Perustelut
Talousvaliokunta on käsitellyt hallituksen esitystä siltä osin
kuin se koskee saatavan lopullista vanhentumista ja alaikäistä velallista.
Saatavan lopullinen vanhentuminen
Ulosotto muuttui määräaikaiseksi
(15/20 vuotta) jo 1.3.2004 voimaan tulleella lailla. Tuomioistuin
voi jatkaa määräaikaa, kuten edellä on selostettu.
Määräaikaa koskevaa sääntelyä sovelletaan
taannehtivasti niin, että ensimmäiset velalliset
vapautuvat ulosotosta 1.3.2008.
Täytäntöönpanokelpoisuuden
määräaikaisuudesta on säännökset
ulosottokaariehdotuksen 2 luvun 24—27 §:ssä.
Ulosottokaariehdotuksessa määräaikaa,
määräajan laskemista ja määräajan jatkamista
koskevat säännökset vastaavat voimassa
olevaa lakia.
Nyt ehdotetaan, että ulosottokaareen lisätään säännökset
saatavan lopullisesta vanhentumisesta. Saatava vanhentuu lopullisesti
samaan aikaan ulosottoperusteen määräajan
umpeen kulumisen kanssa. Saatavaa ei voida enää periä myöskään
kuolinpesästä. Lopullinen saatavan vanhentuminen
on samalla tavalla taannehtiva kuin ulosottoperusteen määräaika,
eli ensimmäiset saatavat vanhentuvat 1.3.2008, jollei jatkamiskannetta
ole nostettu. Siitä, ettei jatkamiskannettakaan ole nostettu,
on lopullinen varmuus 1.3.2010.
Takaaja vapautuu vastuusta samanaikaisesti päävelallisen
kanssa. Kun päävelka on vanhentunut, velkojalla
ei ole oikeutta periä vanhentunutta saatavaansa enää takaajaltakaan.
Ulosottoasian tullessa vireille ulosottomiehen on viran puolesta
tarkistettava, ettei saatava ole vanhentunut. Epäselvissä tapauksissa
hänen on pyydettävä selvitys asianosaisilta.
Ulosottoperusteen täytäntöönpanokelpoisuuden
määräaika koskee voimassa olevan lain
mukaisesti vain luonnollisen henkilön henkilökohtaista
maksuvelvoitetta. Yhteisön maksuvelvollisuus ei lakkaa
ulosottokaaren säännösten perusteella.
Luonnollisenkaan henkilön sellainen saatava ei lakkaa,
josta ei ole tuomiota.
Yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain
mukaan velallinen voi vapautua maksukykynsä ylittävästä velkamäärästään
sitoutumalla usean vuoden mittaiseen maksuohjelmaan. Yksityishenkilön
velkajärjestely on tarkoitettu sellaisen luonnollisen henkilön
taloudellisen tilanteen korjaamiseksi, jolla arvioidaan olevan maksukykyä.
Yrityksen saneerauksesta annetun lain mukainen yrityksen saneeraus
on tervehdyttämismenettely, joka on tarkoitettu taloudellisissa
vaikeuksissa olevan, mutta elinkelpoisen yritystoiminnan
jatkamisen turvaamiseksi. Saneerausmenettelyssä laaditaan
yleensä useiden vuosien mittainen saneerausohjelma, jossa
määrätään saneeraustoimenpiteistä ja
muun muassa velkojen järjestelyistä.
Velan vanhentumisesta annetun lain mukaan velan yleinen vanhentumisaika
on kolme vuotta, lainvoimaisesta tuomiosta tai muusta ulosottoperusteesta
kuitenkin viisi vuotta. Estääkseen velkaa vanhentumasta
yleisessä vanhentumisajassa velkojan on huolehdittava vanhentumisen katkaisemisesta
ennen vanhentumisajan umpeen kulumista. Katkaisemisesta alkaa kulua uusi,
entisen pituinen vanhentumisaika.
Vanhentumistoimikunta ehdotti mietinnössään
(komiteamietintö 2001:4) säädettäväksi
velan vanhentumisesta annettavassa laissa rahavelan lopullisesta
vanhentumisesta. Rahavelka olisi vanhentunut 15 vuoden kuluttua
siitä, kun velasta on annettu lainvoimainen tuomio tai
muu ulosottoperuste. Toimikunta ehdotti, että toissijaisena
käytettäisiin erääntymisajasta
laskettavaa määräaikaa. Rahavelka olisi
vanhentunut viimeistään 20 vuoden kuluttua velan
erääntymisestä. Tämän
tarkoituksena olisi ollut estää se, että velkoja
oli voinut pidentää vanhentumisaikaa siirtämällä ulosottoperusteen
hakemista. Hallituksen esityksessä (HE 187/2002
vp) ei esitetty eikä lakiin tullut säännöksiä velan
lopullisesta vanhentumisesta.
Lakialoitteessa LA 133/2003 vp, joka on lakivaliokunnan
käsittelyssä, esitetään vanhentumislakiin
samansisältöistä säännöstä rahavelan lopullisesta
vanhentumisesta kuin vanhentumistoimikunnan mietinnössä.
Velkahallintatyöryhmä puolestaan ehdotti (oikeusministeriön
työryhmämietintö 2004:7), että saatavan
lopullisesta vanhentumisesta säädetään
ensisijaisesti yhdenmukaisella tavalla ulosoton määräaikojen
kanssa (15/20 vuotta). Työryhmän mukaan
toissijaisesti voidaan harkita velkakohtaista menettelyä.
Talousvaliokunta ehdottaa, että lakivaliokunnassa ratkaistaan
myös sellaisten velkojen lopullinen vanhentuminen, joita
ehdotetut ulosottokaaren täytäntöönpanokelpoisuuden
määräaikaisuussäännökset
eivät koske.
Talousvaliokunta puoltaa saatavan lopullista vanhentumista koskevien
säännösten ottamista lakiin. Kymmenientuhansien
luonnollisten henkilöiden lama-ajan velat vanhenevat lopullisesti.
Vanhentuvia velkoja on yhteensä noin 1 600 miljoonaa
euroa. Lama-ajan saatavia vanhentuu vuosittain noin 8 miljoonan
euron arvosta, kun muusta lainakannasta vanhentuu arviolta 1—2 miljoonaa
euroa vuodessa. Nämä vanhentumismäärät
seuraavat jo voimassa olevassa laissa säädetystä ulosoton
määräaikaisuudesta. Valiokunnan saaman
arvion mukaan lopullinen vanhentuminen ei aiheuta olennaisia lisämenetyksiä velkojille.
Sääntely selkeyttää tilannetta,
kun velat vanhenevat lopullisesti samanaikaisesti ulosottoperusteen
kanssa. Vanhoja velkoja ei jää perintään,
eikä niitä voi periä enää kuolinpesänkään varoista.
Veloista vapautumisen odotetaan kannustavan työnhakuun
ja uuden yrittämisen alkuun sekä osaltaan ehkäisevän
harmaata taloutta ja tarvetta poikkeuksellisiin omaisuusjärjestelyihin.
Se vähentää myös velkaantumisongelmista
yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia.
Valiokunnan saaman lausunnon mukaan tilanteet, joissa perintää konkreettisesti
voitaisiin jatkaa, vaikka ulosoton täytäntöönpanokelpoisuuden
määräaika olisikin kulunut umpeen, ovat harvinaisia.
Saatavan lakkaamiselle yhtä aikaa täytäntöönpanokelpoisuuden
kanssa ei siten nähdä ongelmia.
Ulosottokaariehdotuksen 2 luvun 26 §:n mukaan velkoja
voi nostaa tuomioistuimessa kanteen velallista vastaan ja vaatia
ulosottoperusteen määräajan jatkamista,
jos velallinen on alkuperäisen määräajan
kuluessa olennaisesti vaikeuttanut velkojan maksunsaantia laissa
säädetyllä tavalla. Jatkamiskanne on
nostettava viimeistään kahden vuoden kuluttua
alkuperäisen määräajan päättymisestä.
Luvun 27 §:n 2 momentissa on säännökset
velalliselle asetettavan maksuvelvollisuuden sisällöstä ja
voimaantulosta.
Hallituksen esityksen perusteluista ei käy selville
määräajan jatkamistilanteissa takauksen lakkaaminen
tai jatkuminen eikä takaajan asema. Talousvaliokunta esittää,
että lakivaliokuntaa ratkaisee, miten ulosottoperusteen
määräajan jatkaminen vaikuttaa takaukseen
ja sen, ettei määräajan jatkaminen
johda takaajan kannalta kohtuuttomuuteen.
Alaikäinen velallinen
Hallituksen esityksessä (s. 12—13) on selvitys alle
18-vuotiaiden velkaantumisesta ja ulosottoon joutumisesta. Siinä todetaan
muun muassa, että 1.3.2004—31.1.2005 välisenä aikana ulosotossa
oli yhteensä 4 300 alaikäistä velallista,
joilla oli 7 050 asiaa pääomaltaan yhteensä 2,3
miljoonaa euroa. Suurin osa alaikäisistä velallisista
oli 15—17-vuotiaita. Tämän ikäisillä oli
ulosottoperinnässä kappalemääräisesti
eniten julkisoikeudellisia saatavia ja sakkoja. Yksityisoikeudellisista
asioista valtaosa oli rikosperusteisia vahingonkorvauksia, mutta
ulosottoperinnässä oli myös yksityisoikeudellisia
velkomusasioita.
Ulosottokaareen ehdotetaan otettavaksi uudet säännökset,
joilla pyritään suojelemaan alaikäisiä velallisia.
Lakiehdotuksen 3 luvun 113 §:ssä on säännökset
alaikäistä koskevasta ilmoitusvelvollisuudesta.
Jos ulosottoperusteena on riita-asiassa annettu tuomio ja velallisena
on alle 18-vuotias henkilö, ulosottomiehen on salassapitosäännösten
estämättä tehtävä ilmoitus
velallisen kotikunnan holhousviranomaiselle edunvalvonnan tarpeessa
ilmeisesti olevasta henkilöstä. Holhousviranomaisen
tehtävänä olisi selvittää tarve
ja huolehtia mahdollisista jatkotoimista. Ilmoitusta ei tehdä vahingonkorvaussaatavista.
Täytäntöönpano
olisi keskeytyksissä tarpeellisen ajan.
Alle 15-vuotiaasta ei anneta todistusta ulosottorekisteristä,
eikä luottotietotoiminnan harjoittajalle anneta laissa
tarkoitettuja tietoja. Kielto koskisi kaikkia ulosottoasioita ulosottoperusteen
laadusta riippumatta.
Talousvaliokunta pitää ehdotettua sääntelyä perusteltuna.
Holhousviranomaisten yhteydenottomahdollisuus alaikäisen
huoltajaan ennalta ehkäissee alaikäisen velkaantumista.
Yhteydenoton johdosta osa perintään jo tulleista
saatavista hoidettaneen niin, että pakkoperintätarve poistuu.
Sikäli kuin kysymys on yksityisoikeudellisesta velkomusasiasta,
sääntely kannustaa rahoittajia entistä suurempaan
varovaisuuteen.