Perustelut

Valiokunta puoltaa esityksen hyväksymistä muuttamattomana.

Hallituksen esityksessä täsmennetään arvonlisäverolain oman käytön verotusta koskevia säännöksiä niin, että niiden piiriin ei kuuluisi enää jatkossa käypää arvoa huomattavasti alempaa vastiketta vastaan tehdyt luovutukset. EY-oikeudessa on edellytetty, että tällaiset luovutukset verotetaan myyntinä, jolloin niiden ensisijainen veron peruste olisi todellinen vastike ilman veron osuutta.

Valiokunnalla ei ole huomautettavaa esitykseen tältä osin.

Arvonlisäverolakiin on tarkoitus sisällyttää lisäksi säännökset, joiden nojalla veron peruste voitaisiin korottaa eräissä tapauksissa käypään markkina-arvoon. Tätä poikkeavaa menettelyä voitaisiin soveltaa vain laissa säädettävien edellytysten täyttyessä. Menettely on arvonlisäverodirektiivin sallima, ja sen tarkoituksena on estää hinnoittelun avulla tapahtuvaa veronkiertoa. Säännökset sisältyisivät uusiin arvonlisäverolain 73 c—73 e §:iin.

Soveltamisedellytyksenä olisi ensinnäkin se, että peritty vastike on huomattavasti käypää markkina-arvoa alempi ja että myyjän ja ostajan välillä on laissa määritelty etuyhteys. Lisäksi edellytettäisiin, että ostajalla ei olisi oikeutta vähentää hankintaan sisältyvää veroa täysimääräisesti. Säännöstä ei sovellettaisi näissäkään olosuhteissa, jos myyjän ei olisi suoritettava veroa kyseisen tavaran tai palvelun vastikkeettomasta luovutuksesta omaan käyttöön ottamista koskevien säännösten perusteella. Veron perustetta ei korotettaisi myöskään silloin, kun alihintaisuuteen on markkinaehtoinen, perusteltu syy.

Valiokunta käsittelee seuraavassa vielä uusien säännösten ja arvonlisäverolain yleisen veronkiertonormin välistä suhdetta sekä uutta 73 d §:n 5 kohtaa.

73 c §:n suhde arvonlisäverolain yleiseen veronkiertonormiin

Ehdotettu uusi sääntely olisi ensisijainen arvonlisäverolain 181 §:ssä olevaan yleiseen veronkiertonormiin nähden. 181 §:n 2 momentissa on säädetty kuitenkin myös sen tilanteen varalta, että tavaran tai palvelun myynnistä saatava vastike on sovittu tai määrätty kohtuullisena pidettävää pienemmäksi ilmeisesti siinä tarkoituksessa, että maksettavan veron määrä vähentyisi. Tällöin veron peruste voidaan vahvistaa arvion mukaan.

Valiokunta pitää perusteltuna sitä, että nyt ehdotettujen erityissäännösten ohella laissa on yleinen veronkiertonormi, jossa on otettu huomioon myös hinnoitteluun liittyvät veronkiertomahdollisuudet.

Säännösten keskinäinen soveltamisjärjestys on selvä, ja se ilmenee myös hallituksen esityksestä. Jos olosuhteet ovat sellaiset, etteivät arvonlisäverolain 73 c—73 e §:ssä säädetyt kaikki erityisedellytykset täyty, ilmeiseen veronkiertoon voitaisiin siis puuttua yleissäännöksen nojalla. Tällainen tilanne voisi syntyä etuyhteystilanteessakin esimerkiksi, jos tavara tai palvelu on hankittu huomattavaan alihintaan vähennykseen oikeuttavaan käyttöön ja siirretty sitten myöhemmin vähennykseen oikeuttamattoman liiketoiminnan tai muun kuin liiketoiminnan käyttöön. Yleistä veronkiertonormia voitaisiin soveltaa, jos toimenpiteelle ei voida osoittaa liiketaloudellista perustetta ja on ilmeistä, että toimenpiteeseen on ryhdytty siinä tarkoituksessa, että maksettavan veron määrä vähentyisi.

73 d §:n 5 kohdan soveltamisalasta

Uudessa 73 d §:ssä säädettäisiin olosuhteista, joiden vallitessa laissa tarkoitettu etuyhteys olisi olemassa. Säännös on soveltamisalaltaan laaja ja vastaa arvonlisäverodirektiivin 80 artiklan 1 kohtaan sisältyvää määritelmää. Tällä tavoin on haluttu turvata menettelyn veronkiertämistä estävä vaikutus.Säännöksen 1—4 kohdissa on tarkennettu joukko erityistilanteita, joissa etuyhteys olisi olemassa. Etuyhteys olisi olemassa lisäksi 5 kohdan perusteella myös silloin, kun ostaja ja myyjä ovat muutoin läheiseen henkilökohtaiseen suhteeseen tai johto-, omistus- jäsenyys-, rahoitus- tai oikeussuhteeseen perustuvassa läheisessä yhteydessä.

Valiokunta pitää sääntelyä perusteltuna ja verovelvollisten oikeusturvan kannalta riittävän täsmällisenä. Veronkiertosäännösten tulee olla ylipäänsä riittävän väljiä, jotta niitä voidaan soveltaa alati muuttuviin talouden olosuhteisiin. Laissa ei voida määritellä täsmällisesti, millaiset henkilökohtaiset tai johtoon, omistukseen, rahoitukseen tms. lakiehdotuksessa mainittuun seikkaan perustuvat suhteet voivat olla yksittäistapauksessa vaikuttimena veronkiertämiselle. Uusien säännösten soveltaminen edellyttää joka tapauksessa aina, että kaikki säädetyt eritysedellytykset täyttyvät eikä toimenpiteelle voida osoittaa liiketaloudellista syytä. Kysymys on siten tyypillisestä veronkiertotarkoitusta koskevasta näytön arvioinnista yksittäistapauksessa.

Uusien säännösten soveltamisala on määritelty direktiivin sallimissa puitteissa siten, että se vastaa mahdollisimman pitkälti nykyisen oman käytön verotuksen soveltamisalaa. Tätä on pidetty perusteltuna mm. siksi, että huomattavasti käypää markkina-arvoa alempaa vastiketta vastaan tapahtuvien myyntien tarkoituksena saattaa olla vastikkeettomiin luovutuksiin sovellettavan oman käytön verotuksen välttämistarkoitus.

Huomattavaa on myös, ettei oman käytön verotuksen soveltamisalaan ole säädetty etuyhteysedellytystä.

Laajaa sääntelyä puoltaa lisäksi myös yhteisöoikeudellinen näkökulma. Jos lakiehdotuksen 73 c—73 e §:ssä tarkoitettu menettely otettaisiin käyttöön suppeampana kuin direktiivi mahdollistaa rajoittamalla etuyhteyttä, olisi yhteisöoikeudellisesti epäselvää, voitaisiinko lain 181 §:n 2 momenttia soveltaa veronkiertämisen estämiseen tilanteissa, jotka kuuluvat arvonlisäverodirektiivin 80 artiklan soveltamisalaan.