TALOUSARVIOALOITE 949/2008 vp

TAA 949/2008 vp - Pentti Tiusanen /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen ilmastolain toteuttamiseen vuonna 2009

Eduskunnalle

Ilmastonmuutos on aikamme suurin uhka. Laajasti hyväksytyn arvion mukaan maapallon keskilämpötilan noustessa yli kahdella asteella seuraukset ympäristölle ja ihmiskunnalle tulevat olemaan tuhoisat. Välttääksemme ilmastokatastrofin on teollisuusmaiden kyettävä vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään vuoden 1990 laskennallisesta lähtötasosta vähintään 30 prosenttia vuoteen 2020 mennessä.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä on jättänyt syyskuussa 2008 lakialoitteen, jossa ehdotetaan säädettäväksi ilmastolaki, johon sisällytetään ilmastonmuutoksen hidastamiseksi välttämättömät kasvihuonekaasujen päästövähennystavoitteet Suomessa vuosina 2010—2050. Tavoitteiden saavuttamiseksi on ehdotettu säädettäväksi laki viiden prosentin vuotuisesta kasvihuonekaasujen päästövähennystavoitteesta.

Ilmastolain toteuttaminen vaatii kirjattujen viiden prosentin päästövähennystavoitteiden lisäksi myös konkreettisia toimia, kuten panostuksia uusiutuvaan energiaan, erilaisia, osin jo olemassa olevia, ohjauskeinoja (päästökauppa, laki, alemmat normit, julkinen tuki) ja uusia tukimuotoja muun muassa joukkoliikenteeseen.

Käytössä olevien keinojen lisäksi tarvitaan kokonaisvaltaista ajattelua, jossa valitut keinot tukevat päästöjä vähentävien teknologioiden käyttöönottoa ja markkinoita.

Ilmastolain toteuttamiseen on oltava resurssit heti lain tultua voimaan.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  35.01.01 lisäyksenä 10 000 000 euroa ilmastolain toteuttamiseen vuonna 2009.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Pentti Tiusanen /vas
  • Martti Korhonen /vas
  • Minna Sirnö /vas
  • Erkki Virtanen /vas
  • Markus Mustajärvi /vas
  • Annika Lapintie /vas
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Matti Kangas /vas
  • Esko-Juhani Tennilä /vas
  • Matti Kauppila /vas
  • Merja Kyllönen /vas
  • Unto Valpas /vas
  • Jyrki Yrttiaho /vas
  • Veijo Puhjo /vas