Ehdotukset
Kaikki ehdotukset liittyvät yhteisön nk. ilmasto-
ja energiapakettiin.
Ehdotuksessa U 7/2008 vp asetetaan EU:n tavoitteet
uusiutuvan energian käytön lisäämiseksi.
Ehdotuksen U 8/2008 vp tavoitteena on löytää uusia
kustannustehokkaita tapoja vähentää kasvihuonekaasupäästöjä päästökauppan
piirissä jo olevien alojen ulkopuolisella sektorilla ja U 9/2008
vp sisältää ehdotukset yhteisön
päästökauppadirektiivin muuttamiseksi.
Valtioneuvoston kanta
Valtioneuvosto on tarkentanut kaikkiin ehdotuksiin liittyviä kannanottojaan.
Koko ilmasto- ja energiapakettia koskevassa 2. jatkokirjelmässä todetaan,
että valtioneuvosto pitää tärkeänä saavuttaa
ratkaisut koko paketista viimeistään keväällä 2009.
Valtioneuvosto katsoo, ettei paketin perusrakenteita tule muuttaa.
Keskustelua taakanjaosta ei tule avata, koska tämä vaarantaa
neuvotteluaikataulussa pysymisen.Valtioneuvosto ei myöskään
kannata päästökauppasektorin ja sen ulkopuolisen
sektorin välisiä päästöyksiköiden
siirtoja, koska se voi aiheuttaa epävarmuutta markkinoilla
päästöoikeuksien hinnoissa. Valtioneuvosto
tukee uusiutuvan energian 10 %:n tavoitetta eikä pidä EP:n
ITRE-valiokunnan esittämiä liikenteen uusiutuvalle
energialle asetettavia välitavoitteita eikä energialähdekohtaisia
alatavoitteita tarkoituksenmukaisina.
Ehdotukseen U 7/2008 vp liittyvässä 1.
jatkokirjelmässä valtioneuvosto on täsmentänyt
kantojaan direktiiviehdotuksen tavoitteiden, turpeen, alkuperätakuujärjestelmän/jousto-
ja yhteistyömekanismien, uusiutuvalla energialla tuotetun
sähkön verkkoonpääsyn, suurten
laitosten lausekkeen sekä force majeure -lausekkeen, tarkastuslausekkeen
ja kestävyyskriteerien osalta. Ehdotuksiin liittyvässä 2.
jatkokirjelmässä on edelleen täsmennetty
valtioneuvoston kantaa liikennepolttoaineiden ja force majeure -lausekkeen
osalta.
Ehdotukseen U 8/2008 vp liittyvässä 1.
jatkokirjelmässä valtioneuvosto täsmentää kantojaan päästövähennysten
lineaarisen polun, Kioton hankemekanimien, nielujen, -30 %:n
vähennystavoitteeseen siirtymisen ja kansainvälisen
meriliikenteen osalta. Lisäksi 2. jatkokirjelmässä kiinnitetään
huomiota uusien jäsenmaiden esitykseen ottaa huomioon vuoden
1990 jälkeinen päästökehitys
päästöoikeuksia jaettaessa.
Ehdotukseen U 9/2008 vp liittyvässä 1.
jatkokirjelmässä valtioneuvosto täsmentää useita päästökauppajärjestelmän
uudistamiseen liittyviä kannanottojaan. Näistä keskeisimmät,
joihin kiinnitetään huomiota myös 2.
jatkokirjelmässä, liittyvät päästöoikeuksien
laskentaperusteena käytettävään
viitevuoteen, hiilivuodolle alttiisiin teollisuudenaloihin, yhteistuotantolaitosten
tuottaman
sähkön kohteluun päästöoikeuksia jaettaessa,
huutokauppatulojen korvamerkintään ja vuoden 1990
jälkeisen päästökehityksen huomioonottamiseen
päästöoikeuksia jaettaessa.