Perustelut
Selonteon lähtökohta on se, että Suomi
täyttää päästörajoitusvelvoitteensa
Kioto-kaudella 2008—2012. Etenemispolussa on otettu huomioon
nyt myös ne keinot, joihin kansainvälisessä toimintaympäristössä vuoden
2001 kansallisen ilmastostrategian hyväksymisen jälkeen
tapahtuneet muutokset antavat mahdollisuuden. Keskeisiä näistä ovat
vuoden 2005 alusta voimaan tullut EU:n päästökauppajärjestelmä ja
samana vuonna varmistuneen Kioton pöytäkirjan sisältämät
joustomekanismit. Päästöjen rajoittamistarpeen
arvioinnissa on otettu puolestaan huomioon kansallisessa toimintaympäristössä viidennen
ydinvoimalan valmistuminen Kioto-kaudella.
Suomen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistarpeeksi
Kioto-kaudella on arvioitu yhteensä noin 56 milj. tonnia
eli noin 11 milj. tonnia vuositasolla. Tämä määrä ylittää Suomen
sitoumustason 70,5 milj. tonnia vuodessa noin
15 prosentilla. Ylitys aiotaan kattaa nyt sekä kotimaisin
toimin että joustomekanismien avulla, koska ulkomailla
aikaansaadut päästövähennykset
ovat päästövelvoitteen kannalta samanarvoisia
kotimaisten vähentämistoimien kanssa. Valtio
varautuu rahoittamaan joustomekanismeilla hankittavia päästöyksiköitä yhteensä noin
10 milj. tonnin
verran koko kaudella 2008—2012 eli 2 milj. tonnia vuositasolla.
Kun valtiolla on lisäksi käytössään
aiemmin hankittuja päästövähennyksiä noin
2 milj. tonnia, on päästöjen
vuotuinen vähennystarve lopulta noin 9 milj. tonnia.
Tästä päästökauppasektorin
osuudeksi on päätetty 8 milj. tonnia
ja ulkopuolisten alojen osuudeksi 1 milj. tonnia eli määrä,
jonka arvioidaan olevan vähennettävissä kustannustehokkaasti
päästökaupan ulkopuolella.
Kioton sitoumuskauden jälkeiselle ajalle ei ole olemassa
kansainvälisiä päästösitoumuksia. Selonteossa
on viitattu kuitenkin Eurooppa-neuvoston maaliskuussa 2005 esittämiin
päätelmiin, joiden mukaan kehittyneiden maiden
päästövähennyspolut voisivat
olla suuruusluokaltaan 15—30 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Vertailukohtana
pidetään Kioton pöytäkirjan lähtötasoa
eli vuoden 1990 tasoa. 30 prosentin vähenemä merkitsisi
käytännössä sitä, että Suomella
olisi sallittuja päästöyksiköitä käytössä vuonna
2020 vain 49 milj. tonnia vastaava määrä,
kun arvioitu tarve on silloin 84 milj. tonnia.
Valiokunta toteaa yleisesti, että Suomen sopimat kansalliset
velvoitteet ovat itsessään jo erittäin
haastavia. Järjestelmän peitto meillä on
jäsenvaltioiden suurin, noin 60 prosenttia hiilidioksidipäästöistämme.
Lisäksi päästöjen vähentämiskustannukset
Suomessa ovat komission teettämien laskelmien
mukaan kolmanneksi korkeimmat yhteisön alueella, koska
päästötasot meillä ovat
jo valmiiksi matalat. Ilmastopolitiikan vaikutukset näkyvät
siten väistämättä niin valtion-
kuin kansantaloudessa. Kustannuksia voi syntyä tulevaisuudessa
päästökaupan ja muiden hillitsemistoimenpiteiden
lisäksi myös ilmastonmuutokseen sopeutumisesta
ja ilmastonmuutoksen aiheuttamien vaurioiden korjaamisesta. Tämä kaikki
korostaa valiokunnan käsityksen mukaan aikaisten toimenpiteiden
tärkeyttä ja kehityshakuista otetta päätöksenteossa.
Sitä kautta se voi toisaalta tarjota Suomelle myös edelläkävijän
asemaan liittyvän kilpailuedun.
Rajaus
Valiokunta käsittelee seuraavassa selontekoa oman toimialansa
näkökulmasta. Lausunnossa rajaudutaan sen vuoksi
niihin ehdotuksiin ja vaikutuksiin, jotka koskevat valtiontaloutta
tai yleisemmin koko kansantaloutta. Valiokunta korostaa kuitenkin
sitä, että valtiontalouden kannalta on merkittävää myös
se, miten hyvin yhteiskunnan muiden alojen säästö-
ja kehittämistoimenpiteissä onnistutaan. Edistyaskeleet
esimerkiksi yhdyskuntarakenteen kehittämisessä,
rakennusten energiankäytössä tai liikenteessä vähentävät paineita
myös valtiontaloutta kohtaan. Sen vuoksi on tärkeä edetä kaikilla
keskeisillä osa-alueilla.
Lausunnon liitteenä on lisäksi lyhyt kuvaus Suomen
energiaverojärjestelmästä ja budjetin kautta
maksettavista suorista energiatuista sekä niihin liittyvistä yhteisötason
säännöksistä. Sen tarkoituksena
on antaa taustaa niiden ehdotusten arvioimiseksi, joita selonteossa
on esitetty.
Selonteon yleisistä lähtökohdista
Selonteko on laadittu tiiviiseen ja toteavaan sävyyn.
Asiaratkaisujen taustat ja tarkemmat perustelut löytyvät
laajasta lähdemateriaalista. Valtiovarainvaliokunnan kannalta
keskeinen on EU:n päästökaupan, energiaverotuksen
ja energiantuotannon tukien yhteensovittamista pohtineen työryhmän
mietintö vuodelta 2004 (KTM Julkaisuja 35/2004).
Pääosa verotukseen ja suoriin energiatukiin liittyvistä konkreettisista
ehdotuksista on esitetty jo siinä.
Selontekoa on pidetty yleisesti hyvin valmisteltuna ja luotettavan
kuvan antavana valiokunnan asiantuntijakuulemisessa. Sen perustietoihin
tai -olettamuksiin ei ole esitetty muita merkittäviä huomautuksia
kuin sähkön kulutuksen arvioitu kasvu, 15 TWh:a
eli 18 prosenttia vuodesta 2003 vuoteen 2015 mennessä.
Tästä noin puolet on arvioitu aiheutuvan metsäsektorin
tuotannon kasvusta. Kasvuarvio perustuu vanhojen kehitysnäkymien
jatkumoon, ja sitä on pidetty tältä osin
epärealistisen suurena. Valiokunta kiinnittää tähän
huomiota ja pitää myös vaihtoehtoisia
ennusteita tutkimisen arvoisina. Selonteossa on sinänsä joka
tapauksessa arvioitu, että sähkön lisäkapasiteetin
tarve voidaan tyydyttää ainakin ensi vuosikymmenen
puoliväliin saakka suurimmaksi osaksi sähkön
ja lämmön yhteistuotannolla ja rakenteilla olevalla
ydinvoimayksiköllä.
Moni selonteossa esitellyistä keinoista on vielä erillisselvittelyn
kohteena, eikä niiden osalta ole esitetty sen vuoksi lopullisia
ratkaisuja. Tällaisia ovat esimerkiksi päästökaupasta
aiheutuvan sähköntuotannon ansiottoman arvonnousun eli
ns. windfall-voittojen kohtelu, teollisuuden sähköveron
alennuksen määrä ja ajankohta, ympäristöohjaavuuden
lisääminen ajoneuvojen vuotuisessa verotuksessa
sekä mahdolliset biopolttoaineiden energiaverohelpotukset.
Selonteko näyttää näiltä osin
siis vain suunnan ja jättää päätöksenteolle
tilaa.
Valiokunta pitää tätä lähestymistapaa
ymmärrettävänä ja hyväksyttävänä,
koska energiapolitiikassa on yleensä aina kysymys useiden
erisuuntaisten intressien yhteensovittamisesta kansantalouden ja
ympäristön kannalta suotuisalla tavalla. Lisäksi
markkinakehityksen seuranta ja analyysi ovat muodostuneet aiempaa
keskeisemmiksi päätöksenteossa. Tähänkin
nähden voi olla perusteltua, että selonteon kaltaiset
strategia-asiakirjat ovat enemmän linjaavia, kehityssuuntaa
ja yleistä tahtotilaa osoittavia kuin lopullisia
konkreettisia päätöksiä sisältäviä.
Selonteossa on kuitenkin esitetty suurimmat perusratkaisut:
päästövähennysten jako päästökauppasektorin
ja sen ulkopuolisen sektorin kesken, valtion osallistuminen Kioto-mekanismeihin
sekä selvä painotus uusiutuvan energian käytön
edistämiseksi. Energiapolitiikan tavoitteena on jatkossakin
säilyttää monipuolinen, hajautettu ja
tasapainoinen energiajärjestelmä, joka perustuu
energiatuotteiden monipuoliseen hankintaan sekä bioenergian
ja uusiutuvien energialähteiden eurooppalaista
keskiarvoa suurempaan osuuteen. Valtioneuvosto on päättänyt lisäksi,
ettei mitään vähäpäästöistä tai
päästöjen kannalta haitatonta ja kustannustehokasta
tuotantomuotoa suljeta pois jatkossakaan, kun uutta kapasiteettia
rakennetaan.
Valiokunta pitää selonteon peruslinjauksia perusteltuina
niin huoltovarmuuden kuin kansantalouden muun tasapainoisen kehityksen kannalta.
Painotus kotimaisiin energialähteisiin — turve
mukaan luettuna — on erityisen tärkeä riittävän
omavaraisuuden turvaamiseksi. Näköpiirissä on
yhä koveneva kansainvälinen kilpailu energiasta
jo yksin Aasian energiatarpeen odotettavissa olevan valtavan kasvun
vuoksi. Lisäksi tuontienergia on aina riippuvainen muualla
tehtävistä ratkaisuista, eikä sillä ole
saavutettavissa etua kilpailijamaihin nähden. Monipuolinen
ja kotimaisiin lähteisiin perustuva energiantuotanto tukee
myös työllisyyttä ja alueellista elinkeinotoimintaa
ja voi tarjota tulevaisuudessa merkittävän määrän
uutta kotimaista työtä energiantuotannossa ja
-teknologian piirissä.
Päästökauppa ohjauskeinona
Selonteossa lähdetään siitä,
että päästökauppa itsessään
takaa päästökauppasektorille asetetut päästövähennystavoitteet.
Päästöjen säätelemiseksi
ei siis tarvittaisi tältä osin muita ohjauskeinoja.
Energiaverotuksen perusrakenteeseen ei esitetä kuitenkaan
muutoksia miltään osin, vaan sopeuttamistoimiksi
on kaavailtu yleistä sähköveron alennusta
teollisuudelle.
Osittain päällekkäisten ohjauskeinojen
säilyttämistä on perusteltu sillä,
että siten voidaan turvata riittävän
monipuolinen energiavalikoima. Taustaselvityksissä on käynyt
ilmi mm., että nykyisten energiaverojen ja verotukien poistaminen
päästökaupan alkaessa olisi johtanut
merkittäviin muutoksiin polttoainemarkkinoilla. Kivihiilen
kilpailuasema olisi parantunut huomattavasti, ja se olisi
syrjäyttänyt maakaasun ohella myös kotimaisia
polttoaineita, kuten puuta ja turvetta. Energiaverojärjestelmällä on
siten kyetty säilyttämään energian
hankinnan monipuolisuus.
Valiokunta pitää edellä olevia linjauksia
edelleen perusteltuina. Päällekkäisyyttä myös
lieventää käytännössä se,
että päästökauppasektorin hiilidioksidipäästöistä noin
60 prosenttia on tosiasiassa verotuksen ulkopuolella, koska teollisuuden
raaka-aineina käytetyt fossiiliset polttoaineet ja sähkön
tuotannon polttoaineet on vapautettu valmisteverosta. Päästökauppasektorilla
verotettavia tuotteita ovat siten pääasiassa yhdyskuntien
ja teollisuuden lämmön tuotantoon käytettävät
polttoaineet. Verokertymä tuotteiden hiilisisällön
perusteella määräytyvästä valmisteveron
lisäverosta oli päästökauppasektorilla
vuonna 2002 noin 125 milj. euroa. Ohjauskeinojen päällekkäisyyttä arvioitaessa
tulee muistaa lisäksi myös se, että valtio
luovutti päästöoikeudet aikanaan
ilmaiseksi.
Päästökaupan toinen selvä seuraamus
on se, että se parantaa jo sellaisenaan energian säästön taloudellisuutta
ja edistää uusiutuvan energian kilpailukykyä ja
käyttöä. Suhteellinen etu kasvaa päästöoikeuden
hinnan noustessa. Selonteossa on todettu lisäksi,
että päästökaupan aiheuttama
sähkön ja fossiilisten polttoaineiden hinnan nousu
parantaa esimerkiksi puuenergian kilpailukykyä selvästi
enemmän kuin perinteiset investointituet ja verotuet. Osa
tuista ehdotetaan sen vuoksi poistettavaksi tosiasiassa
vaikuttamattomina. Osa päästökauppasektorille suunnattavista
tuista halutaan säilyttää energiahuollon
varmuuteen ja monipuolisuuteen sekä työllisyys-
ja aluepoliittisiin näkökohtiin viitaten. Valiokunta
pitää ehdotuksia näiltä osin
perusteltuina.
Markkinapohjaista päästökauppaa pidetään selonteossa
kustannustehokkaana ohjauskeinona. Se merkitsee kuitenkin sitä,
ettei sen keskeisimpään vaikutuskanavaan eli päästöoikeuden hintaan
voida vaikuttaa Suomen sisäisellä politiikalla.
Päästökaupan ohjausvaikutusta ei voida siten
mitoittaa etukäteen sopivaksi energia- ja ilmastopolitiikan
tarpeisiin. Perinteisiä ohjauskeinoja on pidetty myös
tästä syystä tarpeellisina
päästökaupan oloissa. Valiokunta yhtyy myös
tähän näkemykseen.
Päästökauppa heikentää erityisesti
turpeen kilpailukykyä turpeen korkean päästökertoimen vuoksi.
Turpeella on kuitenkin edellä kuvatuin tavoin tavoin tärkeä merkitys
niin aluetaloudellisena työllistäjänä kuin
kotimaisena varmuusvarastona. Turpeen käyttö yhdistetyssä sähkön ja
lämmön tuotannossa ja lämmön
erillistuotannossa on myös tärkeä bioenergiatavoitteiden saavuttamiseksi.
Valiokunta tukee näistä syistä selonteossa
asetettua tavoitetta siitä, että turpeen tuotantoon
ja käyttöön panostettuja voimavaroja
hyödynnettäisiin myös jatkossa työllisyyttä ja
alueellista kehitystä edistäen. Samoin on asianmukaista
selvittää mahdollisuus määritellä turpeen
päästökerroin koko elinkaaren huomioon
ottavan päästötaseen perusteella.
Valtion- ja kansantaloudelliset vaikutukset
Selonteossa kuvattujen toimien arvioidaan vaikuttavan kansantalouden
tulonmuodostukseen jossain määrin negatiivisesti.
Vaikutuksen suuruus riippuu ennen kaikkea siitä, miten
korkeaksi päästöoikeuden hinta EU:n päästökaupassa muodostuu.
Jos päästöoikeuden hinta on esimerkiksi
20 euroa hiilidioksiditonnia kohden, bruttokansantuote alenisi Kioton-sitoumuskaudella
0,9
prosenttia ns. perusuraan verrattuna. Perusura kuvaa vaihtoehtoa,
jossa päästövähennysvelvoitetta
ei olisi. Päästövelvoitteesta syntyvät kustannukset
ovat kuitenkin selonteon mukaan pienemmät EU:n päästökaupan
oloissa kuin pelkästään kotimaisia toimia
käytettäessä. Myös Kioton mekanismien
käyttö alentaa tehtyjen selvitysten mukaan päästövelvoitteen
hoidon kustannuksia.
Energiaverotuottojen arvellaan niin ikään
pienenevän jonkin verran Kioto-sopimuskaudella vuoden 2004
verotuottoihin verrattuna. Koska verotasojen muutoksista ei ole
tehty vielä lopullisia päätöksiä,
ei veromenetyksiäkään ole voitu esittää tarkasti.
Tärkein muutos koskee kuitenkin teollisuuden sähköveroa.
Jos se alennetaan esimerkiksi puoleen nykyisestä, verotulot
pienenisivät noin 100 milj. euroa vuodessa.
Tämä kompensoituisi osittain vuotuisiin verotukiin
ehdotetuilla muutoksilla.
Selonteossa ei ole kuvattu yleisesti, mitä vaikutuksia
esitetyillä toimilla on työllisyyteen. Kotimaisten
polttoaineiden tuotantoon liittyvien työpaikkojen
nettomuutos arvioidaan kuitenkin vähäiseksi. Suurimmat
menetykset ilmenevät lauhdeturpeen tuotantoalueella, mutta
osa turvetuotannon työpaikoista siirtyy metsähakkeen
hankintaan. Asiantuntijakuulemisessa on arvioitu lisäksi,
ettei selonteossa kuvatuista toimenpiteistä aiheudu merkittäviä paineita
työllisyyskustannuksiin, jos päästöoikeuden
hinta ei nouse merkittävästi yli 20 euron.
Valiokunta pitää selonteossa esitettyjä taloudellisia
kehitysnäkymiä hallittuina ja ennakoituja
muutoksia sinänsä melko pieninä. Huomiota
tulee kiinnittää kuitenkin siihen, että toimintaympäristö säilyy
ja kehittyy maamme kilpailukyvyn kannalta suotuisalla tavalla myös Kioto-kauden
jälkeistä aikaa ajatellen. Keskeisessä asemassa
ovat uudet teknologiat. Niihin liittyy paitsi kansallisia tarpeita
myös mahdollisuus merkittäviin vientituloihin.
Kehitystyö vaatii kuitenkin pitkäjänteisyyttä ja
valtiovallan selkeitä tavoitteita tuekseen. Valiokunta
pitää tähän nähden
perusteltuna sitä, että uusien teknologioiden
käyttöönottoa, energiansäästötapoja
ja uusiutuvan energian käyttöä edistetään vielä määrätietoisemmin
kuin selonteossa on esitetty. Lisäksi biopolttoaineiden
käytölle tulisi asettaa tavoitetaso, joka on ehdotettua
lähempänä EU:n suosituksia.
Energiaverotusta ja energiatukia koskevat ehdotukset
Edellä on jo viitattu siihen, ettei energiaverojärjestelmään
ole kaavailtu rakenteellisia muutoksia, vaan nykymuotoista laajapohjaista
verojärjestelmää siihen sisältyvine
verotukineen pidetään yllä jatkossakin.
Ainoastaan turve on jo vapautettu kokonaan valmisteverotuksen piiristä osana
strategisia toimenpiteitä. Muut tarvittavat toimet
esimerkiksi teollisuuden kilpailukyvyn säilyttämiseksi
tai uusiutuvan energian käytön edistämiseksi
voidaan hoitaa verotasoja säätelemällä.
Valittu etenemistapa on valiokunnan mielestä perusteltu
aiemmin mainitun huoltovarmuuden lisäksi myös
valtion verotulojen turvaamiseksi. Energiaverojen vuotuinen tuotto
on noin 2,9 miljardia euroa eli vajaat 10 prosenttia valtion tuloista.
Jos lisäksi otetaan huomioon myös auto- ja ajoneuvoveron
tuotto, yhteensä noin 1,8 miljardia euroa, muodostavat
näin lasketut ympäristöön vaikuttavat
verot yhteensä lähes 5 miljardia euroa eli noin
15 prosenttia valtion vuotuisista tuloista. Energiaverojen fiskaalinen
merkitys on siten suuri. Se korostaa osaltaan energiapoliittiseen
päätöksentekoon liittyvien tekijöiden
painoarvoa.
Energiaverotukseen ja energiatukiin liittyvät konkreettiset
ehdotukset koskevat sähkön ja turpeen
verokohtelun lisäksi yksistään niiden vero-
ja suorien tukien poistamista, joilla ei ole enää päästökaupan
oloissa todellista vaikutusta. Ehdotukset ovat näiltä osin
perusteltuja. Niiltä osin kuin nykyiset tuet säilyvät
tukitason tulisi olla riittävä, jotta hyödyllisiksi
osoittautuvat hankkeet mm. energiansäästön,
tiedotuksen, energiateknologian ja esimerkiksi peltomassasta saatavan
bioenergian kaupallistamiseksi ja toimivan jakelujärjestelmän
luomiseksi voidaan toteuttaa.
Valiokunta pitää lisäksi asianmukaisena
sitä, että valtioneuvosto seuraa fossiilisia polttoaineita
koskevien vähentämistavoitteiden toteutumista
ja tarpeen mukaan on valmis nostamaan öljytuotteiden ja
I veroluokan sähkön veroja, jos tavoitteisiin
ei muutoin päästä. Päästöjen
vähentäminen päästökauppasektorin
ulkopuolella liikenteessä, maataloudessa, talokohtaisessa
lämmityksessä tai jätehuollossa edellyttää selvitysten
mukaan edelleen taloudellisten ohjauskeinojen käyttöä.
Ympäristöperusteiset verot on todettu VATTin tutkimuksissa
päästökaupan ohella parhaiksi välineiksi
kehityksen ohjaamiseen. Tämäkin puoltaa nimenomaan
veroinstrumentin käyttöä, jos tarve vaatii.
Valiokunta on ottanut alustavasti kantaa myös sen puolesta,
että ns. windfall-voittoja rajoitettaisiin. Koska kysymys
kokonaisuudessaan on vasta selvittelyn alla, valiokunta ei ole ottanut vielä kantaa
siihen tapaan, jolla voittoihin puututtaisiin.
Selonteossa on esitetty energiapolitiikan lisäksi myös
yhdyskuntien ja rakennusten energiakäyttöä sekä liikennettä koskevia
tavoitteita. Niistä valiokunnan toimialaan liittyvät
lähinnä asuinrakennusten energia-avustukset ja
ajoneuvoverotus. Kumpikin asia on erillisselvittelyn alaisena, eikä varsinaisia
ehdotuksia ole nyt esitetty. Valiokunta toistaa näiltä osin
jo aikaisemmissa yhteyksissä esittämänsä kannan,
jonka mukaan ympäristöohjaavuuden lisääminen
on tärkeätä ja että uudistukset
tulisi toteuttaa pikaisesti.
Edelläkävijän asema
Suomen kansantalous voi olla Kioto-kautta pidemmällä tarkastelujaksolla
toisenlainen kuin nyt. Tähän vaikuttaa ennen kaikkea
käynnissä oleva globaalitalouden rakennemuutos.
Jos myönteisiin kehitysmahdollisuuksiin tartutaan, Suomi
voi profiloitua bioenergian ja ympäristöystävällisten
teknologioiden huippumaana. Tähän on hyvät
lähtökohdat: Suomi on jo nyt bioenergian käyttäjänä johtavia
maita Euroopassa erityisesti sähkön ja lämmön
yhteistuotannon ansiosta, tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoitus on
korkeaa luokkaa ja teollisuutemme on maailman puhtainta.
Valiokunta pitää tärkeänä sitä,
että politiikkatoimilla edistetään johdonmukaisesti
ja pitkäjänteisesti ympäristö-
ja energiateknologian kehitystyötä ja helpotetaan
uusien sovellusten käyttöönottoa kotimaan
tarpeisiin ja viennin referensseiksi. Keinovalikoimaa tulisi myös
laajentaa ennakkoluulottomasti ja tutkia vihreiden sertifikaattien
kaltaisia uusia tapoja ohjata kulutusta.
Vaikka edelläkävijän rooliin liittyy
riskejä, se tarjoaa myös mahdollisuuksia ja potentiaalisen etulyöntiaseman
hieman pidemmällä aikavälillä.
Ympäristöä vahingoittava toiminta ei
voi olla kenellekään pitkällä tähtäimellä taloudellisesti edullista.
Kun päästökauppa pakottaa muutoksiin,
välttämättömyydestä voitaisiin
tehdä myös hyve, ottaa muutostarpeet tilaisuutena
ja olla muita edellä. Päästökauppa
voisi toimia silloin enemmänkin kehityksen moottorina kuin
rasitteena. Kysymys ei olisi siten vain siitä, miten selviydytään
vaan miten menestytään.
Viime kädessä kysymys on luonnon kestävyydestä.
Kansainvälisellä kehityksellä on ratkaiseva
merkitys myös Suomen ilmasto-oloille ja kansantalouden
kehitykselle. Tulevaisuuskuva on siinä suhteessa huolestuttava.
Huomiota tulee kiinnittää sen vuoksi
myös globaaliin kestävään kehitykseen.
Kansainvälinen yhteisymmärrys päästöjen
vähentämisestä ja etenemistavoista ja -tavoitteista
on välttämätöntä. Tällä tavoin
voidaan pienentää myös niitä riskejä ja
kilpailun vääristymiä, joita rajattu
päästökauppa pahimmillaan aiheuttaa.