla puretaan kuluvan vaalikauden aikana.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Kari Uotila /vas
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Iivo Polvi /vas
  • Minna Sirnö /vas
  • Erkki Virtanen /vas
  • Mikko Immonen /vas
  • Anne Huotari /vas
  • Suvi-Anne Siimes /vas
  • Veijo Puhjo /vas
  • Martti Korhonen /vas
  • Outi Ojala /vas
  • Annika Lapintie /vas
  • Jaakko Laakso /vas
  • Matti Kangas /vas
  • Markus Mustajärvi /vas
  • Matti Kauppila /vas
  • Esko-Juhani Tennilä /vas