Perustelut

Talouspolitiikan yleinen linja

Bruttokansantuotteen määrä kasvoi viime vuonna 2,1 prosenttia. Metsätalouden pitkittyneen työselkkauksen vuoksi vuoden 2005 talouskasvu jäi potentiaalista alhaisemmalle tasolle, ja vastaavasti tälle vuodelle ennustetaan harhaanjohtavasti huomattavan reipasta kasvua alhaisemman vertailutason vuoksi. Kun paperin työkiistan vaikutus poistetaan, kasvuprosentiksi saadaan ETLAn arvioiden mukaan 2,8—3,0 prosenttia kuluvalle vuodelle ja viime vuodelle hieman korkeampi 2,9—3,1 prosenttia. Vuonna 2007 kasvu hidastuu saman ennusteen mukaan 2,5 prosenttiin ja on täysin kotimaisen kysynnän varassa.

Talouskasvua on hallituksen toimenpiteistä tukenut ennen kaikkea hallituksen harjoittama kokoomuslainen veropolitiikka, joka on toisaalta kasvattanut ostovoimaa ja yksityistä kulutusta sekä toisaalta hillinnyt työvoimakustannusten nousua. Erityisen voimakasta ostovoiman kasvu on ollut vuosina 2003 ja 2004, jolloin kotitalouksien reaalitulot nousivat hieman yli 5 prosenttia. Vuosina 2005 ja 2006 keskituloisen palkansaajan ostovoima kasvaa Veronmaksajain keskusliiton arvioiden mukaan reilulla 2 prosentilla. Eläkeläisten ostovoiman kehitys sen sijaan on huolestuttanut erityisesti eläkeväestöä. Ainakin kiireellisesti olisi korjattava eläkkeensaajien verotusta siltä osin kuin se tällä hetkellä on tietyillä tulotasoilla korkeampaa kuin palkansaajan verotus.

Tarkasteltaessa koko vaalikautta 2003—2006 bruttokansantuotteen kasvu yltää keskimäärin 2,7—3,0 prosenttiin vuosittain. Viime vaalikaudella talouskasvu ylsi keskimäärin 2,9 prosenttiin vuosittain ja vuosina 1995—1998 keskimäärin 4,6 prosenttiin. Talouskasvun on arvioitu hidastuvan keskipitkällä aikavälillä vain noin kahteen prosenttiin. OECD:n ennuste Suomen tulevasta kehityksestä on vielä synkempi. Suomen maaraportissa lokakuulta 2004 järjestö arvioi, että bruttokansantuotteen kasvu hidastuu huomattavasti. Vuosina 1995—2000 BKT per capita kasvoi 4,4 prosenttia. Vuosien 2000—2005 osalta arvio kasvuksi oli 2,1 prosenttia. Vuosina 2005—2010 BKT per capita kasvaisi vain 1,3 prosenttia ja vuosina 2010—2020 sen kasvuvauhti hidastuisi edelleen 1,0 prosenttiin. Keskipitkän aikavälin talouskasvua rajoittavat ennen kaikkea muutokset väestön ikärakenteessa, hidastuva tuottavuuden kasvu, viime vuosina alhaisen investointiasteen johdosta hitaasti kasvanut tuotantokapasiteetti sekä kansainvälinen tuotannon rakennemuutos. Käsittelyssä olevien menokehysten ulottuessa vuoteen 2011 hallituksen olisi tullut pyrkiä laajempiin linjauksiin Suomen talouden kasvupotentiaalin vahvistamiseksi siitä huolimatta, että nykyhallitus vastaa käytännössä vain vuoden 2007 budjetin laatimisesta. Valmistautuminen ensi vaalikauden haasteisiin olisi pitänyt aloittaa jo nyt.

Työvoiman saatavuusongelmat lisääntymässä

Työllisten määrä oli vuoden 2005 lopussa kausivaihteluista puhdistettuna noin 50 000 henkeä suurempi kuin huhtikuussa 2003. Valtiovarainministeriö arvioi uusia työpaikkoja syntyvän tämän vuoden aikana yli 30 000. Hallituksen on mahdollista päästä ainakin lähelle asettamaansa 100 000 uuden työpaikan tavoitetta. Tähän kehitykseen on oltava hyvin tyytyväinen, joskin hallituksen harjoittamalla työllisyyspolitiikalla on vain vähän tekemistä tämän saavutuksen kanssa.

Ikärakenteen muutoksen vaikutus työvoiman saatavuuteen vaikuttaa olennaisesti kansantaloutemme kasvumahdollisuuksiin. Työvoiman tarjonta lisääntyy vielä tällä hetkellä, sillä ikääntyneet pysyvät työmarkkinoilla yhä pitempään, nuoret hakeutuvat työnsaantimahdollisuuksien parannuttua entistä aktiivisemmin työmarkkinoille ja myös Suomen työmarkkinoille tulevan ulkomaisen työvoiman määrä kasvaa. Työikäisen väestön kasvu pysähtyy kuluvan vuosikymmenen lopulla, jonka jälkeen työikäinen väestö alkaa vähentyä noin ½ prosenttia vuodessa. Jo tällä hetkellä työvoiman saatavuusongelmat ovat nähtävissä monilla toimialoilla erityisesti alueellisesti. Saatavuusongelmat ovat ratkaistavissa ainoastaan alueellisen ja ammatillisen kysynnän ja tarjonnan kohtaantoa parantamalla sekä aktivoimalla Suomen huomattava käyttämätön työvoimapotentiaali. Työllisyyden paraneminen perustuukin yhä enemmän siihen, että työmarkkinoille siirrytään työvoiman ulkopuolelta. Myös julkisella sektorilla tapahtuva tuottavuuskehitys helpottaa työvoiman saatavuusongelmia. Laskelmien mukaan pelkkä julkisen sektorin luonnollisen poistuman korvaaminen ja kasvavien vanhuspalveluiden hoitaminen ilman muita toimenpiteitä johtaisi siihen, että joka toinen työmarkkinoille tulija pitäisi rekrytoida julkiselle sektorille.

Työvoiman saatavuutta heikentää ikääntymiskehityksen ohella edelleen korkealla pysynyt rakennetyöttömyys. Viime vuonna rakennetyöttömyys pysyi yli 150 000 hengessä. Työvoimahallinnon koulutus- ja tukityöllistämistoimenpiteiden piirissä olevien määrä on noin 3 prosenttia työvoimasta. Suurella osalla pitkäaikais- ja toistuvaistyöttömistä ei työvoimapoliittisista toimista huolimatta ole edelleenkään riittäviä valmiuksia avoimille työmarkkinoille työllistymiseen. Näin on huolimatta hallituksen jatkuvista panostuksista ns. aktiiviseen työvoimapolitiikkaan.

Tuottavuuden kasvu avaintekijänä

Tuottavuuden lisääminen on talouspolitiikan tärkeimpiä tavoitteita. Suomen on kyettävä säilyttämään tuottavuusetunsa suhteessa nouseviin talouksiin, mikäli haluamme pärjätä kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa. Työn tuottavuus perustuu kiinteisiin investointeihin, inhimilliseen pääomaan ja tekniseen kehitykseen sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Valtion budjettivaroja olisi kohdennettava entistä enemmän juuri tuottavuutta parantaviin kohteisiin, kuten koulutukseen, liikenteeseen sekä tutkimus- ja kehitystoimintaan. Valitettavasti edelliseen ja nyt käsittelyssä olevaan menokehyspäätökseen sisältyviä säästöjä on kohdennettu ministeriötasolla juuri tällaisiin kohteisiin, mm. T&K-menoihin.

Kiinteiden investointien taso on Suomessa pudonnut huolestuttavan alas. Useilla toimialoilla investoinnit eivät ole pitkään aikaan riittäneet edes korvaamaan pääoman laskennallista kulumista. Viime vuoden lopulla ja alkuvuonna tapahtunut investointien piristyminen saattaa sekin jäädä lyhytaikaiseksi, sillä ainakin pk-yritysten investointiodotukset ovat notkahtaneet. Pk-yritysbarometrin uusin saldoluku on peräti matalin barometrin historiassa. Samanaikaisesti valtiovarainministeriössä on valmisteltu poistojärjestelmän muuttamista. Käytännössä kyse on veronkiristyksestä, joka heikentäisi yritysten investointihalukkuutta. Eräiden laskelmien mukaan investointien tuottovaatimukset voisivat nousta jopa 20 prosenttia. Näin ollen kansainvälisten yritysten tekemiä investointeja siirtyisi Suomen ulkopuolelle ja kotimaisten yritysten taloutta rasittaisi investointien rahoituskustannusten nousu. Veronkiristys heikentäisi entisestään perusteollisuuden toimintaedellytyksiä, sillä veronkiristys osuisi pahiten juuri pääomavaltaisiin toimialoihin, kuten metsä- ja terästeollisuuteen. Kokoomus on jo torjunut tämän muutoksen. Tulevaisuuden kasvun kannalta on olennaista, että Suomeen saadaan synnytettyä tuntuvasti enemmän kasvuhakuisia yrityksiä. Eräitä yritysten kasvun ja yritystoiminnan jatkuvuuden esteitä on mm. perintö- ja lahjaverotus sukupolvenvaihdostilanteissa.

Osaaminen, erikoistuminen ja tuottava innovaatiotoiminta tarjoavat talouskasvun avaimet. Myös valtiovarainvaliokunta toteaa Suomen menestymisen ehtona olevan sen, että tutkimus- ja kehittämistoimintaan, koulutukseen sekä innovaatioiden tuottamiseen ja kansainvälistymiseen panostetaan entistä tehokkaammin. Kaikin keinoin on pidettävä huolta siitä, että tulevaisuudessa Suomi on houkutteleva sijoittumispaikka korkeaa osaamista edellyttävälle liiketoiminnalle sekä tuotekehitykselle. Kokoomus on aikaisemmin vaatinut tutkimus- ja kehitysmenojen lisäämistä vähintään hallitusohjelmassa sovitulle tasolle. T&K-menojen osuus bruttokansantuotteesta on edelleen alle tavoitellun 4 prosentin. Vuonna 2004 T&K-menojen kokonaisuus kasvoi viisi prosenttia, vuonna 2003 vastaava muutos oli noin neljä prosenttia. Määrällisesti suurin osa kasvusta tuli yrityssektorilta. Julkisen rahoituksen lisäykset ovat hädin tuskin yltäneet hallitusohjelmassa linjatulle tasolle ja ovat jääneet selkeästi alle ns. globalisaatioraportissa suositellun tason. Suomi pärjää kyllä hyvin taaksepäin katsovissa kilpailukykymittauksissa, mutta tilanne ei ole yhtä hyvä katsottaessa esimerkiksi maamme houkuttelevuutta T&K-toiminnan sijoituskohteena tai teollisuuden investointikohteena. On tosin todettava sekin, että uusimmassa IMD:n kilpailukykyvertailussa Suomi putosi kuudennelta sijalta kymmenenneksi. Yhteiskunnan on luotava kannusteita innovaatioiden kehittämiselle ja investointimahdollisuuksia sijoittajille. Julkisella rahoituksella olisi erityisesti huolehdittava yliopistojen ja tutkimuslaitosten rahoituksen riittävyydestä. Useissa tutkimuksissa on myös todettu julkisen T&K-rahoituksen määrän vaikuttavan myönteisesti myös yritysten omaan T&K-rahoituksen määrään sekä laatuun.

Julkisen talouden puolella hallitus on aloittanut valtionhallinnon tuottavuushankkeen, jonka myötä vuoteen 2011 mennessä valtionhallinnosta eläkkeelle jäävien tai muiden työnantajien palvelukseen siirtyvien noin 26 000 henkilön työpaikoista 9 600 jätetään täyttämättä. Tavoitteita on kuitenkin laskettu aikaisemmin asetetuista, mikä voi tarkoittaa sitä, ettei 2 prosentin vuotuista tuottavuuden kasvua välttämättä tulla saavuttamaan. On myös huomattava se, ettei pelkkä henkilöstömäärien supistaminen tarkoita automaattisesti tuottavuuden kehitystä. Samoin on muistettava, että julkinen sektori on valtionhallintoa laajempi kokonaisuus ja kunnat ovat vastuussa suurimmasta osasta peruspalveluita. Tämä asettaa suuria haasteita kuntien palvelurakenteen uudistamisen onnistumiselle. Oleellinen kysymys jatkuvasti paikallaan polkevassa kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa ei siten ole kuntamalli, vaan se, miten pidemmällä aikavälillä pystymme turvaamaan kuntalaisille laadukkaat ja kattavat peruspalvelut.

Talouden rakennemuutos koettelee teollisuutta

Valtiosihteeri Anssi Paasivirran johtama työryhmä esitteli kehysriihessä hallitukselle toimenpidesuosituksiaan, joista monet liittyvät rakennemuutosalueiden TE-keskusten toiminnan kehittämiseen. Hallitus varautuu tukemaan vaikeuksiin joutuneita ihmisiä ja paikkakuntia harkinnanvaraisten rahoitusavustusten sekä koulutus-, työllisyys- ja investointitukien avulla. Lisäksi teollisuuden ja kasvihuoneiden sähkövero alenee ensi vuoden alusta. Nämä toimet ovat varmasti tarpeen, mutta niillä pikemminkin lääkitään taudin oireita kuin käydään ongelman varsinaisten syiden kimppuun.

Kokoomus on peräänkuuluttanut hallitukselta kokonaisvaltaista teollisuuspolitiikkaa, jolla varmistettaisiin ainakin jossain määrin teollisuuden työpaikkojen säilyminen Suomessa. Uhka työpaikkojen katoamisesta rajojemme ulkopuolelle on aito. Tällaisen selkeän strategian tulisi sisältää toimenpiteitä mm. kohtuuhintaisen energian saannin turvaamiseksi, ammatillisen koulutuksen laadun parantamiseksi ja houkuttelevuuden lisäämiseksi, kasvua ja työllisyyttä parhaiten tukevien väyläinvestointien toteuttamiseksi sekä työperäisen maahanmuuton lisäämiseksi. Tällainen selkeä signaali olisi äärimmäisen tärkeä nyt, kun perusteollisuudessa selkeästi pohditaan tuotannon uudelleensijoittamisen mahdollisuuksia.

Valtiontalouden tasapaino ja kehysmenettely

Hallitus arvioi, että ennakoitua paremman tulokehityksen ja maltillisten menolisäysten johdosta valtiontalous on kansantalouden tilinpidon käsittein tasapainossa vuonna 2007. Tästä on annettava hallitukselle tunnustusta. Viime vuosien hyvä talouskehitys on näkynyt parantuneena työllisyytenä, mikä on puolestaan vahvistanut valtiontaloutta. Noin puolen prosenttiyksikön muutos kasvussa heilauttaa muutaman vuoden sisällä valtiontalouden tasapainoa noin prosenttiyksiköllä suhteessa bruttokansantuotteeseen. Talouden piristyminen on näkynyt myös valtion osinkotuloissa ja valtion omaisuuden myynneistä saatuina tuloina.

Selonteossa todetaan kuitenkin, että väestön ikääntymisestä johtuen julkisen talouden ei voida katsoa olevan pitkällä tähtäyksellä kestävällä pohjalla. Talouskasvun hidastuminen ja menojen lisäyspaineet uhkaavat vaarantaa velkasuhteen alenevan kehityksen vuosina 2008—2011. Tältä osin selonteossa edellytetään aivan oikein julkisen talouden tilan vuoksi pidättyvän menopolitiikan jatkamista sekä valtionvelan vähentämistä tulevina vuosina. Tasapainolukujen ongelmana on myös paikallishallinnon krooninen alijäämäisyys. Rahoitusvaikeudet ja velkaantuminen, jotka kuormittavat julkisen talouden rahoitustasapainon kokonaisuutta, koskettavat nykyisin lähes kaiken kokoisia kuntia. Kuntien menot ovat koko 2000-luvun kasvaneet nopeammin kuin kansantalous. Kuntatalouden kriisiydyttyä tehokkuuteen tähtäävät kehittämishankkeet uhkaavat jäädä toteuttamatta, jolloin tarvittavia säästöjä voidaan aikaansaada lähinnä palvelujen tasoa heikentämällä. Kehitys ei ole kestävää. Tämän vuoksi valtion taloutta ja kunnallistaloutta ei tulisi enää tarkastella erillisinä.

Selonteossa todetun mukaisesti vuoden 2007 osalta kehyspäätös on linjassa vuonna 2003 vahvistetun vaalikauden kehyksen kanssa. Päätöksellä ei siten muuteta aiempaa kehysmenojen kokonaistasoa koskevaa linjausta, vaan vuoden 2007 osalta kehystä on tarkistettu teknisesti vastaamaan hinta- ja kustannustasossa sekä talousarvion rakenteessa tapahtuneita muutoksia. Tältä osin hallitus on ehkä liikaakin pitäytynyt vaalikauden alussa tehdyissä päätöksissä, eikä tällä tavalla ole ollut mahdollista reagoida taloudessa tapahtuneisiin muutoksiin. Myös valtiovarainvaliokunta kiinnittää huomiota määrärahojen uudelleenarvioinnin tarpeellisuuteen tilanteissa, joissa määrärahojen taso on osoittautunut selvästi liian alhaiseksi. Poikkeuksen hallitus suostui lopulta tekemään myyntitulojen käyttösääntöä uudistaessaan. Tätä kokoomus onkin vaalikauden aikana vaatinut useaan otteeseen. Ongelmana hallituksen kehyspäätöksissä on ollut myös eduskunnan tahdon sivuuttaminen. Eduskunta on toistuvasti peräkkäisinä vuosina joutunut lisäämään samoja määrärahoja hallituksen talousarvioesitykseen, sillä näitä selkeitä eduskunnan tahdonilmauksia ei ole sisällytetty kehyspäätöksiin ja tätä kautta talousarvioesityksiin. Tilanne tältä osin on valitettavasti säilynyt samankaltaisena.

Kuntatalous edelleen epätasapainossa — hallituksella ei vastauksia

Kuntien taloustilanne on koko vaalikauden ajan kiristynyt, ja ennätysmäärä kuntia on joutunut nostamaan tuloveroprosenttiaan kuluvalle vuodelle. Kuntien kriisiytyvä taloustilanne vaarantaa kuntalaisten peruspalvelut, vanhusten kotipalvelut, vammaispalvelut, terveyspalvelut ja koulutuksen. Kuntien tulot eivät riitä kattamaan kuntien menoja, ja Suomessa olikin vuonna 2005 jopa 139 negatiivisen vuosikatteen kuntaa.

Kuntien toimintamenojen vuosittainen kasvuvauhti on saatava laskemaan yli viidestä prosentista alle neljään. Jotta tämä tapahtuisi, on tehtävä päätöksiä palvelujen tuotantotapojen muuttamisesta tuottavuuden parantamiseksi. Tässä yhteydessä myös kuntarakennetta on konkreettisesti muutettava. Kuntien yhdistymisavustuksiin osoitetaan 53 miljoonaa euroa vuonna 2007. Tämän vuoden budjetissa yhdistymisavustuksiin on varattu 24,6 miljoonaa euroa. Hallitus arvioi kunta- ja palvelurakenneuudistuksen johtavan tilanteeseen, jossa kunnille maksettavia harkinnanvaraisia avustuksia voidaan asteittain supistaa vuositasolla 20 miljoonalla eurolla kehyskaudella 2007—2011. Vuonna 2005 harkinnanvaraista avustusta jaettiin 105 kunnalle yhteensä 40 miljoonaa euroa.

Hallituksen käynnistämä kunta- ja palvelurakenneuudistus on tämän vaalikauden tärkein yksittäinen kysymys. Kuitenkin sen tavoitetaso on laskenut huomattavasti. Päähallituspuolueiden tavoitteet näyttävät keskenään hyvin erilaisilta muun muassa sen suhteen, kuinka tavoitteellinen puitelaki tulee olemaan. Kokoomus tukee voimakkaasti vahvojen peruskuntien mallia, ei keskustan ajamaa pakkokuntayhtymä- tai maakuntamallia. Keskustan esittämän mallin toteutuessa suomalainen kuntademokratia ja kunnallinen itsehallinto kuopattaisiin. Pakkokuntayhtymässä kuntalaisen ääni ei enää kuuluisi, vaan päätösvalta kaikissa merkittävissä ratkaisuissa olisi kuntayhtymällä. Vahvoissa peruskunnissa voitaisiin sen sijaan taata aidon kunnallisdemokratian jatkumo ja turvata palvelujen saanti.

Vaikka yhteinen sävel hallituksessa löytyisikin ja kunta- ja palvelurakenteen uudistus saataisiin vauhtiin, on selvää, ettei sillä pelkästään ratkaistaisi kuntien akuuttia talouskriisiä. Kuntatalous on heikentynyt entisestään valtion kunnilta ottaman pakkolainan sekä kunnille säädettyjen uusien velvoitteiden vuoksi. Vuoden 2005 alussa tehdyn valtion ja kuntien välisen lakisääteisen kustannustenjaon tarkistuksen perusteella kuntien valtionosuuksia olisi tullut korottaa 502 miljoonalla eurolla vuodesta 2005 alkaen. Viime vaalikaudella voimassa olleen lain mukaan valtion ja kuntien välisestä kustannustenjaon tarkistuksesta johtunut valtionosuuksien korotus olisi maksettu kahden vuoden aikana. Pääministeri Vanhasen hallitus sen sijaan pitkitti yksipuolisesti lainmuutoksella tämän maksuajan neljäksi vuodeksi. Peräti 194 miljoonaa euroa kustannustenjaon tarkistuksesta jaksotettiin kaiken lisäksi vuodelle 2008 eli vasta tulevan vaalikauden puolelle. Tämän summan maksaminen ajallaan olisi nostanut kuntien valtionosuudet lähemmäksi todellisia kustannuksia. Tämä niin sanottu pakkolaina aiheuttaa kunnille yhteensä 840 miljoonan euron tappiot verrattuna siihen, että valtio olisi korottanut valtionosuuksia heti vuoden 2005 alusta. Se on osasyynä kuntien velkaantumiskehitykseen: vuonna 2005 kunnilla oli lainaa keskimäärin 1 327 euroa asukasta kohti.

Kuntien talousahdingon maksajina koululaiset...

Hallitusohjelman mukaan ikäluokkien pienentymisen johdosta vapautuvat voimavarat on käytettävä koulutuksen vahvistamiseen. Hallitus ei ole suostunut tätä omaa lupaustaan noudattamaan. Selonteon mukaan opetustoimen valtionosuuksien oletetaan alenevan kehyskaudella noin 98 miljoonalla eurolla. Kuitenkaan opetustoimen menot eivät vähene samassa suhteessa kuin valtionosuudet laskevat, mikä aiheuttaa erityisongelmia kuntatasolla. Esimerkiksi opettajan palkka pysyy samana, olipa luokassa 15 tai 19 oppilasta, ja toisaalta kiinteistöjen ylläpitokustannukset pysyvät ennallaan.

Suomessa koulutusmenot ovat laskeneet suhteessa bruttokansantuotteeseen 6,7 prosentista vuonna 1995 neljän prosentin tasolle vuonna 2005. Opetuksen alalla on toki saatu aikaan tietty määrä säästöjä ohjausjärjestelmiä kehittämällä sekä poistamalla päällekkäistä hallintoa ja päällekkäistä koulutusta. Kokoomus painottaa jälleen kerran, että yleissivistävän koulutuksen resursseja tulee lisätä, perusopetuksen valtionosuuksia korottaa ja ikäluokkien pienentymisestä aiheutuvat säästöt käyttää lyhentämättömänä koulutuksen kehittämiseen. Lisäksi kunnille tulee korvata uusista velvoitteista aiheutuneet menot. Koulutuksen on oltava Suomessa ainutlaatuinen painopistealue, koska vain kansallista osaamispääomaa kasvattamalla maamme pärjää tulevaisuudessa. Koulutuksella on myös vahva sosiaalinen rooli, ja sillä voidaankin vaikuttaa myös mm. kansalaisten terveyteen, syrjäytymiseen, demokratisoitumiseen ja yleiseen elämänlaatuun.

Kokoomus esittää valtionosuusjärjestelmää uudistettavan siten, että se tukee kuntarajat ylittävää perusopetuksen järjestämistä. Kouluverkkoa on tarkasteltava jatkuvasti, ja tarkastelun tulee olla normaali osa kunnan koulutoimen suunnittelua. Kouluverkkoa tulee tarkastella myös seudullisesti ja madaltaa esteitä koulunkäyntiin yli kuntarajojen. Kouluilla on oltava mahdollisuus myös erikoistua. Opetusryhmien koot tulisi pitää riittävän pieninä ja toisaalta turvata kaikille peruskoulun päättäville nuorille koulutuspaikka. Eri oppilaitosten yhteistoimintaa pitäisi kehittää niin, että näiden välinen yhteistyö tukisi sekä yleissivistävän että ammatillisen koulutuksen tarjontaa. Toisen asteen koulutuksen ongelma on ammattikoulujen heikko vetovoima ja lukioiden jatkuvasti kasvavat oppilasmäärät. Ammatillisen koulutuksen opiskelijamäärää olisi nostettava ja aloituspaikkoja lisättävä työmarkkinoiden tarpeet huomioon ottaen. Suomi tarvitsee maistereiden lisäksi myös mestareita.

...sekä sosiaali- ja terveyspalvelut

Ikääntyminen on Suomessa seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana nopeampaa kuin missään muussa EU-maassa. Kuntatalouden heikko tila vaikuttaa luonnollisesti myös kuntien mahdollisuuksiin tarjota kuntalaisilleen laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluita. Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksien arvioidaan kyllä lisääntyvän kehyskaudella 163 miljoonaa euroa, mutta samalla kuntien menot kasvavat 480 miljoonaa euroa ikääntymisen vuoksi. Suuri osa ikääntymisen kustannuksista jää näin ollen suoraan kuntien itsensä kannettaviksi.

Kansallisen terveyshankkeen kustannukset ovat suurimmillaan juuri näinä vuosina. Kunnat tarvitsevat aiemmin luvatun valtionosuuden täysimääräisenä tämän päivän ja tulevaisuuden haasteesta selvitäkseen. Kokoomus painottaa, että nämä ratkaisut ja määrärahojen leikkaukset sosiaali- ja terveydenhuollossa vaarantavat hoitotakuun toteuttamisen kaikille tasapuolisesti. Hoitotakuun toteutuminen turvaa myös seniorikansalaisille mahdollisimman pitkään kotona selviytymisen, joten se laajasti käsitettynä on kuntoutusta. Alkuperäiset päätökset kansallisesta terveysprojektista ja sen rahoituksesta tehtiin vuonna 2002 kokoomuksen ollessa hallituksessa. Kokoomuksen eduskuntaryhmä teki mm. vuonna 2005 yhteisen talousarvioaloitteen (TAA 1267/2005 vp) kansallisen terveysprojektin määrärahoihin vuodelle 2006 kohdistuneen leikkauspäätöksen kumoamiseksi. Hallituspuolueet kaatoivat tämän esityksen sen eduskuntakäsittelyn aikana.

Sosiaali- ja terveydenhuollossa lisätään kehyskaudella ns. EVO-rahoitusta yhteensä 20 miljoonaa euroa. Tämä lisäys ei kuitenkaan riitä kattamaan EVO-toiminnan kustannuksia. Lisäksi kansallisen terveysprojektin määrärahoista leikataan vuoden 2005 kehyspäätöksen mukaisesti vuoden 2007 määrärahoista 25 miljoonaa euroa. Myös vuonna 2006 kansallisen terveysprojektin määrärahoja leikattiin 25 miljoonalla eurolla, joten yhteensä hallitus on leikannut terveysprojektin määrärahoja 50 miljoonalla eurolla. Vielä tämän lisäksi on päätetty leikata 15 miljoonaa euroa sosiaali- ja terveyshuollon kehittämisrahoista. Aiemman kehyspäätöksen mukaan kehittämisvaroja olisi pitänyt olla 30 miljoonaa euroa vuonna 2007.

Väyläverkon kunto ei vastaa tarpeita

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalle on osana säästötoimenpiteitä kohdistettu vuonna 2007 yhteensä 6 miljoonan euron kertaluonteiset säästöt perustienpitoon ja perusradanpitoon. LVM:n toiminta-, tutkimus- ja kehittämistoiminnan määrärahoihin on myös kohdistettu 2,65 miljoonan euron säästöt vuodesta 2007 lukien. Nämä säästöt eivät auta liikenneverkon saattamisessa ajanmukaiselle tasolle, mikä olisi talouden kasvupotentiaalin ja liikenneturvallisuuden kannalta tärkeää. Väyläverkon toimivuudella on suuri merkitys Suomen kansantaloudelle pitkien välimatkojen ja erityisesti Hangosta Venäjälle suuntautuvan ulkomaankaupan liikenteeseen. Liikenneväyliä rakentamalla ja niiden kunnosta huolehtimalla parannetaan väyläverkon palvelutasoa ja vaikutetaan suoraan sekä kansalaisten hyvinvointiin että talouden kilpailukykyyn.

Perustienpidon rahoitustaso on kehyspäätösten mukaan 555,3 miljoonaa euroa, joka on noin 50 miljoonaa euroa alhaisempi kuin viime vuosien toteutunut rahoituskehys keskimäärin. Liikenne- ja viestintäministeriö itse on ehdottanut perustienpidon kehyksiksi 640 miljoonaa euroa. Tiehallinnon asiantuntijoiden mukaan perustienpidon rahoituksen tavoitetaso on 710 miljoonaa euroa. Tulevaisuudessa alhainen määrärahataso voi johtaa teiden kuntotasosta tinkimiseen, jotta voitaisiin käyttää enemmän rahaa turvallisuuteen ja kiireellisiin pohjavesisuojauksiin. Määrärahojen puutteen vuoksi turvallisuutta kohennetaan nopeuksia rajoittamalla, keskikaiteita rakentamalla sekä automaattista liikenteenvalvontaa lisäämällä.

Ministerityöryhmä esitti vuonna 2004 perusradanpitoon 330 miljoonaa euroa ottaen huomioon tuottavuuden kasvun ja kustannustason nousun. Nyt perusradanpidon rahoitustaso näyttäisi olevan ainoastaan 264 miljoonaa euroa. Pitkällä tähtäimellä perusradanpidon rahoitustason alhaisuus tarkoittaa, että vain noin 2/3 nykyisestä rataverkosta voidaan pitää liikennöitävässä kunnossa. Vähäliikenteisten ratojen, joita on noin 16 prosenttia Suomen liki 6 000 kilometrin rataverkosta, asteittainen sulkeminen liikenteeltä radan huonon kunnon vuoksi voidaan aloittaa jo vuonna 2008. Rautatieliikenteen kilpailukyky heikkenee vähitellen sekä rataverkon että junakaluston palvelutason heiketessä. Esimerkiksi Seinäjoki—Oulu-radan parantaminen vaikeutuu, kun parantamisen aikaiset kiertoreitit ovat huonossa kunnossa ja siten junaliikenne vaikeutuu. Myös isojen ratapihojen peruskorjaukset siirtyvät hamaan tulevaisuuteen. Yksittäistä junalla matkustajaa harmittaa eniten junien jatkuva myöhästely — junaliikenteen perushyötyihin kun tulisi kuulua liikkumisen vaivattomuus ja se, että kansalaiset voivat suunnitella aikataulunsa täsmällisesti. Myöskään haja-asutusalueilla riittävien palveluiden ylläpitäminen ei ole mahdollista eikä liikkumismahdollisuuksia turvata ikääntyvälle väestölle. Ristiriitaista on, että samanaikaisesti hallitus kuitenkin tekee merkittäviä investointeja nopeasti kulkevien junien hankkimiseksi ja niiden liikenteen lisäämiseksi.

Perustienpidon ja perusradanpidon määrärahojen korotuspaineet on huomioitava määrärahojen mitoituksessa seuraavalla hallituskaudella. Suomen päätieverkko on rakennettu valtaosin 1960- ja 1970-luvuilla, ja nykyään huonot päällysteet, soratiet, kelirikko, ruuhkat sekä painorajoitetut sillat lisäävät maantieliikenteen kustannuksia. Kokoomus joutuu jälleen toteamaan, ettei perustienpitoon esitetty määräraha anna edelleenkään mahdollisuuksia kunnossapitoon liittyvän jälkeenjääneisyyden poistamiseen.

Hallituksen kehyspäätökseen ei sisälly tässä vaiheessa päätöksiä uusiksi väyläinvestoinneiksi. Hallitus on luvannut arvioida eduskunnan asiaa koskevan lausuman mukaisesti mahdollisuudet uusien väylähankkeiden aloittamiseen vuosina 2007 ja 2008 päättäessään esityksestään vuoden 2007 talousarvioksi. Tällöin hallitus ottaa huomioon valtion talouden liikkumavaran sekä mahdolliset valtion omaisuuden myynnistä kertyneet tulot, jotka ovat viime vuosina olleet merkittäviä. Myös valtiovarainvaliokunta arvostelee mietinnössään tämänkaltaisen päätöksenteon ennakoimattomuutta ja lyhytjänteisyyttä. Lykkäämällä ensi vaalikaudelle Suomen taloudelliselle kilpailukyvylle elintärkeitä investointeja tekee hallitus hyvin lyhytjänteistä politiikkaa. Joka tapauksessa keskeneräisistä liikennehankkeista jää seuraaville hallituksille vähintään noin 1,85 miljardin euron rahoitusvelvoitteet, jotka painottuvat vuosille 2008 ja 2009.

Liikenne- ja viestintäministeriö on esittänyt, että joukkoliikenteen määrärahakehyksiin lisätään vuonna 2007 10,5 miljoonaa euroa ja vuosina 2008—2011 9,0 miljoonaa euroa. Ilman näitä lisäyksiä nykytasoinen ostoliikenne ajautuu akuuttiin kriisiin eikä kaukojunaliikenteen palvelutasoa pystytä ylläpitämään. Lähiliikenteen perustarjonnan järjestämiseen tarvitaan 3,6 miljoonan euron suuruinen kehyslisäys vuodesta 2007 lähtien, koska ilman tätä esimerkiksi Kerava—Lahti-oikoradan lähiliikenne joudutaan lopettamaan neljä kuukautta aloittamisen jälkeen.

Ilman kehyslisäystä joudutaan maaseudun linja-autoliikenteessä perustellusti karsittavan liikenteen lisäksi lakkauttamaan myös tarpeelliseksi arvioitua peruspalvelutason mukaista liikennettä. Tämä heikentää kannattavan liikenteen toimintaedellytyksiä, mikä entisestään lisää ostotarvetta ja kuntien kuljetuskustannuksia. Peruspalvelutaso voitaisiin turvata vain kolmen miljoonan euron lisäyksellä vuonna 2007 ja 1,5 miljoonan euron lisäyksellä vuosina 2008—2011.

Valtioneuvoston kehysselonteossa ei ole yhtäkään mainintaa joukkoliikenteestä kaupunkiliikenteen ylläpitäjänä. Keskisuurilla kaupunkiseuduilla kunnat joutuvatkin korottamaan joukkoliikenteen lippujen hintoja sen takia, että valtio vähentää rahoitusosuuttaan nykyisestä. Määrärahan lisäystarve on noin miljoona euroa vuosina 2007 ja 2008 sekä kaksi miljoonaa euroa vuodesta 2009 lähtien. Lisäksi miljoonan euron kehyslisäyksellä vuonna 2007 nopeutetaan keskisuurten kaupunkiseutujen joukkoliikenteen kehittämishanketta sekä matkojen yhdistelyä toteuttavien matkapalvelukeskusten perustamista ja laajentamista koko valtakuntaan.

Turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon tavoitteet jäävät saavuttamatta

Puolustusvoimien lakiin pohjautuvien tehtävien suunnittelu, valmistelu ja toteuttaminen edellyttävät pitkän aikavälin suunnitteluperusteita. Puolustusvoimien sotilaallista maanpuolustusta, yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen tukemista ja kansainvälistä kriisinhallintaa palvelevan suorituskyvyn rakentaminen vaatii kussakin kehittämisvaiheessa aikaa noin 10 vuotta. Pääosa ajasta käytetään materiaalihankintaan ja joukkojen koulutukseen.

Puolustusvoimien kehittämisen linjat määritetään eduskunnan hyväksymissä valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisissa selonteoissa. Näin tapahtui myös vuonna 2004 hyväksytyssä selonteossa. Nyt esillä oleva kehys jää merkittävästi alle vuonna 2004 turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa määritellyn tason. Vuoteen 2012 mennessä koko kehyksen jälkeenjääneisyys on noin 580 miljoonaa euroa. Vuonna 2003 hyväksytyn kiinteistöuudistuksen rahoitustasoa ei myöskään ole saavutettu.

Puolustusvoimien menoja ollaan toistuvasti ajoittamassa uudelleen siten, että vuonna 2007 menoja vähennetään 35 miljoonalla eurolla. Koska ensi vuoden ydintoimintojen tasoa on mm. kertausharjoitusten ja meri- ja ilmavoimien lento- ja alustoiminnan osalta jo aiemmin laskettu huomattavasti edellisellä kehyspäätöksellä, kehyksen pienentäminen joudutaan nyt kohdistamaan puolustusmateriaalihankintoihin. Kehyksissä on myös otettu vain osin huomioon puolustushallinnon kiinteistöuudistuksen tarpeet toimitilojen pääoma- ja ylläpitovuokrien osalta. Puolustusvoimat joutuu kattamaan lähes puolet kiinteistöuudistuksen 3 miljoonan euron vuosittain kasvavasta kiinteistörahoituksesta kehyksestään uudistuksen yhteydessä annetuista lupauksista huolimatta. Polttoaineiden hinnan nousu on puolestaan ollut vuodesta 2004 alkaen jatkuvaa ja jatkuu edelleen. Puolustusvoimien pitkäjänteisen toiminnan kannalta olisi ollut tarkoituksenmukaista tehdä pysyvä kehyskorjaus kattamaan hinnannoususta syntyneet lisämenot.

Puolustusvoimien suorituskyvyn rakentaminen ja ylläpito sekä toiminnan ja talouden tasapainottamistoimet edellyttäisivät koko suunnittelukaudella uskottavaa ja pitävää kehystä. Näin ei ole nyt ollut, vaan asetetuista tavoitteista on jouduttu toistuvasti tinkimään. Vuosina 2005, 2006 ja 2007 tehdyt seuraavia vuosia koskevat kehysvähennykset jatkuessaan ajavat puolustusvoimat uusiin säästövelvoitteisiin, jotka tulevat vaarantamaan kansallisen turvallisuuden perusrakenteet. Kehysten määrärahatasolla ei voida saavuttaa vuoden 2004 turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa määritettyjä tavoitteita.

Kehitysyhteistyön määrärahatavoitteita ei saavuteta

Sekä pääministeri Vanhasen hallituksen hallitusohjelmaan että kehityspoliittiseen ohjelmaan on kirjattu tavoite saavuttaa kehitysyhteistyön määrärahoissa 0,7 prosentin taso suhteessa bruttokansantuloon (BKTL) vuoteen 2010 mennessä. Vuonna 2006 määrärahat ovat 670,8 miljoonaa euroa, mikä vastaa 0,42 prosenttia Suomen BKTL:sta. Vuodelle 2007 ulkoasianministeriön kehyksessä kehitysyhteistyöhön on varattu 725 miljoonaa euroa, mikä on 0,43 prosenttia BKTL:sta. Vaalikauden aikana BKTL-osuus on noussut vain 0,08 prosenttiyksikköä ja määrärahojen taso 232 miljoonaa euroa. Hallitus on katsonut tarkoituksenmukaiseksi olla sisällyttämättä kehyspäätökseen vuosien 2008—2011 lukuja kehitysyhteistyön osalta.

Kehityspoliittinen toimikunta on laskenut tasaisen vauhdin edellyttämäksi tavoitteeksi ensi vuodelle 813 miljoonaa euroa (0,5 % BKTL:sta). Hallitus pitää nyt tehdystä kehyspäätöksestä huolimatta kiinni siitä, että 0,7 prosentin taso on yhä poliittinen tavoite. Kansalaisjärjestöt ovat laskeneet, että optimistisestikin arvioiden Suomi saavuttaa nykyisellä vauhdilla 0,7 prosentin tason vasta vuoden 2018 paikkeilla. Ulkoasiainministeriön laskelmissa tavoitetason saavuttaminen tarkoittaisi yhdessä vuodessa (2009—2010) noin 420 miljoonan euron määrärahalisäystä. Tätä ei voida pitää parhaana mahdollisena tapana suunnitella kehityspolitiikkaa. Kuitenkin nopeasti kasvavat määrärahat saataisiin täysipainoiseen käyttöön, mikäli ne suunnataan mm. ohjelmatuen nopeampaan kasvattamiseen, humanitaariseen apuun sekä monenkeskiseen yhteistyöhön. Tukea tulee lisätä erityisesti vähiten kehittyneille ja keskittää suppealle joukolle maita. Kokoomus on kritisoinut hallituksen toteuttaman kehitysyhteistyön tehokkuutta siitä, että vaikka tuki keskitetään entistä suppeammalle joukolle maita, on tämän suunnitelman toteutus kangerrellut ja pääyhteistyömaiden saama osuus avusta laskenut 2000-luvulla.

Kokoomus uudistaa jälleen vaatimuksensa siitä, että hallitus lunastaa lupauksensa kehitysyhteistyömäärärahojen korottamisesta ja samalla osoittaa halukkuutensa osallistua köyhyyden puolittamiseksi maailmassa vuoteen 2015 mennessä. Kun vaalikauden viimeisessä kehysriihessä kehitysyhteistyöpanostuksia ei kuitenkaan lisätty, olisi hallituksen syytä avoimesti tunnustaa luopuneensa vuoden 2010 tavoiteajasta. Painottaakseen vaatimusta nostaa Suomen kehitysyhteistyömääräraha 0,7 prosentin tavoitetasolle, yhtyi kokoomus kristillisdemokraattien huhtikuussa 2005 tekemään välikysymykseen hallitusohjelman kehitysapusitoumuksen toteutumisesta.

Perustelut

Valiokunnan mietinnössä kiinnitetään huomiota tärkeisiin asioihin ja ongelmakohtiin. Siitä huolimatta valiokunnan enemmistönä olevat hallituspuolueiden jäsenet eivät rohkene ohjastaa hallitusta edes ensi vuoden osalta, vaan he hyväksyvät jopa lisäleikkaukset muutoinkin kireisiin menokehyksiin.

Taloustilanne ei todellakaan ole oikeudenmukaisemman politiikan esteenä.

Valtionvelan osuus bruttokansantuotteesta on alentunut huippuvuosista olennaisesti. Se on laskenut ennakoitua nopeammin 39 prosenttiin ja alenee vielä arviolta 35,5 prosenttiin vaalikauden loppuun mennessä, vaikka sen alun perin uskottiin jäävän 44 prosentin tasolle. Budjettitalous oli viime vuonna miljardeja ylijäämäinen ja on sitä tänäkin vuonna. Myös valtiontalous on ylijäämäinen tänä vuonna aiemmin ennakoidun puolen miljardin euron alijäämän sijasta.

Tulevaisuutta arvioitaessa on pantava merkille, että valtiovarainministeriö on johdonmukaisesti arvioinut verotulot liian alhaisiksi viimeisen 20 vuoden ajan yhtä vuotta lukuun ottamatta. Siten ennakolliset laskelmat tasapainosta ovat huonommat kuin miksi todellisuus osoittautuu.

Suomi on vauraampi kuin koskaan.

Oikeudenmukaisuudessa on kysymys siitä, miten tätä vaurautta voidaan hyödyntää niin, että kansalaiset saavat elämänsä eri vaiheissa tarvitessaan hyvät palvelut, ja miten eriarvoisuutta voidaan vähentää ja vaikeuksissa kamppailevien kansalaisten asemaa parantaa.

Kuluneella vaalikaudella hallituksen tavoitteena on ollut veroasteen jatkuva laskeminen samalla, kun on pyritty kohti tasapainoista budjettia. Tämä on estänyt panostukset köyhyyden torjumiseen ja palvelujen parantamiseen. Työmarkkinatukeen ei ole tehty tasokorotusta, ja kansaneläkkeenkin tasakorotus jäi mitättömäksi. Opiskelijoita pakotetaan lainaluukulle, vaikka luvassa on pätkätöiden epävarmuus. Kunnille ei ole riittänyt rahoitusta. Kunnat ovat voimakkaasti velkaantuneet yrittäessään epätoivoisesti huolehtia kansalaisten palveluista. Palvelut ovat velkaantumisesta huolimatta jääneet kehnoiksi, esimerkiksi vanhuspalvelujen osalta. Kysymys ei ole tässä tilanteessa vain ns. pakkolainan maksamisesta kunnille, vaan enemmästä.

Valtiovarainministeri väittää hallituksen panostavan palveluihin. Väite on perätön. Valtionosuuksien suuri lisäys johtuu veronkevennysten hyvittämisestä. Aiempina vuosina kunnille ei korvattu kustannusten nousua täysimääräisesti, hallitus kasvattaa tätä jälkeenjääneisyyttä sen kaventamisen sijasta. Kuntien nopea velkaantuminen kertookin todellisen tilanteen lahjomattomammin kuin ylimalkainen viittaus "palvelujen kehittämiseen" tai "suureen panostukseen". Yhtä harhaanjohtava on väite, että valtion rahoitusosuuden kasvu kuntien kokonaistuloissa kertoisi hallituksen sitoutumisesta kuntapalvelujen kehittämiseen.

Valtiovarainministeri on viitannut tarpeeseen tavoitella ensi vaalikaudella ylijäämäisiä budjetteja. Ylijäämää ei tavoiteltaisi kuitenkaan pitämällä verotus nykytasolla, vaan verotuksen alentaminen edelleen sisältyy tähän ajatteluun. Näin ensi vaalikaudellakaan ei ole luvassa parannusta vaikeuksissa olevien ihmisten auttamiseen ja kansalaisille tärkeisiin palveluihin, mikäli nykyistä politiikkaa jatketaan. Vaikka selonteon vuosia 2008—2011 voidaankin pitää teknisenä laskelmana, ne kuvaavat hyvin tilannetta, mihin nykypolitiikalla ajaudutaan.

Hallituspuolueet eivät torju edes ensi vuoden kehykseen tehtyjä lisäleikkauksia eivätkä tulevien vuosien liian ahtaita menokehyksiä. Näin ne todellisuudessa hyväksyvät eriarvoisuuden ja köyhyyden pahenemisen ja palvelujen heikkenemisen.

Nykyinen hallitus on myös omilla päätöksillään lisännyt eriarvoisuutta antamalla hyvätuloisillekin ylimääräiset veronkevennykset ja poistamalla äverikköjen varallisuusveron. Kymmenienkään miljoonien varallisuudesta ei enää peritä veroa sentin senttiä. Se on hallituksen lahja Suomen kolmellekymmenelletuhannelle rikkaimmalle.

Vasemmistoliiton tavoitteena on oikeudenmukaisuus. Arjen vasemmistolaisuutta on huolehtiminen vaikeuksissa olevista ihmisistä ja heidän toimeentulostaan. Arjen vasemmistolaisuutta on lapsiperheiden köyhyyden lisääntymisen pysäyttäminen ja kääntäminen laskuun. Arjen vasemmistolaisuutta on kunnollinen päivähoito, hyvät tulevaisuuden eväät antava koulutus, kelvollinen terveydenhoito, vanhus- ja vammaispalvelut. Sitä vasemmistolaisuutta ei hallituksessa ole näkynyt.

Me vasemmistoliiton edustajat valtiovarainvaliokunnassa emme ole voineet hyväksyä hallituksen ensi vuoden talousarvioon suunnittelemia lisäleikkauksia, lukuun ottamatta puolustusvoimien hankintojen jaksotusta.

Hallituksen tiukkuus näkyy mm. haluttomuutena parantaa kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien asemaa, tie- ja rataverkon rapautumisena, kuntien järjestämien hyvinvointipalveluiden heikkenemisenä sekä tutkimus- ja tuotekehitysmäärärahojen niukkuutena.

Ehdotamme kehysten tarkistamista siten, että siihen voidaan sisällyttää osana

• tulonsiirtojen parantaminen (työmarkkinatuen tasokorotus, se, että myös toimeentulotuen saaja hyötyy lapsilisän korottamisesta, kansaneläkkeen tasokorotus, opintotuen parantaminen) ja
• palvelujen turvaaminen lisäämällä kuntien rahoitusta.

Eri alueiden tasapuolisen kehittämisen varmistamiseksi kehykseen ja siten ensi vuoden talousarvioon tulee sisällyttää riittävät panostukset liikenneväyliin, joukkoliikenteeseen ja ympäristötöihin.

Vastaavasti ylisuurista ja hyvätuloisimmille kohdennetuista veronkevennyksistä on luovuttava. Ensi vuonna on tarkoitus alentaa edelleen tuloverotuksen marginaaliveroprosentteja ja poistaa käytöstä yksi tuloluokka. Samaan aikaan esimerkiksi Saksassa on päätetty suurituloisimmilta ryhtyä kantamaan aikaisempaa korkeampaa veroa.

Lipposen II hallituksen aikana poistettiin alin tuloluokka ja tuloluokkien määrä aleni näin kuudesta viiteen. Se oli pienimpiin valtion tuloverotuksessa verotettaviin tuloihin kohdennettuna toimenpiteenä oikea. Nyt kuitenkin hallitus haluaa alentaa tuloluokkien määrän tästä vielä neljään ensi vuonna ja Elinkeinoelämän keskusliitto esittää, että niiden määrä laskettaisiin edelleen kolmeen. Näin oltaisiin jo lähestymässä tasaveroa.

Tasaveromalleille on ominaista, että ne rankaisevat tavallista palkansaajaa, mutta päästävät kevyellä verolla niin suurituloisimmat kuin optioiden kahmijatkin.

Tasaveroa ovat ryhtyneet soveltamaan itäisen Euroopan kehittymättömät markkinataloudet, jotka vasta rakentavat verojärjestelmäänsä ja joissa hyvinvointivaltion kehittäminen on vasta alussa. Malliksi siitä ei ole Pohjoismaalle, jossa verotuksen tavoitteena on oikeudenmukaisempi tulonjako.

Ylimitoitetut, erityisesti suurituloisia hyödyttävät veronkevennykset ja 30 000 rikkaimman ja ennen kaikkea vain muutaman tuhannen tosirikkaan suomalaisen maksaman varallisuusveron poistaminen ovat osoitus hallituksen eriarvoisuutta lisäävästä politiikasta.

Verotuksen keventämisestä eivät ole hyötyneet pieniä etuuksia saavat. Vain palkkatuloja koskevan ansiotulovähennyksen korottaminen, ilman että vastaavantyyppistä vähennystä sovelletaan etuustuloihin, johtaa verotuksen vääristymiseen. Työmarkkinatukeen ei ole tehty tasokorotusta, eikä Vanhasen ja Heinäluoman hallitus tukijoineen halua sitä ensi vuonnakaan. Kansaneläkkeen vuodeksi 2007 kaavailtua vähäistä korotusta hallitus aiensi muutamalla kuukaudella vuoden 2006 puolelle. Vasemmistoliitto taas katsoi, että kohtuullista olisi ollut korottaa kansaneläkettä 20 euroa kuukaudessa tämän vuoden alusta lukien.

Kehysmenettelyyn tarvitaan joustavuutta. Olisi syytä erottaa investoinnit käyttömenoista, ja kehysten alitukset tulisi voida käyttää siirtomenoina seuraavina vuosina. Myös ennakoitua suurempi verokertymä on otettava huolellisen harkinnan kohteeksi sen sijaan, että se ikään kuin automaattisesti ohjataan velanhoitoon.

Vaalikauden viimeisenä vuotena kehyskauden kolmen viimeisen vuoden asema on ongelmallinen. Me lähdemme siitä, että vaalien jälkeen muodostettava hallitus ja uusi eduskunta yhdessä päättävät vaalien jälkeisten vuosien menokehyksistä. Tässä mielessä selonteon vuodet 2008—2011 on ymmärrettävä puhtaasti teknisenä laskelmana. Ehdotammekin tämän selkeää toteamista.

Perustelut

Valtioneuvoston selonteko valtiontalouden kehyksistä vuosille 2007—2011 (VNS 2/2006 vp) noudattaa hyvin pitkälle istuvan hallituksen harjoittamaa politiikkaa tällä kaudella. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että mikäli maailmantaloudessa ei tapahdu merkittäviä muutoksia, kehitys Suomessa jatkuu samaan suuntaan kuin tälläkin hallituskaudella.

Vaihtotaseen ylijäämä supistunee, mutta säilynee ylijäämäisenä. Kansantaloudellisesti vaurastumme. Tämän vuoksi Suomella olisi varaa korjata yhteiskunnan pahimpia epäkohtia. Mitään merkkejä tästä ei kuitenkaan voi nähdä valtioneuvoston selonteosta. Päinvastoin tuloerojen kasvu jatkuu ja suhteellinen köyhyys kasvaa.

Menokehyksistä päättäminen ja niistä kiinni pitäminen on tärkeää. Yhdessä keskitettyjen palkkaratkaisujen kanssa menokehyksissä pysyminen tuo vakautta maamme talouteen. Menokehyksistä päätettäessä tulisi kuitenkin kiinnittää erityistä huomiota osaamiseen, erikoistumiseen ja tuottavaan innovaatiotoimintaan, jotka kaikki ovat tuottavuuden, talouskasvun ja hyvinvoinnin avaimia. Näiden tekijöiden laiminlyöminen johtaa ennen pitkää siihen, että jaettava hyvä pienenee.

Toinen keskeinen asia menokehyksistä päätettäessä on huolehtia siitä, että kaikki yhteiskuntaryhmät saavat kohtuullisen osan kasvusta. Tässä istuva ja edellinen hallitus ovat epäonnistuneet. Vielä kymmenen vuotta sitten Suomi oli vähäisen köyhyyden kärkimaita Euroopassa. Nyt olemme pudonneet keskitasolle. Erityisesti lapsiperheköyhyys on viime vuosina lisääntynyt. Mikäli nyt käsiteltävä menokehys vuosille 2007—2011 saa valtioneuvoston esittämän muodon, tämä epäkohta säilyy ja jopa pahenee. Valtioneuvoston perustelumuistion tekstin pohjalta on perusteltua näin väittää.

Vuonna 2007 tuloverotusta aiotaan keventää 590 miljoonalla eurolla. Vaikka valtion tuloverotusta on kevennetty, kunnat ovat joutuneet ennätysvauhdilla korottamaan kunnallisverojaan. Tarvitsisimme uudistuksen, jossa myös verotuksen keinoin tuettaisiin nykyistä vahvemmin yleistä hyvinvointia ja perheitä. Johtavana periaatteena verotuksen rakenteesta päätettäessä tulisi pitää kristillisdemokraattien lanseeraamaa periaatetta siitä, että ihmisille ja yhteiskunnalle keskeisen tärkeitä verotuskohteita verotetaan lievästi ja tarpeettomampia vastaavasti ankarammin. Elintarvikkeiden arvonlisäveron alentaminen olisi sosiaalisesti oikeudenmukaista. Alkoholiveron kiristys puolestaan vähentäisi kulutusta ja siten myös alkoholihaittoja ja sairauskustannuksia.

Suuri pettymys kehyslinjauksessa oli kuntien talousahdingon jatkaminen. Asiantuntijakuulemisten yhteydessä on mm. todettu, että "kuntatalous oli viime vuonna ja edellisenä heikoimmassa tilanteessa kuin kertaakaan viimeisen kymmenen vuoden aikana" ja että "talousahdinko johtuu valtion jo pitkään harjoittamasta kuntapolitiikasta". Tästä huolimatta istuva hallitus haluaa siirtää seuraavalle hallituskaudelle valtion 185 miljoonan euron velan kunnille. Lisäksi valtionosuuksien indeksikorotusten leikkaaminen jatkuu ja harkinnanvaraisia rahoitusavustuksia kaikkein huonoimmassa asemassa oleville kunnille leikataan.

Valiokuntakuulemisten yhteydessä eri ministeriöiden johtavat virkamiehet esittivät suurta huolestuneisuutta budjettikehyksen raamien riittävyydestä. Heidän pelkonaan on, että rahat eivät riitä nykyisen tason ylläpitämiseen ja tason laskeminen tulee väistämättömäksi. Tässä valossa ministereiden tyytyväisyys budjettikehyksiin tuntuu oudolta. Esimerkiksi liikenne- ja viestintäministeriössä joudutaan pohtimaan, tingitäänkö perustienpidon tasosta vai hankkeista, joiden tarkoitus on vähentää liikenteen henkilövahinkoja. Maa- ja metsätalousministeriössä joudutaan leikkaamaan jo leikattuja menoja, kuten tutkimusmäärärahoja.

Nyt esitetty menokehys on itse asiassa istuvan hallituksen vaaliohjelma. Se toteutunee kaikkine hyvine ja huonoine puolineen, jos nykyinen hallitus jatkaa vielä ensi vuoden eduskuntavaalien jälkeen. Kuitenkin toivottavaa on, että se hallitus, joka eduskuntavaalien jälkeen käsittelee valtiontalouden kehyksiä vuosille 2008—2012, ryhtyisi toimenpiteisiin, joilla puututtaisiin yhteiskunnan suurimpiin epäkohtiin. Uuden hallituksen pitäisi uskaltaa ryhtyä myös rakenteellisiin muutoksiin niin julkisten maksujen kuin myös verotuksen puolella.

Perustelut

Eriarvoistumiskehityksen pysäyttäminen, laadukkaat kuntapalvelut, työllisyys, ilmastonsuojelu ja globaali vastuu ovat vihreän eduskuntaryhmän mielestä keskeisimpiä valtiontalouden kysymyksiä. Ei ole hyväksyttävää, etteivät valtiontalouden kehykset hallituksen esittämässä muodossa mahdollista parannuksia näissä asioissa. Kuten valtionvarainvaliokunnan mietinnössä useassa kohdassa todetaan, kehysten antamat valtiontalouden suuntaviivat eivät kaikilta osin ole sopusoinnussa yleisten yhteiskunnallisten tavoitteiden eivätkä edes hallitusohjelman kanssa.

Vihreän eduskuntaryhmän mielestä valtiontalouden kehysten pitää olla raami, jolla mahdollistetaan yhteiskunnan tasapainoinen ja pitkäjänteinen kehitys. Liian usein poliittisia ratkaisuja tehdään tulipaloperiaatteen mukaisesti eli tarttumalla yhteen akuuttiin ongelmaan kerrallaan. Kehysmenettelyn yhteydessä voisi sen sijaan olla mahdollisuus reagoida hitaisiin muutoksiin ajoissa. Tämä olisi järkevää paitsi talouden vakauden kannalta, myös ihmisten näkökulmasta.

Kehysmenettely ei valitettavasti täytä sille asetettuja odotuksia. Kehyksistä on muodostunut raamien sijaan lukittu ovi, josta ei pääse läpi, olipa kyse sitten ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta aivan keskeisistä ratkaisuista tai köyhyyden vähentämisestä.

Eriarvoistumiskehityksen pysäyttäminen

Jo yli puoli miljoonaa suomalaista elää suhteellisen köyhyysrajan alapuolella. Tämä ei ole sattumaa, vaan poliittisten valintojen tulosta. Vihreän eduskuntaryhmän mielestä ei ole kohtuullista, että osa ihmisistä on jäänyt osattomaksi talouskasvusta ja myönteisestä tulokehityksestä. Tuloerojen kasvattaminen ei ole tarpeen. Suomessa on erittäin hyvä olla hyväosainen, mutta heikommassa asemassa olevat tarvitsevat poliittisia päätöksiä asemansa parantamiseksi.

Köyhyyden lisääntyminen on erityisesti koskettanut lapsiperheitä. Samaan aikaan kun suurimmalla osalla lapsista menee hyvin, tulojen kehitys on heikkoa suurilla perheillä ja perheillä, joissa on alle kolmivuotias lapsi. Erityisen huonosti vertailussa pärjäävät yksinhuoltajat. Tulojen vähyys näkyy lasten arjessa, ja myös lasten ja nuorten pahoinvointi on lisääntynyt.

Lapsiperheiden ahdinkoa korostaa se, ettei laman jälkeen työmarkkinoille tulleen sukupolven asema ole tänäkään päivänä vakiintunut. Töiden pätkittäisyys heijastuu paitsi puuttuvana palkkatulona, myös etuuksien tasossa.

Kuten valtionvarainvaliokunnan mietinnössä hyvin todetaan, lapsiperheiden hyvinvoinnin parantaminen pitää ottaa aiempaa selkeämmin yhteiskuntapoliittiseksi tavoitteeksi. Vihreän eduskuntaryhmän mielestä perhe-etuuksista pitää kiireellisesti korottaa minimiäitiys-, isyys- ja vanhempainrahaa ja elatustukea. Tähän olisi syytä kehyksen yhteydessä varautua.

Kuntapalveluiden turvaaminen

Kuten jo viime kehyspäätöksenkin yhteydessä, vihreä eduskuntaryhmä on huolestunut kuntatalouden heikosta tilanteesta. Kuntatalous on tällä hetkellä huonommassa kunnossa kuin kymmeneen vuoteen. Kuntien menot kasvavat tuloja nopeammin. Hallituksen ilo valtiontalouden tasapainosta on laiha lohtu silloin, kun kunnat samaan aikaan velkaantuvat. Kun julkinen sektori velkaantuu, on itse asiassa järkevämpää pitää velkataakka valtiolla kuin laittaa painolasti kuntien harteille.

Valtio ei voi irtisanoutua kuntien ahdingosta. On hallituksen tehtävä osaltaan turvata kuntien talouden vakaus ja rahoituksen riittävyys siten, että voimme ylläpitää laadukkaita palveluita. Hallitus on monella tapaa myös itse syypää kuntien rahoituksen riittämättömyyteen. Valtiovalta päättää lakisääteisistä palveluista ja valtionosuuksien muodossa kuntien käytössä olevista rahoista. Kuntatalouden heikoista näkymistä huolimatta hallitus on lisännyt kuntien tehtäviä ilman, että tehtävien hoitamiseen on osoitettu rahoitus.

Vihreän eduskuntaryhmän mielestä on selvää, että palveluiden nykyinen rahoitusjärjestelmä on tulossa tiensä päähän. Perustuslain takaama kunnallinen itsehallinto on nykyisellään pelkkä kirjain. Suomessa tuleekin ryhtyä palveluelvytykseen. Kunnille on suunnattava ylimääräistä valtion tukea, johon liitetään sopimus lisärahan käyttämisestä henkilökunnan lisäämiseen. Tällä on myös laaja kansalaisten tuki. Suomalaiset haluavat, että panostamme palveluihin, kuten päiväkoteihin, kouluihin ja vanhustentaloihin. Kuntapalvelut voivat myös ennaltaehkäistä syrjäytymistä, ja toisaalta kuntien näivettyminen lisää menoja tulevaisuudessa.

Julkisten palveluiden tuottamiseen suunnatut varat työllistävät ja elvyttävät kotimaista kysyntää. Opettajien, kouluavustajien, sairaanhoitajien ja vanhustenhuollon henkilökunnan lisääminen parantaa työllisyyttä, kunnallisten palveluiden laatua, työn paljouteen uupuvan henkilökunnan tilannetta ja pätkätyöläisten elämää. Palveluelvytys lisäisi kokonaiskysyntää samalla tavoin kuin veroale, mutta parantaisi samalla kunnallisia palveluja ja ennen kaikkea naisten työllisyyttä.

Hallituksen vastuuttomuutta kuntapolitiikan hoidossa osoittaa sekin, että kunta- ja palvelurakenneuudistus ei etene sovitussa aikataulussa. Osa hallituspuolueiden esittämistä malleista on vastuuttomia myös demokratian näkökulmasta. Uudistus olisi välttämätön, jotta tulevaisuudessakin voimme kehittää kunnallisia palveluita ihmisten toiveita ja tarpeita vastaaviksi. Uudistuksilla voidaan saavuttaa riittävän suuri väestöllinen pohja, mikä auttaa hillitsemään kustannusten nousua. Laajempien kuntien avulla voidaan myös parantaa palveluiden alueellista tasa-arvoa. Verotuksen osalta oleellisinta on, että verotusoikeus on siellä missä vastuu palveluistakin.

Työllisyys, tutkimus ja ympäristöteknologia

Vihreän eduskuntaryhmän mielestä työllisyyspolitiikassa ei kannata hakea ratkaisuja menneisyydestä tai eturyhmäajattelusta käsin, vaan suunnata katse nykypäivän todelliseen tilanteeseen ja tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Täystyöllisyys ilman köyhyyttä on mahdollista, mutta sitä ei voida toteuttaa ilman, että rakenteita uudistetaan.

Nykypäivän työelämää leimaavat määräaikaiset työsuhteet ja palvelualojen kasvu. Työllisyyden lisääminen edellyttää, että matalan tuottavuuden työt ovat nykyistä kannattavampia ja että niiden tekijät tulevat toimeen kohtuullisesti. Samoin on tarpeen, että sosiaaliturva uudistetaan vastaamaan työelämän todellisuutta. Vihreän eduskuntaryhmän vastaus näihin haasteisiin on perustulo tai negatiivinen tulovero, joka takaa että pienemmilläkin ansiotuloilla ja määräaikaisilla työsuhteilla voi elää ja että työnteko näissäkin tilanteissa kannattaa ihmiselle itselleen. Byrokratian ja toimeentuloloukkujen poistaminen auttaisi myös niitä ihmisiä, jotka pyrkivät pois köyhyyskierteestä.

Palvelut voivat työllistää merkittävästi lisää ihmisiä. Teollisuus automatisoi nopeammin kuin lisää tuotantoaan, joten siitä ei ole lisätyöllistäjäksi. Perustulo vaikuttaisi myönteisesti palvelualoilla, kun palveluiden ostamisesta tulisi entistä kannattavampaa ja kausityötkin olisivat varteenotettava vaihtoehto.

Suomen vahvuus on korkeassa osaamisessa. Vihreä eduskuntaryhmä katsoo, että satsaukset tutkimukseen, kehittämistoimintaan ja yliopistojen rahoitukseen maksavat itsensä takaisin. On huolestuttavaa, että kehyspäätöksen mukaan useiden ministeriöiden omia tutkimus- ja kehitysmäärärahoja vähennetään.

Yliopistoille ohjattu julkinen rahoitus on viime vuosina käytetty yliopistojen laajentamiseen, ei niiden tason nostamiseen. Vuosina 1992—2004 opiskelijoiden määrä kasvoi 43 prosenttia, valmistuneiden maisterien määrä 44 prosenttia ja tohtorien määrä 165 prosenttia. Opiskelijamäärien kasvusta huolimatta opetushenkilökunnan määrää ei ole kasvatettu. Nykyiset tehostamispaineet uhkaavat päinvastoin vähentää yliopistojen henkilöstöä merkittävästi. Opettajien liian pieni määrä suhteessa opiskelijoihin laskee opetuksen tasoa, mikä ajan myötä uhkaa Suomen kilpailukykyä. Samoin on tärkeää, että opiskelijoille taataan mahdollisuus täysipäiväiseen opiskeluun, minkä vuoksi opintorahaa pitää korottaa.

Suomella on merkittävää kestävän energiateknologian osaamista. Vihreän eduskuntaryhmän mielestä Suomen onkin tähdättävä energiateknologian ja energiansäästön huippumaaksi. Ilmastoteknologia-alan suuruudeksi Suomessa arvioidaan viisi miljardia euroa, mikä vastaa jo perusmetalli- tai kemianteollisuutta. Bioenergia- ja tuulivoimateknologiassa suomalainen osaaminen on maailman kärkeä. Satsaamalla lisää voimavaroja kestävän energiateknologian tutkimukseen ja kehitykseen luodaan suomalaisyrityksille merkittäviä vientimahdollisuuksia, kuten valiokunnan mietinnössäkin todetaan.

Myös uusiutuvan energian investointitukiin tulee panostaa, jotta esimerkiksi tuulivoimalle voidaan taata suotuisat kehittymisolosuhteet myös Suomessa. Kestävästä energiateknologiasta voi tulla yksi kansantaloutemme kivijalka, parhaimmillaan ehkä jopa uusi nokia. Vientipotentiaalia ei kuitenkaan saada realisoitua ilman uskottavia markkinoita kotimaassa.

Kansantalouden kannalta on merkittävää myös se, että uuden teknologian avulla päästövähennysten kustannuksia voidaan laskea. On välttämätöntä, että teollisuusmaiden päästöt onnistutaan leikkaamaan viidennekseen vuosisadan puoliväliin mennessä, jotta vältymme ilmastonmuutoksen pahimmilta tuhoilta. Siirtymä kohti kestävää energiataloutta on edullisempaa ja järkevämpää aloittaa välittömästi, eikä siirtää ratkaisuja tulevaisuuteen.

Joukkoliikenteen kehittäminen

Joukkoliikennemäärät ovat vähentyneet viime vuosina sekä suhteessa muuhun liikenteeseen että ajokilometreillä mitattuna. Vuonna 2003 toteutetun autoveron alennuksen ja käytettyjen autojen tuonnin kasvun vuoksi joukkoliikenteen kilpailutilanne on tällä hetkellä Euroopan kovin. Samaan aikaan joukkoliikenteen rahoitustaso on hallitusohjelman myönteisestä kirjauksesta huolimatta jatkuvasti todella niukkaa. Vihreän eduskuntaryhmän mielestä tämä on käsittämätöntä ja täysin kestämätöntä politiikkaa.

Kuten valtionvarainvaliokunnan mietinnössä todetaan, kehyspäätöksen mukainen rahoitustaso ei anna mahdollisuuksia edes nykyisen palvelutason ylläpitämiseen. Linja-autoliikenteen ostoliikennevuoroista joudutaan karsimaan 520 vuoroa, mikä taas puolestaan kasvattaa kuntien kustannuksia.

Myös raideliikenne on kriisissä. Rataverkon keskeiset ongelmat ovat ikääntyminen ja ratakapasiteetin puute. Korvausinvestointitarpeiden kasautumisesta on tulossa niukan rahoituksen vuoksi merkittävä ongelma jo lähivuosina. Ratahallintokeskuksen mukaan ratojen korvausinvestointeihin tarvittaisiin vuositasolla 170 miljoonaa euroa. Tähän olisi kehyksen yhteydessä ollut syytä varautua, jotta rataverkon arvo ei alene. Ei ole myöskään kestävää, että Ratahallintokeskus joutuu säästämään muista sovituista ratatöistä pystyäkseen kattamaan korvausinvestointeja. Rataverkon kehittäminen on aivan välttämätön edellytys junaliikenteen kilpailukyvyn parantamiselle.

Vihreän eduskuntaryhmän mielestä joukkoliikenteen kehittämiseen pitää suhtautua vakavasti. Toimiva joukkoliikenne vähentää hiilidioksidipäästöjä, parantaa liikenneturvallisuutta, edistää elinkeinotoimintaa, tukee aluekehitystä ja parantaa kaupunkien viihtyisyyttä. Alasajon sijaan pitäisi miettiä, miten joukkoliikenne voisi olla vieläkin sujuvampaa. Tampereen pikaraitiotiehanke, Kehä-rata, nykyistä suorempia reittejä kulkevat suurnopeusradat ja monipuolisemmat taajamajunayhteydet ovat esimerkkejä kiinnostavista uusista hankkeista, joiden toteutumismahdollisuuksia täytyy edistää.

Kehitysyhteistyömäärärahojen taso

Viisi vuotta sitten valtiot sitoutuivat puolittamaan alle yhdellä dollarilla elävien ja nälkää näkevien ihmisten määrän. Asiantuntijat ovat arvioineet, että nyt ollaan kriittisessä vaiheessa vuosituhattavoitteiden saavuttamisen kannalta. Epäonnistuminen olisi paitsi inhimillisesti katsoen traagista, myös talouden näkökulmasta katastrofaalista.

On todella harmillista, ettei kehyspäätös sisällä sitovia lukuja vuosien 2008—2011 kehitysyhteistyövaroista. Tässäkin yhteydessä vihreä eduskuntaryhmä vahvistaa sitoutumisensa kehitysyhteistyörahoituksen 0,7 prosentin osuuteen BKTL:stä vuoteen 2010 mennessä. Se on teollisuusmaiden osuus köyhyyden poistamiseksi tehtävässä työssä.

Tavoite nostaa kehitysyhteistyörahoitus 0,7 prosenttiin BKTL:stä on jaettu laajalla rintamalla. Liikkeellä ovat olleet monet kansalaiset ja kansalaisjärjestöt. OECD:n kehitysapukomitea DAC suosittelee selkeän suunnitelman vahvistamista sille, miten Suomi aikoo saavuttaa 0,7 prosentin tason kehitysyhteistyömäärärahoissa. Suomalaiset ovat mielipidetiedusteluissa suhtautuneet kehitysyhteistyömäärärahojen nostamiseen myönteisesti. Lisäksi vielä eduskunnan enemmistökin on useassa yhteydessä ilmaissut sitoutumisensa vuosituhattavoitteisiin. Ei ole mitään perustetta sille, että ratkaisu on siirretty tehtäväksi seuraavien hallitusneuvotteluiden yhteydessä.