Hallituksen esityksellä pannaan kansallisesti täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (2013/11/EU) kuluttajariitojen vaihtoehtoisesta riidanratkaisusta. Direktiivin johtoajatus on edellyttää riidanratkaisuelimeltä muun muassa puolueettomuutta, riippumattomuutta, asiantuntemusta, avoimuutta, tehokkuutta ja oikeudenmukaisuutta. Direktiivillä pyritään varmistamaan kuluttajansuojan korkea taso ja edistämään sisämarkkinoiden toimintaa. Talousvaliokunta puoltaa hallituksen esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä muuttamattomina seuraavin huomautuksin.
Vakuutusasioiden keskittäminen Vakuutuslautakuntaan.
Talousvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa on herätetty kysymys mahdollisuudesta keskittää vakuutussopimuksiin perustuvien riita-asioiden käsittely Vakuutuslautakuntaan. Tämä edellyttäisi kyseisen asiakokonaisuuden rajaamista kuluttajariitalautakunnan toimivallan ulkopuolelle. Talousvaliokunta katsoo, että toimivallan rajaaminen heikentäisi kuluttajariitalautakunnan asemaa yleisenä, käytännössä lähes kaikkia kuluttajasopimuksia käsittelevänä riidanratkaisuelimenä. Koska vakuutuslautakunnasta ja sen toiminnan rahoituksesta ei säädetä lailla, vaihtoehtoisen riidanratkaisujärjestelmän pysyvyydestä tämän asiaryhmän osalta ei olisi varmuutta. Vaikka vakuutuslautakunnan toiminnan jatkumisesta ei tällä hetkellä ole epäilystä, keskittämisen verrattain vähäiset hyödyt huomioon ottaen ei ole pidetty perusteltuna sitä, että nykyisestä toimivasta järjestelmästä siirryttäisiin epävarmaan tilaan. Kuluttajariitalautakunnan vakuutusasioita käsittelevän jaoston kokoonpanolla voidaan varmistaa, että lautakunnassa on riittävä asiantuntemus myös vakuutusasioiden käsittelemiseen.
Yhteydenotto kuluttajaneuvontaan prosessinedellytyksenä käsittelylle kuluttajariitalautakunnassa.
Ehdotettua säännöstä on pidetty kuluttaja-asioiden käsittelyn kokonaistehokkuutta lisäävänä. Lautakunta voi joka tapauksessa ottaa harkintansa mukaan käsittelyyn asian, jossa ei todennäköisesti olisi saavutettavissa lisäarvoa sillä, että kuluttaja ottaa ensin yhteyttä kuluttajaneuvontaan. Lautakunnan on joka tapauksessa noudatettava hallintolain säännöstä (434/2003, 21 §), jonka mukaan viranomaisen, jolle on erehdyksestä toimitettu asiakirja sen toimivaltaan kuulumattoman asian käsittelemiseksi, on viipymättä siirrettävä asiakirja toimivaltaiseksi katsomalleen viranomaiselle. Siirrosta on ilmoitettava asiakirjan lähettäjälle.
Kuluttajaneuvonta riidanratkaisuelimenä.
Asiantuntijakuulemisessa on nostettu esiin myös kysymys siitä, voitaisiinko kuluttajaneuvontaa pitää direktiivin mukaisena riidanratkaisuelimenä. Direktiivi sisältää menettelysääntöjä, joita elimen olisi pakko noudattaa kaikkien riita-asioiden käsittelyssä. Näiden menettelysääntöjen noudattaminen jokaisessa asiassa voisi johtaa kuluttajaneuvonnan nykyisen joustavuuden menettämiseen. Talousvaliokunta ei pidä tarkoituksenmukaisena, että kuluttajaneuvonnasta muodostettaisiin direktiivin tarkoittama riidanratkaisuelin.
Liikennevahinkoasioiden käsittely.
Liikennevakuutuksiin liittyvät kuluttajariidat kuuluvat direktiivin soveltamisalaan, joten kuluttajalla täytyy olla mahdollisuus saattaa tähän asiaryhmään kuuluvat riita-asiat direktiivin vaatimukset täyttävän vaihtoehtoisen riidanratkaisuelimen käsiteltäviksi. Ratkaisukäytännön yhdenmukaisuuden varmistamiseksi pidetään tarkoituksenmukaisena, että myös vahinkoa kärsineiden aloitteesta vireille tulevat erimielisyydet ratkaistaan liikennevahinkolautakunnassa.
Talousvaliokunta huomauttaa, että direktiivin täytäntöönpanosta johtuvat suurimmat muutospaineet tulevat todennäköisesti aiheutumaan 90 päivän määräajasta, jonka kuluessa kuluttajariita on käsiteltävä. Aika lasketaan ratkaisuun tarvittavan aineiston saapumisesta. Jos riidanratkaisuelin yksittäisen riita-asian monimutkaisuuden perusteella pidentää tätä määräaikaa, asiasta tulee ilmoittaa riidan osapuolille sekä antaa arvio ratkaisusuosituksen antamisen ajankohdasta. Uusi määräaika huomioon ottaen talousvaliokunta yhtyy asiantuntijakuulemisessa esitettyyn huoleen kuluttajariitalautakunnan resurssien varmistamisesta.