Perustelut
USA:n subprime-kriisin laukaisema finanssikriisi, sitä seurannut
talouden taantuma ja viimeaikaiset yksittäisten eurotalouksien
kasvaneet vaikeudet ovat käynnistäneet laajat
sääntelyhankkeet. Halpa lainaraha ja puutteellinen
riskien kasautumisen seuranta ruokkivat niin julkisen
kuin yksityissektorinkin kohtuutonta velkaantumista. Tilanteen uusiutuminen
tahdotaan välttää tehostamalla talouspolitiikkaan
ja rahoitusmarkkinoihin liittyvää sääntelyä.
Tässä lausunnossa käsiteltävien,
osin vasta alustavalla asteella olevien ehdotusten avulla pyritään
ennakoimaan ja estämään uusien kriisien
synty tai ainakin rajaamaan kriisin vaikutuksia sekä kehittämään
toimivat mekanismit eri tilanteiden hallintaan. Talousvaliokunta
keskittyy lausunnossaan esitysten päälinjauksiin
erityisesti niiltä osin kuin ne koskettavat rahoitusmarkkinoita.
Keskeisiä ratkaistavia kysymyksiä niin valtioiden
velkaantumisen kuin rahoitusmarkkinoidenkin osalta ovat, miten riskin
kasvamista voidaan tehokkaasti seurata, miten siihen voidaan mahdollisimman
varhaisessa vaiheessa puuttua ja, mikäli tilanne pääsee
kriisiytymään, millä keinoin tilanne
vakautetaan. Nykyinen tilanne, jossa korjaustoimista vastaavat muut
kuin riskinottajat, tulee estää. Tavoitteena on
hoitaa talouksia mahdollisimman läpinäkyvästi
ja niin, etteivät ne kriisiydy.
Markkinoiden kriisiytymistä on edistänyt myös
se, ettei yksittäisten jäsenmaiden finanssipolitiikan
puutteisiin ole puututtu, vaikka kasvu- ja vakaussopimus olisi antanut
siihen mahdollisuuden. Ehdotetutkin uudistukset menettävät
merkityksensä, jos niitä ei tulla käytännössä tarkoin
myös soveltamaan.
Rahoitusmarkkinakriisin ja julkisen talouden rahoituskriisin
kokemukset osoittavat, että yhteisen valuutan ja integroituneiden
rahoitusmarkkinoiden oloissa puutteet ja virheet yksittäisten
euromaiden taloudenpidossa voivat johtaa vakaviin seurauksiin koko
euroalueen vakaudelle. Valiokunta onkin halunnut yhdistää talouspolitiikkaa
ja rahoitusmarkkinoita koskevien ehdotusten käsittelyn,
koska se katsoo, ettei näitä osa-alueita voida
erottaa toisistaan. Niiden valmistelu tulisi myös unionitasolla
kyetä hyvin koordinoimaan ja arvioimaan ehdotusten keskinäiset
vaikutukset.
Talouspolitiikka
Lainsäädäntöpaketti.
Komission ehdottama kuuden säädöksen
muodostama lainsäädäntöpaketti
muodostaa kokonaisuuden, jonka tavoitteena on parantaa ennakointia
ja kansantalouksien kehityksen kokonaisvaltaisempaa seurantaa. Mahdollisiin
ongelmiin puututtaisiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Jos
jäsenmaa ei noudata annettua ohjausta, seurauksena olisivat sanktiot,
joiden täytäntöönpanon estäminen edellyttäisi
määräenemmistöä. Mikäli
valtiontalous näistä toimista huolimatta kriisiytyisi,
tilanteen vakauttamiseksi otettaisiin käyttöön
kriisinratkaisumekanismi. Sen lähtökohtana on,
että sijoittajat joutuvat osaltaan vastuuseen valtion veloista.
Talousvaliokunta pitää uudistuksen keskeisenä tavoitteena
sitä, että luodaan uskottava järjestelmä,
joka mahdollistaa kriisien ratkaisemisen tavalla, joka ei loukkaa
perussopimuksen 125 artiklaa. Kunkin maan tulee vastata omista veloistaan.
Samalla tavoin on tärkeää saattaa riskinottajat
vastuuseen syntyvistä tappioista.
Talousvaliokunnan toimialan kannalta uudistuksen keskeisiä säädöshakkeita
ovat asetusehdotus makrotalouden epätasapainon ennalta
ehkäisemisestä ja korjaamisestaKOM(2010)
527 lopullinen sekä asetusehdotus täytäntöönpanotoimista
liiallisen makrotalouden epätasapainon korjaamiseksi
euroalueellaKOM(2010) 525 lopullinen. Säädöshankkeet
laajentavat vakaus- ja kasvusopimuksen sääntelyalaa
makrotalouden puolelle. Valiokunta pitää ehdotuksia
lähtökohtaisesti perusteltuina. Kokonaistalouden
seuranta on välttämätöntä,
sillä yksityissektorin velkaantuminen voi johtaa suuriin
julkistalouden vaikeuksiin, kuten juuri on nähty.
Ennakollisten toimien kannalta on tärkeää, että rahoitusmarkkinat
kykenevät riittävän varhain arvioimaan
kunkin maan velkapapereihin liittyvää riskiä ja
hinnoittelemaan sen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa korkoihin.
Nyt koetut äkilliset koronnousut tulee kyetä jatkossa välttämään.
Hyvin toimiessaan komission ehdottama indikaattoreihin ja tulostauluihin
perustuva varhaisvaroitusjärjestelmä voi osaltaan
edesauttaa myös tämän tavoitteen saavuttamista.
Ehdotusten lähtökohtana on, että indikaattoreiden
ja ohjeellisten, kynnysarvoihin perustuvien tulostaulujen
avulla kyetään luomaan hälytysjärjestelmä,
joka osoittaa hyvissä ajoin makrotalouden vakauden järkkymisen.
Indikaattoreiden valinta, kyky analysoida ja yhdistellä tietoa
sekä ottaa kunkin maan erityispiirteet huomioon tulee olemaan
monimutkainen tehtävä. Jo pelkästään
ongelmien havaitseminen ennakolta on vaikeaa, ja vielä vaikeampaa
on keksiä, miten tilannetta voidaan korjata. Miten esimerkiksi
havaitaan syntymässä oleva asuntokupla? Ja vaikka
se havaittaisiin, miten siihen tulee puuttua? Vaikeuskerrointa lisää vielä se,
että tavoitteena on luoda talousrakenteeltaan hyvin erilaisille
maille yhteiset mittarit. Sääntelyn lähtökohtana
on, että ongelmat havaitaan hyvissä ajoin. Asiantuntijoiden
näkemyksenä on kuitenkin ollut, että tämänkaltaiset
ongelmat tulevat esille vasta puhjettuaan. On myös arvioitu,
ettei ennakoinnilla saada selville sellaisia implisiittisiä rahoitusvastuita,
joihin julkinen valta ei ole muodollisesti sitoutunut, mutta jotka
laukeavat sen vastuulle kriisin synnyttyä.
Vastaavia talouden epätasapainoon ja systeemiriskiin
liittyviä seikkoja pyritään ennakolta havaitsemaan
myös vuoden 2011 alussa toimintansa aloittavassa, rahoitusmarkkinoiden
toimintaa valvovassa järjestelmäriskikomiteassa. Onkin
tarpeen selvittää, miten eri tahoilla tehtävä työ koordinoitaisiin.
Sekä valtiontalouden että makrotalouden sääntelyyn
liittyisi sanktiojärjestelmä. Jos ennakointi ei
toimi, ei sanktioitakaan voida käyttää, koska
ne pahentaisivat kriisiä. Talouteen kohdistuisivat tällöin
tuplasanktiot, sillä markkinareaktiot tulevat, kuten on
nähty, voimakkaasti vaikuttamaan rahoituksen hintaan. Jos
järjestelmä toimii oikein, pitäisi jo
varoituksesta aiheutua seurauksia myös valtionlainan korkoon.
Mikäli järjestelmä toimii riittävän
ajoissa, tällainen mekanismi saattaa olla tehokas. Jos
taas toimet tulevat liian myöhään, kuten
esim. Kreikan kohdalla tapahtui, olisivat seurannaisvaikutukset
huomattavat EU:n sanktioiden ja rahoitusmarkkinoilla tapahtuvan
lainansaannin ehtymisen tapahtuessa samanaikaisesti. Mikäli
valtio joutuu samanaikaisesti osaltaan vastaamaan myös
talletussuojasta ja sijoittajien suojasta rahoituslaitosten kaatuessa,
voivat kerrannaisvaikutukset olla erittäin suuret. Tämäkin
kytkee talouspolitiikan koordinaatiohankkeet ja rahoitusmarkkinoiden
kriiseihin varautumista koskevat hankkeet tiiviisti yhteen.
Euroopan vakausmekanismi (EVM).
Euroryhmän 28.11.2010 antamassa julistuksessa linjattiin
alustavasti EVM:n toimintaa. Mekanismi korvaisi kesään
2013 asti voimassa olevan väliaikaisen järjestelyn
eli Euroopan rahoitusvakausmekanismin (ERVM) ja Euroopan
rahoitusvakausvälineen (ERVV).
Valiokunta pitää suunnitellun vakausmekanismin
tyyppistä järjestelyä välttämättömänä, jotta
nykyinen tilanne, jossa markkinat uskovat euromaiden rahoittavan
maksukyvyttömyystilanteet, saadaan päättymään.
Yhteistoimintalausekkeiden käyttö ja sijoittajien
vastuun korostaminen hillitsee uskoa tämänkaltaiseen
"hiljaiseen lupaukseen" ja edesauttaa sitä, että markkinat
arvioivat nykyistä ajantasaisemmin valtion velanmaksukykyä ja
lainoitukseen liittyvää riskiä.
Alustavien linjausten perusteella ei ole vielä mahdollista
arvioida, kuinka toimiva järjestely käytännössä olisi.
EVM:kin sisältää ajatuksen euromaiden
antamasta tuesta. Kyseessä olisi rahoitustuki, jota voitaisiin
antaa tilanteessa, jossa kriisiytynyt maa ei ole vielä maksukyvyttömyystilassa.
Tuen takaisinsaanti olisi kuitenkin nykyistä paremmin turvattu,
sillä ERVV:stä poiketen vain kansainvälisen
valuuttarahaston (IMF) saatavat menisivät euromaiden saatavien
edelle.
Rahoitusmarkkinat
Finanssikriisi laukaisi EU:ssa erittäin laajat rahoitusmarkkinoiden
uudelleensääntelyhankkeet. Rahoitusmarkkinoiden
valvonta on uudistettu, ja uusi järjestelmä käynnistyy
ensi vuoden alussa. Sen lisäksi on jo tehty tai valmisteilla
parikymmentä säädöshanketta.
Uuden järjestelynE 102/2010 vp ja E 53/2010
vp avulla parannettaisiin rahoitusmarkkinoiden kriisinhallintaa.
Keinoina ovat ennakointi, varhaiset toimet ja varsinaiset kriisinratkaisutoimet.
Kriisinratkaisun rahoitus hoidettaisiin ns. vakausmaksujen avulla.
Varat kerättäisiin, ainakin alkuvaiheessa, kansallisesti alan
toimijoilta.
Talousvaliokunta pitää finanssimarkkinoiden kriisinhallintasääntelyä lähtökohtaisesti
tarpeellisena. Nykysääntely mahdollistaa valvonnan, mutta
keinot ryhtyä tarvittaessa tehokkaisiin toimiin ovat vähäiset.
Toisaalta on tarpeen tarkoin analysoida, miksi nykyisistä laajoista
valvontaoikeuksista, vakavaraisuussääntelystä ja
stressitesteistä huolimatta pankkikriisiä ei havaittu
Irlannissa ennakolta. Valiokunta painottaa valvonnan ja toimijoiden
omien tehokkaiden hälytysjärjestelmien merkitystä keskeisimpinä vakautta
turvaavina instrumentteina.
Sääntelyn lähtökohtana tulee
olla, että se, joka valvoo, myös vastaa tarvittavista
toimista. Valiokunta suhtautuu tämän vuoksi kielteisesti ajatukseen,
jonka mukaisesti kansalliset vakausmaksurahastot lainaisivat varoja
toisilleen. Tämä saattaisi johtaa moraalikatoon
valtioiden luottaessa muualta tulevaan apuun.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että vakausmaksun osalta otetaan huomioon sen yhteisvaikutukset
Basel III -vakavaraisuusvaatimusten, talletussuojaa koskevan sääntelyn
ja mahdollisten rahoitusmarkkinaverojen kanssa. Lisäkustannuksia
ei voida välttää, mutta niiden tulee
pysyä kohtuullisella tasolla, ettei rahoituksen hinta muodostu
EU:n kilpailukyvyn esteeksi tai johda tilanteeseen, jossa alan toimijat
siirtyvät kevyemmin säänneltyihin
maihin.
Valiokunta pitää sinänsä perusteltuna,
että myös mahdollisen verotuksen toteuttamistapoja ja
vaikutuksia jatkoselvitetään. Suomen kannalta
on olennaista, ettei sääntely suuntaa kaupankäyntiä enenevässä määrin
suuriin markkinapaikkoihin. Kansallisen markkinapaikan säilyminen
elinvoimaisena on tärkeää erityisesti
pk-yritystemme kannalta.
Rahoitusmarkkinoiden sääntelyn jatkokehittäminen
edellyttää, että kokonaisuuden toimivuus
varmistetaan tarkoin. Nykyjärjestelmää vaivaa
laajasti tunnustettu ongelma, joka aiheutuu vaikeuksista yhdistää kansallisessa
päätösvallassa oleva finanssipolitiikka
ja ylikansallisessa päätösvallassa oleva
rahapolitiikka. Tähän perusongelmaan ei löydy
helppoa ratkaisua.
Kokonaisuudistuksen yhteydessä on tarpeen käsitellä myös
Euroopan keskuspankin (EKP) roolia. EKP:n tehtävänä on
taata hintavakaus eli inflaation säilyminen euroalueella
kohtuullisella tasolla, jona on pidetty noin kahta prosenttia. Pankki
toimii erittäin itsenäisesti, mutta sillä on tiukka
mandaatti. Keskuspankista on kriisin aikana muotoutunut
aktiivinen toimija likviditeetin turvaajana ja kriisimaiden velkapapereiden
ostajana. Ilman näitä toimia keskeiset keskieurooppalaiset
pankit olisivat suurella todennäköisyydellä ajautuneet
samanaikaisesti sekä solvenssi- että likviditeettikriisiin.
Toisaalta tämä on johtanut tilanteeseen, jossa
EKP:stä on tullut ongelmavaltioiden joukkokirjalainojen
markkina-arvojen turvaaja. Mikä on EKP:n rooli tilanteessa,
jossa EVM on olemassa, tai mikä on EKP:n rooli, mikäli
valuuttasota eskaloituu? Myös näitä kysymyksiä on
tarpeen selvittää jatkotyön yhteydessä.
Talousvaliokunta pitää tärkeänä,
että euroalueen vakautta on turvaamassa vahva keskuspankki,
joka lähtökohtaisesti pidetään
kriisinhoidon ulkopuolella.
Lopuksi
Edellä on tuotu esille enemmän selvitystarpeita ja
huomioita kuin vastauksia. Se osoittaa hyvin nyt esillä olevien
laajojen uudistushankkeiden monimutkaisuuden ja niiden väliset
sidokset, joiden yhteisvaikutuksia on tässä vaiheessa
erittäin vaikeaa arvioida. Selvää kuitenkin
on, että valvonnan ja ennakollisten toimien tarve sekä selkeät
vastuut riskinkannon osalta tulevat korostumaan.
Kuten edellä on jo todettu, talousvaliokunta katsoo,
että talouspolitiikan ja rahoitusmarkkinoiden sääntelyhankkeita
pitää tarkastella kokonaisuutena. Sääntelyssä tulee
keskittyä olennaiseen ja välttää ylisääntelyä,
joka saattaa johtaa talouskasvun tyrehtymiseen ja toiminnan siirtymiseen
kevyemmin säänneltyihin maihin. Sääntelyn
tulisi kohdistua erityisesti markkinarakenteisiin ja -prosesseihin.
Työ on vasta alussa, mutta aikaa sille on vain vähän,
sillä markkinoiden vakauttaminen edellyttää ripeitä toimia. Epävarmuus
euroalueen tulevan sääntelyn osalta näkyy
kasvavana paineena rahoitusmarkkinoilla. Mahdolliset perussopimuksen
muutostarpeet saattavat hidastaa prosessia merkittävästi.
Nyt esillä olevat elementit tulee saada pelaamaan yhteen
ja muodostamaan toimiva kokonaisuus, joka edesauttaa EU:n kilpailukyvyn
kohentamista. Samoin on muistettava, että EU ja euroalue
ovat mitä suuremmissa määrin kytköksissä globaalitalouteen
ja kansainvälisiin rahoitusmarkkinoihin. Kansainvälinen
yhteistyö ja sääntelyn harmonisointi
ovat keskeisessä asemassa pyrittäessä lieventämään
tulevia kriisejä.