Perustelut

Euroopan keskuspankin laatiman selvityksen mukaan euroalueella ilmeni vuonna 1999 miljoona seteliväärennystä. Suomessa vastaava luku oli noin 200 yksittäistä väärennettyä seteliä. Euroseteleiden ja -metallirahojen väärentämisriskiä lisää erityisesti euromääräisen rahan maantieteellisesti laaja käyttöalue ja rahan maailmanlaajuinen merkitys. Euron väärentämisen tehokas torjunta ei ole mahdollista yksittäisen EU:n jäsenvaltion toimin, vaan se edellyttää yhteisötason toimintaa.

Alkuperäinen asetusehdotus, joka perustuu EY:n perustamissopimukseen, sisälsi Europoliin ja sen toimintaan liittyen useita säännöksiä, joissa olisi asetettu velvollisuuksia Europolille tai jäsenvaltioille suhteessa Europoliin. Jäsenvaltioiden vastustuksen johdosta ehdotuksen käsittelyn kuluessa siitä on poistettu Europoliin liittyvät velvoittavat säännökset. Muutetussa muodossa asetusehdotus ei enää sisällä unionisopimuksen alaan kuuluvia säännöksiä. Näin ollen asetusehdotuksen hyväksymiselle ei valiokunnan käsityksen mukaan ole tältä osin estettä.

Asetusehdotuksen 6 artiklassa säädettäisiin luottolaitoksille ja muille ammattimaisesti käteisen rahan lajitteluun ja jakeluun osallistuville tahoille velvollisuus poistaa liikenteestä väärennöksiksi tietämänsä setelit ja metallirahat sekä sellaiset rahat, joiden suhteen niillä on perusteltua aihetta olettaa, että ne ovat vääriä. Alkuperäiseen ehdotukseen sisältynyt säännös velvollisuudesta suorittaa erityisiä tarkastuksia on jäsenvaltioiden vaatimuksesta käsittelyn kuluessa poistunut. Tämän vuoksi kansallisella sääntelyllä voidaan kytkeä pankit ja muut ammattimaisesti rahankäsittelyyn osallistuvat tahot rahanväärennösten torjuntaan, mikä valiokunnan mielestä on välttämätöntä. Tämä voi tapahtua esimerkiksi voimassa olevan lainsäädännön mukaisilla rahan käsittelyä koskevilla Suomen Pankin määräyksillä ja ohjeilla.

Asetuksen 6 artiklan mukaisen velvollisuuden laiminlyönnistä jäsenvaltioiden olisi säädettävä tehokkaita, oikeasuhtaisia ja vakuuttavia seuraamuksia. Alkuperäisen komission ehdotuksen mukaan jäsenvaltiot olisi velvoitettu säätämään velvollisuuksien laiminlyönnistä rangaistuksia. Jäsenvaltioiden vastustuksen vuoksi ehdotusta on sittemmin muutettu yhdenmukaiseksi muun yhteisölainsäädännön kanssa siten, ettei siinä velvoiteta säätämään rangaistuksia, vaan seuraamuksia. Asetusehdotuksen hyväksymiselle ei siten ole sen johdosta estettä, ettei rikosoikeus kuulu yhteisön toimivaltaan.

Rahanväärennöksistä ja siihen liittyvistä rikoksista säädetään rikoslain 37 luvun 1—7 §:ssä. Oikeushenkilön rangaistusvastuu ei voimassa olevan lain mukaan koske rahanväärennysrikoksia. Oikeusministeriössä valmisteltavana olevassa rikoslain 9 ja 37 luvun muuttamista koskevassa esityksessä on saadun selvityksen mukaan tarkoitus ehdottaa oikeushenkilön rangaistusvastuun ulottamista koskemaan rahanväärennöstä, törkeää rahanväärennöstä, lievää rahanväärennöstä, rahanväärennöksen valmistelua ja väärän rahan käyttöä. Kyseisen esityksen valmistelussa on myös otettu huomioon kansallisen lainsäädännön saattaminen vastaamaan asetusehdotuksen 1 artiklaan sisältyvän rahan väärentämisen määritelmää.

Valiokunta kiinnittää huomiota vielä asetusehdotuksen toimivaltaisia kansallisia viranomaisia koskevaan artiklaan (2 artiklan b kohta). Asetuksessa on nimenomaan kysymys hallinnollisesta yhteistyöstä, jonka ulkopuolelle poliisi- ja oikeusviranomaisia ei voida jättää.