Yleisperustelut

Valiokunta puoltaa esityksen hyväksymistä muutettuna.

Hallitus esittää joukkoa kohdennettuja ja osin määräaikaisia veronhuojennuksia, joiden tarkoituksena on parantaa puun saatavuutta metsäteollisuuden raaka-ainetarpeen tyydyttämiseksi. Ehdotukset koskevat puun myyntitulon määräaikaista ja osittaista verovapautta, ensiharvennushakkuista saatavan puun myyntitulon määräaikaista verovapautta sekä metsävähennyksen enimmäismäärän ja määräytymisperusteen laajennusta.

Ensiharvennushakkuista saatavan puun myyntitulon verovapaudella pyritään myös edistämään hyvää metsänhoitoa. Lisäksi nykyistä laaja-alaisemmalla metsävähennyksellä halutaan kannustaa metsänomistajia lisäämään metsäomistustensa määrää. Tavoitteena on voida kasvattaa metsätilojen kokoa ja keskittää omistus sellaisille omistajille, jotka harjoittavat aktiivista metsätaloutta.

Väliaikaisia lainmuutoksia on tarkoitus soveltaa taannehtivasti 1.4.2008 lukien. Metsävähennystä koskevaa uutta säännöstä sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2008 toimitettavassa verotuksessa.

Ehdotettujen toimenpiteiden katsotaan muodostavan etuuden, joka täyttää lähtökohtaisesti valtiontuen tunnusmerkit. Etuuksiin sovellettaisiin komission asetusta perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen (EY) N:o 1998/2006 eli ns. de minimis -asetusta. Tuen hyväksyttävyys edellyttäisi silloin, että tuensaajan kaikkien de minimis -asetuksen nojalla saamien tukien yhteismäärä ei ylitä 200 000 euroa verovuoden ja kahden edellisen verovuoden aikana. Raja olisi maatalouden harjoittajilla 192 500 euroa maatalouden alkutuottajiin sovellettavien erityissäännösten vuoksi.

Esityksen perusteluissa on todettu lisäksi, että jos enimmäismäärä ylittyy, asetusta ei voida soveltaa tukeen edes sen osuuden osalta, joka ei ylitä enimmäismäärää.

Maa- ja metsätalousvaliokunnan lausunto

Valiokunta on todennut yleisesti, että hallituksen esittämät veronhuojennukset ja metsävähennyksen laajennus edistävät niitä puun markkinoille tuloon ja tilakoon kasvattamiseen liittyviä tavoitteita, joita esityksellä on. Se on tärkeää metsätalouden kannattavuudelle ja kilpailukyvylle. Valiokunta pitää myös tärkeänä, että metsäverotusta koskevat linjaukset muodostuvat yhdenmukaisiksi uusiutuvan energian edistämisestä tehtyjen linjausten kanssa.

Valiokunta on kiinnittänyt kuitenkin huomiota tuloverolakiin (laki 1) ehdotettuihin useisiin yksittäisiin muutoksiin, joita se pitää ongelmallisina. Näitä ovat:

• verovapaisiin tuloihin kohdistuvien, vain osittain vähennyskelpoisten menojen tulkinnanvaraisuus (43 b §:n 3 mom.),
• verovapaaseen tuloon kohdistuvien, aiempien vuosien verotuksessa tehtyjen vähennysten tuloutus (43 b §:n 2 mom.),
• metsävähennyksen ja kestävän metsätalouden rahoituslain (544/2007) mukaisen tuen (Kemera-tuki) sisällyttäminen komission de minimis -asetuksen piiriin (43 c §),
• kaupantekohetken määrittelyn vaikeus käytännössä, kun kaupasta ei tehdä erillistä kauppakirjaa,
• luovutusvoittoon lisättävät metsävähennykset (46 §:n 8 mom.),
• ennakkoraivauksesta aiheutuneiden menojen osittainen vähennyskelvottomuus (43 b §:n 3 mom.).

Valiokunta on edellyttänyt, että esitystä tarkistetaan näiltä osin tai ehdotetuista muutoksista luovutaan;

Siten esimerkiksi vähennysrajoitusten kohteena olevat menot tulee yksilöidä ja niihin tulee sisällyttää vain ne puutavaran hakkuusta ja korjuusta aiheutuvat menot, jotka liittyvät välittömästi puutavaran myyntiin. Samoin vähennettyjen menojen taannehtivasta tuloutuksesta tulee luopua, koska tuloutukset olisivat merkityksettömiä valtiontaloudellisesti eivätkä tukisi puukaupan edistämistavoitetta.

Jos puutavarakaupasta ei tehdä nykyisin noudatettavien käytännön kauppatapojen vuoksi erillistä kauppakirjaa, korvaavana asiakirjana tulisi pitää valiokunnan mukaan puutavaran luovutuksesta tai loppumittauksesta laadittua asiakirjaa. Lisäksi ennakkoraivaus tulee katsoa muihin metsänhoitotoimenpiteisiin verrattavaksi työksi, eikä siitä aiheutuvia kuluja tulisi lukea myyntitulon hankkimisesta johtuviin menoihin.

Valiokunta on kiinnittänyt lisäksi huomiota niihin kielteisiin seuraamuksiin, joita hallituksen esityksessä omaksutulla de minimis -asetusta koskevalla tulkinnalla olisi. Tämä koskee erityisesti tilannetta, jossa tuen määrä ylittää sallitun enimmäismäärän 200 000 euroa kolmen verovuoden aikana. Jos asetusta ei voida soveltaa silloin edes siihen tuen osaan, joka ei ylitä enimmäismäärää, eräät suuret toimijat, kuten yhteismetsät ja suuret energiapuun hankkijat, voivat jäädä ilman Kemera-tukia. Näin voi käydä myös maatalousyrittäjille, jotka ovat saaneet yleistä de minimis -perusteista tukea (yrityksen käynnistystuki, yrityksen investointituki ja yrityksen tai yritysryhmän kehittämistuki).De minimis -tukea koskevia yhteisön tukisäännöksiä voidaan tulkita kuitenkin myös toisin; Valiokunnalle on todettu, että vain enimmäismäärä 200 000 euroa olisi tuen maksamisen kannalta olennainen, eikä tukea voitaisi evätä siltä osin kuin se ei ylittäisi tätä määrää. Valiokunta korostaa, että yhteisön tukea koskevia kansallisia säännöksiä tulee tulkita tältä osin laventavasti eli tämän jälkimmäisen vaihtoehdon mukaisesti. Valiokunta on huomauttanut myös siitä, että kysymys on asetuksen kansallisesta tulkinnasta.

Valiokunta on kiinnittänyt lisäksi huomiota siihen työmäärään, jota de minimis -järjestelmän edellyttämä säännösten valmistelu, tietojärjestelmien muutokset ja tukien hallinnointi sekä ylläpito tulevat vaatimaan valtakunnallisine rekistereineen. Kuitenkin vastuu de minimis -perusteisen tuen ilmoittamisesta säilyisi tuen hakijalla.Valiokunta on katsonut asian ongelmallisuuden vuoksi, että Kemera-tuet tulee säilyttää notifioidun järjestelmän piirissä. Verolainsäädännössä tulisi lisäksi vahvistaa, että verohuojennusten ja kertyvien Kemera-tukien (nuoren kasvatusmetsän hoidon, energiapuun korjuun ja haketuksen tuen) yhteismäärä on enintään 200 000 euroa. Lisäksi yhteismetsät tulisi rajata tuen ulkopuolelle.

Valiokunta on esittänyt lopuksi, että valtiovarainvaliokunta edellyttäisi hallitukselta pikaisesti esitystä, jolla verovapaan hankintatyön arvo korotettaisiin nykyisestä 125 kuutiometristä 250 kuutiometriin. Tällä voitaisiin myös lisätä kotimaisen puun tarjontaa.

Valtiovarainvaliokunnan kanta

Valiokunta pitää esitystä lähtökohdiltaan onnistuneena ja perusteltuna. Se on syytä saattaa voimaan joka tapauksessa pikaisesti metsänomistajien oikeusaseman selkiinnyttämiseksi.

Valiokunta on kiinnittänyt kuitenkin huomiota samoihin yksittäisiin ja osin varsin merkityksellisiin ongelmakohtiin kuin maa- ja metsätalousvaliokunta. Valiokunta puoltaa sen vuoksi ehdotettuja tarkennuksia tuloverolain 43 b §:n 2 ja 3 momenttiin. Valiokunta pitää lisäksi aiheellisena täsmentää metsävähennyksen enimmäismäärää koskevan 55 §:n 2 momentin soveltamista tilanteissa, joissa metsäkiinteistö on luovutettu ennen 1.1.2008. Ehdotuksia on perusteltu erikseen yksityiskohtaisissa perusteluissa.

Valiokunta käsittelee seuraavassa metsävähennyksen asemaan ja puukaupan kaupantekohetkeen liittyviä kysymyksiä. Valiokunta ehdottaa lisäksi yhteismetsiä koskevaa lausumaa.

Tässä yhteydessä käytettävissä olevassa ajassa ei ole ollut sen sijaan mahdollisuutta arvioida de minimis -järjestelmän ylläpitoon liittyviä käytännön näkökohtia eikä Kemera-tukien siirtoa de minimis -tuen piiriin. Valiokunta ei esitä myöskään muutosta verovapaan hankintatyön arvoa koskevaan säännökseen.

Metsävähennys

Esityksen perustelut.

Esityksessä on käsitelty laajasti yhteisöoikeuden valtiontukisääntelyä ja sen vaikutuksia käsiteltävänä olevaan esitykseen. Tarkastelun yhtenä lähtökohtana on se, että komissio on pitänyt 8.2.2008 tekemässään päätöksessä uuden Kemera-lain mukaisia tukia valtiontukena. Komissio on todennut samassa yhteydessä myös, että yksityinen metsänomistaja voi täyttää valtiontukisääntelyssä tarkoitetun yrityksen tunnusmerkit. Kannanotto tukeutuu yhteisön tuomioistuimen ratkaisukäytäntöön.

Esityksessä on kuvattu myös niitä tunnusmerkkejä, joilla komissio on tarkentanut verotuksen kautta annettavaa valtiontukea. Niistä keskeisiä ovat tässä yhteydessä myönnetyn edun erityisyyteen tai valikoivuuteen liittyvät ominaisuudet. Jos toimenpide on erityinen tai valikoiva siinä suhteessa, että se suosii jotakin yritystä tai tuotannonalaa eikä tätä voida perustella yleisen verojärjestelmän luonteella tai taloudellisella rakenteella, kysymyksessä on valtiontuki.

Tarkastelussa on siis olennaista arvioida, muodostaako toimenpide poikkeuksen yleisessä verojärjestelmässä. Toimenpide on poikkeuksellinen, ellei etuus ole yhtäläisin perustein kaikkien jäsenvaltion alueella toimivien yritysten saatavilla. Esityksessä ei ole kuitenkaan tarkasteltu tarkemmin, miten perusteiden yhtäläisyyttä arvioidaan, kun verojärjestelmä itsessään sisältää eri tavoin verotettavia verovelvollisryhmiä ja on siis lähtökohdiltaan erotteleva.

Hallituksen esityksessä on päädytty siihen, että myös metsävähennystä on pidettävä valtiontukena. Tätä perustellaan sillä, että metsävähennyksellä mahdollistetaan laajempi hankintamenon vähennysmahdollisuus kuin verojärjestelmässämme muutoin. Vertailukohtana on hankintamenon vähennysoikeus yleisesti joko vuotuisina poistoina tai luovutusvoittoverotuksen yhteydessä. Vähennysoikeuden poikkeuksellisuutta korostaa perustelujen mukaan se, että metsävähennys laajenee verovelvolliskohtaiseksi.

Valtiovarainministeriö on todennut lisäksi asian käsittelyn yhteydessä, ettei metsävähennyksen kaltaista vähennystä ole muussa yritystoiminnassa kuin metsätaloudessa. Vähennys ei koske myöskään kaikkia verovelvollisia eikä kaikkia kiinteistöjä. Tällä tarkoitettaneen sitä, että vähennykseen ovat oikeutettuja vain luonnolliset henkilöt, kuolinpesät, näiden muodostamat verotusyhtymät sekä yhteisetuudet mutta eivät esimerkiksi yhteisöt. Vähennys myönnetään lisäksi vain tuloverolain voimaantulon jälkeen vastikkeellisesti hankituista metsäkiinteistöistä saadun pääomatulon perusteella.

Ministeriö on huomauttanut lisäksi siitä, ettei metsävähennyksen määrä perustu jatkossa enää myyntihetkellä myytävän puun hankintamenoon. Puun myynnin yhteydessä voi siis tulla käytännössä vähennettäväksi aivan muun metsän hankintamenoa kuin sen, jolta puuta myydään. Jonkin metsän hankintamenoa voidaan näin vähentää vaikkapa vuosikymmeniä ennen kuin samasta metsästä myydään puuta.

Valiokunnan näkemys.

Valiokunta ei ole voinut selvittää tässä yhteydessä, miten oikeutettu on se johtopäätös, jonka mukaan yksityinen metsänomistaja täyttää valtiontukisääntelyssä tarkoitetun yrityksen tunnusmerkit. Asia on ilmaistu hallituksen esityksessä epävarmassa muodossa. Ministeriö on todennut lausunnossaan lisäksi, että asiaa tulisi selvittää. Valiokunta pitää tätä välttämättömänä ja perusteltuna.

Valiokunta pitää esityksessä olevaa päättelyä sinänsä johdonmukaisena mutta kyseenalaistaa kuitenkin sen perusteiden kestävyyden. Edellä on todettu jo yksityisten metsänomistajien yritysasemaan liittyvä epävarmuus. Lisäksi esityksen perustelut voidaan nekin nähdä toisessa valossa;

Metsävähennys koskee ensinnäkin kaikkia niitä, joiden verotus toimitetaan eriytetyn tuloverojärjestelmän mukaisesti ja joilla vähennyksen yleiset soveltamisedellytykset täyttyvät. Se seikka, ettei vähennys koske mm. yhteisöjä, ei voine olla ratkaiseva, koska yhteisöjen verotus toimitetaan kaikilta osin eri perustein (EVL) kuin esimerkiksi luonnollisten henkilöiden. Ero johtuu siis verojärjestelmän yleisestä rakenteesta. Olennaista lienee, että samanlaisissa olosuhteissa olevia kohdellaan yhtäläisin perustein. Metsävähennys täyttää tämän kriteerin.

Toiseksi se seikka, että metsävähennys koskee vain 1.1.1993 tai jälkeen vastikkeellisesti hankittuja kiinteistöjä, selittyy tuloverolain voimaantulolla. Sitä ennen koko metsäverojärjestelmä oli erilainen, eikä vertailu vuotta 1993 edeltävään aikaan ole sen vuoksi johdonmukainen.

Valiokunta ei pidä ratkaisevana myöskään sitä, että metsävähennys on jatkossa verovelvolliskohtainen, jolloin se tehdään verovelvollisen omistamien kaikkien metsäkiinteistöjen hankintamenon perusteella. Samantapaisia, yhteiseen hankintamenoon perustuvia vähennyksiä on ja on ollut vakiintuneesti myös muualla verolainsäädännössä. Ratkaisu ei siis ole tältäkään osin poikkeuksellinen.

Muutos verovelvolliskohtaiseksi ei myöskään lisää metsävähennyksen kokonaismäärää vaan ainoastaan jaksottaa sen uudella tavalla. Vaikka jaksotuksen muutos voidaan tulkita tukielementiksi, sen määrä on kuitenkin niin vähäinen, ettei koko metsävähennystä ole perusteltua pitää valtiontukena.

Muutoksen vähämerkityksellisyyttä korostaa lisäksi se seikka, että metsänomistaja voi kiinteistötoimituksella liittää erilliset kiinteistöt yhdeksi kiinteistöksi.

Metsävähennyksessä on kysymys kaiken kaikkiaan metsäkiinteistön puuston hankintamenon vähentämisestä. Itse maapohjan osuus hankintamenosta vähennetään yleisten periaatteiden nojalla, kun kiinteistö luovutetaan. Metsävähennys on näin osa yleistä verojärjestelmää ja nyt tehtävä muutos askel kohti sitä.

Koska metsävähennyksen muutos liittyy hallituksen esitykseen määräaikaisista metsäveron huojennuksista, valiokunta katsoo, että metsävähennys voidaan tässä yhteydessä sisällyttää oikeusvarmuuden vuoksi de minimis -tuen piiriin.

Koska valiokunta ei pidä metsävähennystä sinänsä valtiontukena, valiokunta katsoo, että määräaikaisen veronhuojennuksen päätyttyä tulee selvittää, miten metsävähennys voidaan sen jälkeen poistaa de minimis -tuen piiristä.

De minimis -tuen ylitys.

Hallituksen esityksessä ei ole perusteltu sitä, millä perusteella 200 000 euron rajan ylitys epää myös sen tuen osan, joka ei ylitä tätä määrää. Kuten todettu, asiasta on esitetty myös päinvastainen näkemys, joka ei myöskään kavenna millään lailla de minimis -tuen perusajatusta. Valiokunta pitää sen vuoksi tärkeänä, että tuen ylitystä koskeva kysymys selvitetään perusteellisesti ja että ratkaisusta tiedotetaan metsäjärjestöille ja metsänomistajille.

Kaupantekohetken määräytyminen

Puun myyntitulolle esitetyn määräaikaisen, osittaisen verovapauden eräänä edellytyksenä on se, että puukauppa on tehty säännöksessä mainittuna aikana. Verovapaus kattaisi pysty-, hankinta- ja käteiskaupoista saatavan puun myyntitulon. Vastaavasti ensiharvennushakkuista saatavan puun myyntitulon määräaikaisen verovapauden edellytyksenä on, että metsänhakkuu- tai puun hankintasopimus on tehty määräajassa.

Esityksen perusteluissa on otettu huomioon myös tilanne, jossa myyjän ja ostajan välillä ei tehdä erillistä kauppakirjaa. Kaupantekohetki määriteltäisiin silloin yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden nojalla. Esityksen perustelut ovat herättäneet tältä osin tulkinnallista epävarmuutta, koska erityisesti metsänhoitoyhdistysten hankintapalvelun välityksellä toteutettujen puukauppojen sopimusajankohtaa ei voida määritellä yksiselitteisesti ja ottamatta huomioon alalla vallitsevaa yleistä toimintatapaa.

Metsänhoitoyhdistysten välittämiä puukauppoja edeltää monta erillistä vaihetta, jotka saattavat ajoittua useiden vuosien ajalle. Tällainen toimi voi olla esimerkiksi ostajan antama valtakirja puukaupan tekemiseksi. Valtakirja voi olla voimassa jotakin hanketta varten tai pitkäaikaisesti vuosien ajan. Valtakirjan antamisen ja puukauppasopimuksen teon välinen aika voi olla näin huomattavan pitkä. Valtakirja on tyypillisesti valtuutus, jolla metsänhoitoyhdistys valtuutetaan tekemään kauppa parhaaksi katsomanaan hetkenä ja parhaaksi katsomillaan ehdoilla.

Yhtä lailla edeltävä toimi on myös metsänhoitoyhdistyksen laatima puun toimitussuunnitelma, jossa yhdistys sopii puun ostajan kanssa hankittavasta puusta. Osapuolten tiedossa ei ole tyypillisesti tässä vaiheessa esimerkiksi se, kenen metsästä puu toimitetaan. Metsänomistaja ei ole muutoinkaan tämän suunnitelman osapuolena.

Olennaista on, että jos puun myynnistä ei tehdä erillistä sitovaa sopimusta missään vaiheessa, näitä edeltäviä toimia ei tulkita kaupanteoksi.

Ratkaisevin aika kaupantekoajankohdan määräytymisessä on käytännössä yleensä se, jolloin metsänomistaja tai valtuutettu päättää leimikon myynnistä. Siitäkään ei synny aina erillistä päivättyä dokumenttia, kun kauppa toteutetaan metsänhoitoyhdistyksen hankintapalvelun välityksellä.

Valiokunta korostaa, että kaupantekoajankohdan tulkinnassa täytyy ottaa huomioon alan yleinen toimintatapa. Suotavaa olisi, että metsänhoitoyhdistykset antaisivat tänä vuonna toteutetuista puukaupoista todistuksen, jossa kaupantekohetki todetaan. Verotus toimitettaisiin sitten muun selvityksen puuttuessa tämän todistuksen perusteella. Muutoin aikaisin hetki, jolloin puukaupan voidaan katsoa syntyneen, on hakkuiden alkaminen. Viime kädessä ratkaisevana voidaan pitää puutavaran luovutuksesta tai loppumittauksesta laadittua asiakirjaa tai muuta vastaavaa luotettavaa asiakirjaa.

Valiokunta pitää suotavana, että metsänhoitoyhdistykset muuttavat toimintatapaansa niin, että kaupantekoajankohta dokumentoidaan vastaisuudessa alun alkaen asianmukaisesti ja luotettavasti.