Perustelut
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana
seuraavin huomautuksin.
Tuulivoimahankkeiden edistäminen
Valiokunta pitää hallituksen esitystä tärkeänä ilmasto-
ja energiastrategiassa linjattujen tuulivoiman lisäämistavoitteiden
toteuttamisen kannalta. Voimassa oleva sääntely
on riittämätöntä tuulivoimarakentamisessa
ilmenneiden epäselvyyksien ratkaisemiseksi ja hankkeiden
voimakkaasta lisääntymisestä johtuvan
ohjaamistarpeen täyttämiseksi. Sääntelyn
selventämisellä on myös kiire, koska
tuulivoimahankkeisiin liittyvät kaavoitushankkeet ja ympäristövaikutusten
arviointimenettelyt tuulivoimatuotannon sijoittamiseen liittyvien
kysymysten ratkaisemiseksi kestävät useita vuosia
ja ilmastostrategian mukaisiin lisäystavoitteisiin tulisi
päästä vuoteen 2020 mennessä.
Valiokunta pitää tärkeänä edistää käytettävissä olevin
eri keinoin tuulivoimahankkeiden tehokasta etenemistä kiinnittäen samalla
huomiota tarpeeseen varmistaa riittävä maankäytön
ohjaus ja ympäristövaikutusten arviointi. Eri
lakeihin perustuvien ohjausjärjestelmien ja eri viranomaisten
käytännön toiminnan tulisi kokonaisuutena
edistää tavoitetta lisätä voimakkaasti
tuulivoimakapasiteettia, mutta samalla tulisi saavuttaa yhteinen
näkemys rakentamisen reunaehdoista ja alueista, joille
rakentamista ei ohjata.
Tuulivoimaloiden merkittävimmät ja laajimmalle
ulottuvat vaikutukset kohdistuvat maisemakuvaan. Muut vaikutukset
ovat lähinnä paikallisia, kuten voimalan käyntiääni
ja linnustovaikutukset. Tuulivoimalan rakentamiseen ja huoltoon
tarvittavan tiestön ja muiden rakenteiden (kaapelit, voimajohdot)
vaikutus maisemaan sekä merialueilla merenalaiselle luonnolle on
myös otettava huomioon, vaikka se rajautuukin voimalan
maisemavaikutuksia suppeammalle alueelle. Tuulivoiman sijoittamiseen
taloudellisesti ja teknisesti sopivimmat alueet ovat usein myös
alueita, joilla on korkea virkistyskäyttö- tai
luontoarvo, kuten meri-, saaristo- ja tunturialueet, mikä lisää mahdollisuutta
voimakkaisiin maankäyttöintressien ristiriitoihin.
Myös pienipiirteinen maisema, esimerkiksi rikkonainen saaristomaisema
on visuaalisesti herkkää ympäristöä ja
sietää huonosti tuulivoimaloiden sijoittamista.
Sen sijaan mittakaavaltaan suuri, teollisuus- ja tuotantolaitosten
suuria teknisiä laitteita sisältävä ympäristö,
kuten satamat tai moottoritiealueet, kestää usein
hyvin tuulivoimaloiden sijoittamista. Myös merialueilta
on löydettävissä tuulivoimapuistoiksi
soveltuvia alueita erityisesti off-shore-tekniikan kehittyessä.
Maiseman visuaalisten arvojen määrittämiseen
ei ole objektiivista menetelmää, mutta tuulivoimarakentamisen
yhteydessä tehtävien maisemaselvityksien avulla
voidaan tunnistaa maisemallisesti herkimmät alueet ja sulkea
ne pois hankesuunnitelmista sekä sijoittaa muilla alueilla
rakentaminen mahdollisimman vähän haittaa aiheuttavaan paikkaan.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että lähtökohtaisesti maisemallisesti
koskemattomat alueet tulisi säästää tuulivoimarakentamiselta
ja muiltakin maisemaa voimakkaasti muuttavilta rakentamishankkeilta.
Kaikkien kaavamuotojen sisältövaatimukset edellyttävät
maisema-arvojen vaalimista. Tuulivoima-alueita yleispiirteisissä kaavoissa
osoitettaessa ja hankkeita toteutettaessa on otettava huomioon maisema-arvojen
ja maisema-alueiden alueidenkäytölle aiheuttamat
rajoitukset ja reunaehdot. Valtioneuvoston periaatepäätöksellä on
vahvistettu 156 valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta, joille
ei tule osoittaa myöskään tuulivoimarakentamista.
Valiokunta toteaa, että keväällä 2010
on käynnistynyt valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi,
jonka tarkoituksena on tarkistaa aluevalikoima, alueiden arvoluokka
ja rajaukset siten, että ne vastaavat uudistettuja maisemanhoidon
toteuttamis- ja ohjausjärjestelmiä. Valiokunta
kiinnittää huomiota tarpeeseen tarkastella erityisesti
saaristoalueita ja laajemminkin merialueita maisemansuojelun näkökohdat huomioon
ottaen, sillä periaatepäätökseen
sisältyy vain muutamia saaristossa sijaitsevia maisema-alueita.
Hallituksen esityksen 77 b §:n mukaan tuulivoimarakentamista
ohjaavaa yleiskaavaa laadittaessa on huolehdittava yleisten sisältövaatimusten
lisäksi siitä, että yleiskaava ohjaa
riittävästi rakentamista ja muuta alueiden käyttöä,
suunniteltu tuulivoimarakentaminen ja muu maankäyttö sopeutuu
maisemaan ja ympäristöön sekä että tuulivoimalan
tekninen huolto ja sähkönsiirto on mahdollista
järjestää. Valiokunta toteaa, että edellä mainittu
yleiskaavan ohjauksen riittävyys on keskeinen edellytys
sääntelyn onnistuneelle soveltamiselle. Hallituksen
esityksen perustelujen mukaan riittävyyden edellytyksenä on,
että alueella ei ole muuta maankäyttöä,
jonka yhteensovittaminen tuulivoimarakentamisen kanssa vaatisi yksityiskohtaisempaa
suunnittelua. Tällaisia alueita olisivat esimerkiksi alueet
taajamien läheisyydessä tai alueet, joihin kohdistuu
rakentamispaineita. Yleiskaavan tulisi myös yksilöidä riittävällä tarkkuudella
voimaloiden sijainti, jotta määräys voidaan
ottaa kaavaan. Tuulivoiman tuottajat ovat kiinnittäneet
puolestaan huomiota siihen, että voimalan sijaintia ei tulisi
sitoa liian tarkasti, sillä lopullisen sijoituspaikan valintaan
vaikuttaa moni tekninen ja taloudellinenkin näkökulma,
jotka saattavat selvitä vasta usein monivuotisen hankeprosessin
lopussa. Valiokunta katsoo, että mainittu sisältövaatimus
saattaa käytännössä johtaa siihen,
ettei tuulivoimarakentamista koskeva yleiskaava voi kuitenkaan muodostua
rakentamista merkittävästi edistäväksi
tekijäksi.
Hallituksen esityksessä korostetaan, että esityksen
tarkoituksena ei ole muuttaa maakuntakaavoituksen ohjausvaikutusta
yleiskaavoitukseen. Hankkeen suunnittelu ja toteuttaminen edellyttää maakuntakaavatasoista
suunnittelua, jos alueiden käytön järjestäminen
edellyttää yhteen sovitettuja ratkaisuja useamman
kunnan alueella, hankkeen vaikutus tai siihen liittyvien alueidenkäyttöratkaisujen
vaikutukset ulottuvat merkittävässä määrin
useamman kunnan alueelle taikka hankkeen sijoittumiseen liittyy
maakunnallisesti tai seudullisesti tyypillisiä tai ainutlaatuisia
sekä kulttuuri- että luontoympäristöön
liittyviä arvoja, jotka koskevat laajoja aluekokonaisuuksia,
ja siksi on tarkoituksenmukaista tehdä yhtä kuntaa
laajempia ratkaisuja. Valiokunta toteaa, että myös
mainitut valtakunnallisuutta, maakunnallisuutta, seudullisuutta
tai ylikunnallisuutta määrittävät
kriteerit rajaavat tuulivoimayleiskaavan käyttömahdollisuutta
ilman maakuntakaavan tukea. Maakuntakaavoitus ohjaa siten yleiskaavoitusta
voimassa olevan sääntelyn mukaisesti.
Tuulivoimalat aiheuttavat sijoituspaikkansa välittömässä läheisyydessä paitsi
maisemahaittaa, myös meluhaittaa ja haittaa alueen muulle maankäytölle.
Myös tuulivoimasta saatujen haittojen ja hyötyjen
epätasainen jakautuminen eri maanomistajien kesken on ollut
syynä hankkeiden vastustamiselle. Varsinkin Pohjanmaalla
on ilmennyt tällaisia ongelmia sarkajakotyyppisen tilusjärjestelmän
johdosta. Siellä maanvuokrasopimus on usein tehty vain
sen maanomistajan kanssa, jonka lohkolle itse voimala sijoittuu, vaikka
samalla sulkeutuu pois viereisten tiluksien maanomistajien
mahdollisuus rakentaa tuulivoimaa. Valiokunta katsoo, että tuulivoimahankkeiden
hyväksyttävyyttä edistäisi yhteinen näkemys
tuulivoimatuotannon vaatimasta alueesta ja sitä koskevista
yhteisistä menettelytavoista hyötyjen jakamiseksi
myös tuulivoima-alueen maanomistajille. Mallisopimukset
maanomistajan käyttöoikeuden rajoittamisesta ja
siitä saatavasta korvauksesta voivat käytännössä edistää tehokkaasti
hankkeiden toteuttamista. Lainsäädäntöä maanomistajien
osakkuuksien järjestämisestä tuulivoimahankkeissa
löytyy maista, joissa tuulivoimaa on jo rakennettu paljon,
kuten Tanskasta ja Saksasta. Valiokunta pitää tarpeellisena,
että aiheutuvat haitat korvataan ja menettelytapoja yhdenmukaistetaan
joko suosituksin tai lainsäädännön
keinoin.
Mahdollisuus tuulivoimarakentamiseen Natura-alueella tai sen
läheisyydessä riippuu niistä luontoarvoista,
joiden suojelemiseksi alue on sisällytetty Natura 2000
-verkostoon. Tuulivoimarakentamisen kannalta kriittisiä luontotyyppejä ovat
erityisesti lintujen elinympäristöt ja muuttoreitit
sekä merenalaiset ja meren rannan luontotyypit. Valiokunta
kiinnittää huomiota tarpeeseen kartoittaa vedenalaisia
luontotyyppejä mahdollisimman nopeasti ja painottaa VELMU-ohjelman
nopeaa toteuttamista ja riittävää rahoitusta.
Selvitykset helpottaisivat myös kaavaselvitysten tekemistä ja
nopeuttaisivat hankesuunnittelua.
Valiokunta toteaa, että tuulivoimalahankkeiden tehokasta
toteuttamista jarruttaa myös puutteellinen tieto tuulivoimarakentamisen
vaikutuksista tutkien suorituskykyyn. Tutkien kannalta kriittiselle
alueelle sijoitettu tuulivoimala voi mahdollisesti heikentää tutkan
suorituskykyä tutkasignaalia heijastamalla tai vaimentamalla tai
aiheuttamalla virheellisiä tutkahavaintoja. Tätä koskeva
selvitys on käynnistetty tavoitteena kehittää tutkavaikutusten
arviointiin työkalu, jota alan yritykset voivat hyödyntää tuulivoimahankkeita
koskevissa selvityksissä. Valiokunta kiirehtii selvityksen
valmistumista.
Ranta-alueelle rakentamista koskeva toimivallan siirto
Hallituksen esityksen mukaan poikkeamistoimivaltaa siirretään
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta
kunnalle. ELY-keskus ratkaisee poikkeamisasian silloin, kun hankkeessa
on kysymys uuden rakennuksen rakentamisesta alueelle,
jolla ei ole voimassa 72 §:n 1 momentissa tarkoitettua
kaavaa. Kunta kuitenkin ratkaisee asian ehdotuksen mukaan näillä alueilla,
jos kysymys on vain asuinrakennuksen laajentamisesta tai korvaamisesta.
Valiokunta pitää esitystä kannatettavana
kunnan toimivallan lisäämisenä, koska
olemassaolevan asuinrakennuksen laajentaminen tai korvaaminen ei
merkitse uutta rakentamista siten, että ELY-keskuksen toimivalta
olisi perusteltu. Valiokunta toteaa kuitenkin, että päätösvallan
siirtäminen korostaa tarvetta varmistaa asian käsittelyä koskeva
osaaminen ja resurssit kunnissa.