TALOUSARVIOALOITE 946/2008 vp

TAA 946/2008 vp - Pentti Tiusanen /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen sotainvalidien hautausavustuksiin

Eduskunnalle

Sotilasvammalain perusteella suoritetaan 20—100 prosentin haitta-asteen sotainvalidien jälkeen valtion varoista hautausapua. Lievävammaisten 10—15 prosentin haitta-asteen sotainvalidien rajaamista tämän korvausmuodon ulkopuolelle on pidetty perusteettomana ja epäoikeudenmukaisena. Sotainvalidit ovat pyrkineet itse auttamaan erityisesti varattomia leskiä siten, että monet Sotainvalidien Veljesliiton jäsenyhdistykset ovat maksaneet keräysvaroista osan lievävammaisten sotainvalidien hautauskuluista. Jatkossa tällaisen avun suorittaminen tulee kuitenkin vaikeutumaan. Oikeudenmukaista olisi suorittaa hautausapu valtion varoista kaikkien vähintään 10 prosentin haitta-asteen sotainvalidien jälkeen. Tämä helpottaisi myös korvausasioita hoitavan Valtiokonttorin työtä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  33.50.51 lisäyksenä 1 000 000 euroa 10—15 prosentin haitta-asteen sotainvalidien hautausavustuksiin.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Pentti Tiusanen /vas
  • Ilkka Kantola /sd
  • Jyrki Yrttiaho /vas
  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Veijo Puhjo /vas
  • Matti Kangas /vas
  • Pia Viitanen /sd
  • Merja Kuusisto /sd
  • Timo Soini /ps
  • Anneli Kiljunen /sd
  • Erkki Virtanen /vas
  • Valto Koski /sd
  • Markus Mustajärvi /vas
  • Matti Kauppila /vas
  • Merja Kyllönen /vas
  • Unto Valpas /vas
  • Sirpa Paatero /sd
  • Sinikka Hurskainen /sd
  • Lauri Oinonen /kesk
  • Erkki Pulliainen /vihr