Perustelut
Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus
Aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta tehdyn
yleissopimuksen 26 artikla velvoittaa sopimusosapuolen maksamaan
vähintään joka toinen vuosi sopimuksessa
perustettuun aineetonta kulttuuriperintöä edistävään
rahastoon summan, joka on suuruudeltaan enintään
yksi prosentti jäsenvaltion Unescolle maksamasta vuotuisesta jäsenmaksusta.
Suomen osalta rahastoon joka toinen vuosi maksettava summa on tämän
mukaisesti noin 16 000 euroa. Esityksen perusteluissa todetaan,
että vaikka jäsenmaksuvelvollisuus sinänsä sitoo
eduskunnan budjettivaltaa, eduskunnan suostumus ei ole tarpeen määräykseen
sitoutumiselle, koska jäsenmaksusta aiheutuu Suomelle vain
vähäisiä toistuvia kustannuksia, jotka
voidaan rahoittaa valtion talousarviossa olevan nykyisen määrärahan
puitteissa. Eduskunnan suostumus katsotaan esityksessä sen
sijaan tarpeelliseksi sopimuksen täytäntöönpanoon
tarvittaviin arviolta 124 000 euron vuotuisiin kustannuksiin
(s. 12).
Eduskunnan suostumuksen tarvetta ja suostumusta edellyttävien
sopimusmääräysten alaa on arvioitava
perustuslain 94 §:n 1 momentin säännöksen
perusteella. Eduskunta hyväksyy sen mukaan sellaiset valtiosopimukset
ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät
lainsäädännön alaan kuuluvia
määräyksiä tai ovat muutoin
merkitykseltään huomattavia taikka vaativat perustuslain
mukaan muusta syystä eduskunnan hyväksymisen.
Muusta syystä eduskunnan hyväksymistä edellyttäviä määräyksiä ovat
käytännössä lähinnä Suomen
alueen muuttamista koskevat sopimukset ja eduskunnan budjettivaltaa
sitovat kansainväliset velvoitteet (HE 1/1998 vp,
s. 149/I). Yleissopimus ei sisällä lainsäädännön
alaan kuuluvia määräyksiä, eikä se
ole muutoin merkitykseltään huomattava. Eduskunnan suostumuksen
tarpeellisuutta on arvioita yleissopimuksen eduskunnan budjettivaltaa
sitovan vaikutuksen kannalta.
Valiokunta on perustuslakiuudistuksen jälkeen muutamaan
otteeseen katsonut kansainvälisen sopimuksen edellyttävän
eduskunnan suostumusta myös sillä perusteella,
että sopimus sisältää eduskunnan
budjettivaltaa sitovia määräyksiä.
Osassa kansainvälisten velvoitteiden budjettivaltaa sitovat
vaikutukset ovat olleet huomattavia (ks. PeVL 11/2003
vp, s. 2/I, PeVL 14/2005 vp,
2/I), kun taas joissain tapauksissa ne ovat olleet vähäisempiä.
Kansainvälisen rikostuomioistuimen perussäännön
hyväksyminen edellytti eduskunnan suostumusta myös
perussäännön eduskunnan budjettivaltaa
sitovan vaikutuksen vuoksi, sillä tuomioistuimen rahoitus perustuu
pääasiallisesti sopimusvaltioiden maksuosuuksille
(PeVL 45/2000 vp, s. 2).Hallituksen
esityksen mukaan vaikeasti arvioitavissa oleva Suomen maksuosuus
oli alkuvaiheessa 58 644 dollarin eli noin 367 616
markan ja 510 963 dollarin eli noin 3 203 023
markan välillä (HE 161/2000 vp, s. 9—10). Ihmishengen
turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen
yleissopimuksen liite kuului eduskunnan hyväksyttäviin
velvoitteisiin myös sen budjettivaikutusten vuoksi, vaikka tällaiset
vaikutukset olivatkin välillisiä (PeVL 18/2002
vp, s. 3/I).Näiden velvoitteiden
suuruuden arvioitiin hallituksen esityksessä olevan vähemmän
kuin aikaisemmin voimassa olleen sopimuksen vuosittaisten 10 000—15 000
euron kustannusten (HE 22/2002 vp, s. 4). Myös
Suomen ja Ruotsin välillä tehty rajajokisopimus
vaati eduskunnan hyväksymisen eduskunnan budjettivaltaa
sitovan vaikutuksen vuoksi (PeVL 14/2010 vp).Sopimuksen
kustannusvaikutusten arvioitiin olevan samaa suuruusluokkaa — 125 000
euroa vuodessa — kuin voimassa olleen sopimuksen (HE 264/2009
vp, s. 17). Valiokunta ei kuitenkaan ole lausunnoissaan
nimenomaisesti tarkastelut taloudellisen velvoitteen suuruutta sen
kannalta, onko eduskunnan suostumus tarpeen velvoitteen hyväksymiselle.
Sen sijaan valiokunta on katsonut, toisin kuin hallituksen esityksessä,
ettei sopimus vaatinut eduskunnan hyväksymistä budjettivaltaa
sitovan vaikutuksen vuoksi, kun kysymys oli vain poikkeuksellisessa
tilanteessa maksettavaksi tulevasta kertamaksusta (PeVL 19/2010
vp, s. 2—3).
Perustuslain 94 §:n 1 momentin säännös,
jonka mukaan eduskunnan on hyväksyttävä myös sellaiset
velvoitteet, jotka perustuslain mukaan muusta syystä vaativat
eduskunnan suostumuksen, vastaa aikaisemmin voimassa olleen hallitusmuodon
33 §:n 1 momentin säännöstä.
Säännöksen ei katsottu vanhemmassa oikeuskirjallisuudessa
ehdottomasti edellyttäneen kaikkien valtiontaloudellisia
vaikutuksia aiheuttavien kansainvälisten velvoitteiden
osalta eduskunnan suostumusta.Kaarlo Kaira: Valtiosopimuksen
tekemisestä ja voimaansaattamisesta Suomen oikeuden mukaan.
Helsinki 1932, s. 175—180.
Kyseisellä perustuslain säännöksellä suojataan
eduskunnan budjettivallan säilymistä reaalisena.
Valiokunta katsoo, ettei tämä vaadi eduskunnan
suostumusta kaikkiin kansainvälisiin velvoitteisiin, joilla
on budjettivaikutuksia. Eduskunnan suostumusta edellyttävät
kansainväliset velvoitteet, jotka aiheuttavat valtiolle
vähäistä suurempia kustannuksia. Kustannusten merkittävyyttä arvioitaessa
lähtökohtana voidaan pitää sitä,
kuinka merkittävällä tavalla velvoite
sitoo eduskuntaa tämän päättäessä valtion talousarviosta.
Jos velvoitteesta aiheutuva menoerä on niin vähäinen,
että se on toteutettavissa talousarvioon sisältyvän
määrärahan puitteissa ilman tarvetta
korottaa määrärahaa tai uuden määrärahan
lisäämistä talousarvioon, ei tällainen
velvoite toistuvanakaan ole perustuslain 94 §:n
1 momentissa tarkoitetulla tavalla perustuslain mukaan "muusta syystä"
eduskunnan hyväksymistä vaativa. Valiokunta katsoo,
että yleissopimuksen 26 artiklasta Suomelle aiheutuvaa
maksuvelvoitetta ei voida pitää eduskunnan budjettivallan
kannalta niin merkittävänä, että eduskunnan
suostumus sen osalta on tarpeen. Sen sijaan yleissopimuksen täytäntöönpanotointen
aiheuttamat kustannukset ovat hallituksen esityksen perusteella
vuositasolla olennaisesti suuremmat. Tältä osin
sopimusmääräysten hyväksymiselle
tarvitaan eduskunnan hyväksyminen eduskunnan budjettivaltaa
sitovien vaikutusten vuoksi.
Käsittelyjärjestys
Kansainvälisen velvoitteen hyväksymisestä päätetään
perustuslain 94 §:n 2 momentin mukaan äänten
enemmistöllä. Jos ehdotus velvoitteen hyväksymisestä koskee
perustuslakia tai valtakunnan alueen muuttamista taikka Suomen täysivaltaisuuden
kannalta merkittävää toimivallan siirtoa
Euroopan unionille, kansainväliselle järjestölle
tai kansainväliselle toimielimelle, se on kuitenkin hyväksyttävä päätöksellä,
jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa
annetuista äänistä.
Yleissopimuksen määräykset eivät
koske perustuslakia perustuslain 94 §:n 2 momentissa tarkoitetulla
tavalla, joten yleissopimuksen hyväksymisestä voidaan
päättää äänten
enemmistöllä.