Finanssipoliittisten sääntöjen uudistaminen

Euroopan unionin finanssipoliittisen lainsäädännön muutokset hyväksyttiin 29.4.2024. Uusien finanssipoliittisten sääntöjen tarkoituksena on vahvistaa jäsenvaltioiden velkakestävyyttä eli estää jäsenvaltioiden liiallinen velkaantuminen. Jäsenvaltioita ohjataan sopeuttamaan julkista talouttaan, jos tulot ja menot ovat epätasapainossa. Sääntöjen kansallisella täytäntöönpanolla pyritään jarruttamaan velkaantumista ja tervehdyttämään taloutta.

Alla oleva kuvio näyttää nykyisten EU-maiden sekä Norjan julkisen velan suhteen bruttokansantuotteeseen (BKT) neljännesvuosittain vuosina 2007–2025. Punainen katkoviiva osoittaa EU:n tavoitteen eli 60 prosentin velkasuhteen.

Myös pääministeri Orpon hallituksen ohjelman mukaan hallitus uudistaa ja vahvistaa kansallisia finanssipolitiikan sääntöjä: Vahva ja välittävä Suomi : pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelma 20.6.2023. Sääntöjen vahvistamista ja EU:n finanssipoliittisen kehikon uudistamisen edellyttämiä muutoksia tulee tarkastella kokonaisuutena, ja ne pitää sovittaa yhteen Suomen lainsäädännön kanssa.

Komissio antoi huhtikuussa 2023 ehdotuksen, joka sisälsi lainsäädäntömuutokset EU:n finanssipolitiikan sääntökehikon uudistamiseksi. Säännöt ovat osa talouspolitiikan koordinaatiota EU:ssa. Komission ehdotuksen tavoitteena oli vahvistaa jäsenvaltioiden velkakestävyyttä. Sen tehtävänä oli myös kannustaa kestävään ja osallistavaan talouskasvuun uudistusten ja investointien avulla sekä korjata nykyisten sääntöjen puutteita. Komission ehdotuskokonaisuus sisälsi kolme lainsäädäntöehdotusta:

  • asetusehdotuksen uudeksi vakaus- ja kasvusopimuksen ennaltaehkäiseväksi osaksi,
  • asetusmuutoksen liiallisen alijäämän menettelyä koskevaan korjaavaan osaan ja
  • muutoksen budjettikehysdirektiiviksi kutsuttuun direktiiviin.

Lisäksi ehdotuksen tarkoituksena oli sisällyttää EU:n finanssipoliittinen sopimus osaksi EU-lainsäädäntöä.

EU:n uudet finanssipoliittiset säännöt tulivat voimaan 30.4.2024. Hyväksytyt asetukset (EU) 2024/1263 ja (EU) 2024/1264 ovat suoraan EU:n jäsenvaltioissa sovellettavia säännöksiä.

Sääntöihin sisältyy lisäksi neuvoston direktiivi (EU) 2024/1265 jäsenvaltioiden julkisen talouden kehyksiä koskevista vaatimuksista annetun direktiivin 2011/85/EU muuttamisesta. Direktiivin säännökset on sovitettava yhteen kansallisen lainsäädännön kanssa. Direktiivi edellyttää, että lainsäädännön tulee olla muutettuna viimeistään vuoden 2025 loppuun mennessä.

Valtiovarainministeriö asetti finanssipoliittisten sääntöjen uudistamista valmistelevan työryhmän joulukuussa 2023.

Ensimmäisessä vaiheessa työryhmä valmisteli uusien EU:n finanssipoliittisten sääntöjen vaatimusten mukaisen keskipitkän aikavälin suunnitelman finanssipolitiikalle. Se toimitettiin EU:lle syksyllä 2024. Lisäksi työryhmä arvioi EU:n finanssipoliittisen kehikon kansallista roolia.

Toisessa vaiheessa työryhmä on valmistellut muutokset kansalliseen finanssipoliittiseen lainsäädäntöön. Ne sisältävät myös neuvoston direktiivin (EU) 2024/1265 eli EU:n uusien finanssipoliittisten sääntöjen kansallisen täytäntöönpanon. Säännösehdotukset ja tarvittavat muutokset koskevat erityisesti nykyistä finanssipoliittista lakia (869/2012) ja valtioneuvoston asetusta julkisen talouden suunnitelmasta (120/2014). Työryhmän työn toisessa vaiheessa laaditaan hallituksen esityksen muotoon erityisesti ehdotukset, jotka liittyvät finanssipoliittiseen lakiin.

Hallituksen esitysluonnos

Työryhmän laatima luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen talouden hoitamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi oli lausuntokierroksella 26.6.–25.8.2025.

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uudet lait julkisen talouden hoitamisesta sekä talouspolitiikan arviointineuvostosta. Samalla esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtiontalouden tarkastusvirastosta annetun lain 1 § (676/2000) sekä kumottavaksi nykyinen finanssipoliittinen laki (869/2012).

Uudella lailla julkisen talouden hoitamisesta pantaisiin pääosin täytäntöön uudistettu EU:n finanssipoliittinen lainsäädäntö. Lisäksi säädettäisiin laki talouspolitiikan arviointineuvostosta, jolla pantaisiin täytäntöön EU:n vaatimukset itsenäiselle finanssipolitiikan valvonnalle.

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisen talouden hoitamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi on tarkoitus antaa eduskunnalle marraskuussa 2025. Ehdotettujen lakien on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2026.

Valmistelu ennen eduskuntakäsittelyä

Finanssipoliittisten sääntöjen uudistamista valmisteleva työryhmä. Valtiovarainministeriön hanke, VM118:00/2024.
– Toimikausi 7.12.2023–31.12.2025.

Lausuntopalvelu.fi: Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisen talouden hoitamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
– Lausuntoaika 26.6.–25.8.2025.
Luonnos: Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisen talouden hoitamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hankkeen ohelle asetettiin myös parlamentaarinen työryhmä. Parlamentaarisen työryhmän tavoitteena on löytää yhteisymmärrys ja sitoutuminen velan taittamiseen.

  • Parlamentaarinen työryhmä parlamentaarisesta sitoutumisesta velkaantumisen taittamiseen sekä kansallisen finanssipoliittisen lainsäädännön uudistamisesta, ​VM118:00/2025.
  • Puheenjohtaja Jani Mäkelä / ps, jäseninä kaksi edustajaa jokaisesta eduskuntapuolueesta.
  • Valtiovarainministeriön asettamiskirje 21.8.2025
  • ​Eduskuntapuolueet pääsivät 14.10.2025 sopimukseen uudesta niin sanotusta velkajarrusta. Se tarkoittaa puolueiden yhteisiä sääntöjä siitä, miten tulevien hallitusten tulee taittaa Suomen velkaantumista. Vasemmistoliitto jäi sopimuksen ulkopuolelle.
  • Vastaisuudessa eduskuntapuolueet sopivat jo ennen vaaleja vaalikauden säästötavoitteen, jonka tulee täyttää sekä EU-sääntöjen että uusien kansallisten sääntöjen vähimmäisvaatimukset.
  • Parlamentaarinen ryhmä määrittelee käytännössä sen, kuinka paljon Suomella voi olla julkista velkaa. Myös vasemmistoliitto osallistuu työryhmän työhön. Ensimmäisten neuvottelujen on määrä alkaa lokakuussa 2025.
  • Velan alenemisvauhdiksi sovittiin 0,75 prosenttiyksikköä vuodessa, tavoitteena ensin 60 prosentin velkasuhde. Lisäksi sovittiin poikkeuslausekkeesta yllättäviä tilanteita varten.
  • Sovitun noudattamista tulee seuraamaan taloustieteilijöistä koostuva talouspolitiikan arviointineuvosto.

​Eduskuntaryhmien tiedotustilaisuus parlamentaarisesta sopimuksesta julkisen talouden hoitamisesta​​. Eduskunnan tiedote 14.10.2025

Parlamentaarinen kokous : velkajarru / pääministeri Petteri Orpo 18.6.2025

Keskipitkän aikavälin suunnitelma / Marketta Henriksson, Valtiovarainministeriö 2.10.2024

EU:n uudet finanssipoliittiset säännöt ja kansallisen lainsäädännön muuttaminen / Marketta Henriksson, Valtiovarainministeriö

Valtiovarainministeriö: EU:n finanssipoliittiset säännöt

Käsittely eduskunnassa

Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle marraskuussa 2025.

Aiheen aikaisempi käsittely

Toimenpidealoite TPA 59/2021 finanssipolitiikan sääntöjen uudistamisesta ja velkakatosta

Valtioneuvoston kirjelmä U 23/2023 eduskunnalle Euroopan komission ehdotukset Euroopan unionin finanssipolitiikan sääntöjen muuttamiseksi (Finanssipolitiikan säännöt)
– Talousvaliokunnan lausunto TaVL 13/2023
– Valtiovarainvaliokunnan lausunto VaVL 2/2023
– Suuren valiokunnan lausunto SuVL 6/2023

Valtioneuvoston selonteko VNS 2/2024 julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2025–2028

Pääministerin ilmoitus PI 3/2024 EU:lle toimitettavasta keskipitkän aikavälin finanssipoliittis-rakenteellisesta suunnitelmasta

Valtiontalouden tarkastusviraston erilliskertomus eduskunnalle: Finanssipolitiikan valvonnan raportit 2014–2024

Oikeusvertailevaa aineistoa

Sääntely Euroopan unionissa

Luonnos: Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisen talouden hoitamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

– 1.2 Valmistelu - Esitykseen liittyvän Euroopan unionin sääntelyn valmistelu, s. 4–5

Euroopan parlamentti – Faktatietoja Euroopan unionista 2025: EU:n finanssipoliittiset rakenteet.

Euroopan komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi talouspolitiikan ja monenvälisen julkisen talouden valvonnan tehokkaasta yhteensovittamisesta ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1466/97 kumoamisesta (COM(2023) 240 final)

– Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2024/1263, annettu 29 päivänä huhtikuuta 2024, talouspolitiikan tuloksellisesta yhteensovittamisesta ja monenvälisestä julkisen talouden valvonnasta sekä neuvoston asetuksen (EY) N:o 1466/97 kumoamisesta

Euroopan komission ehdotus neuvoston asetukseksi liiallisia alijäämiä koskevan menettelyn täytäntöönpanon nopeuttamisesta ja selkeyttämisestä annetun asetuksen (EY) N:o 1467/97 muuttamiseksi (COM(2023) 241 final)

– Neuvoston asetus (EU) 2024/1264, annettu 29 päivänä huhtikuuta 2024, liiallisia alijäämiä koskevan menettelyn täytäntöönpanon nopeuttamisesta ja selkeyttämisestä annetun asetuksen (EY) N:o 1467/97 muuttamisesta

Euroopan komission ehdotus neuvoston direktiiviksi julkisen talouden kehyksiä koskevista vaatimuksista annetun direktiivin (2011/85/EU) muuttamiseksi (COM(2023) 242 final)

– Neuvoston direktiivi (EU) 2024/1265, annettu 29 päivänä huhtikuuta 2024, jäsenvaltioiden julkisen talouden kehyksiä koskevista vaatimuksista annetun direktiivin 2011/85/EU muuttamisesta

EU:n uudet finanssipoliittiset säännöt tulivat voimaan 30.4.2024.

Interim Progress Report on the implementation of Council Directive 2024/1265/EU of 29 April 2024 amending Council Directive 2011/85/EU on requirements for budgetary frame / Directorate-General for Economic and Financial Affairs. Institutional Paper 323, 16 July 2025
– Komission välikertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle budjettikehysdirektiivin tärkeimpien säännösten täytäntöönpanon edistymisestä jäsenvaltioiden antamien asiaankuuluvien tietojen perusteella muutosdirektiivin siirtymäsäännösten mukaisesti.

Sääntely muissa maissa

Luonnos: Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisen talouden hoitamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

– 5.2 Eräiden muiden EU:n jäsenvaltioiden nykykäytännöt sekä suunnittelemat tai toteuttamat keinot, s. 32–34.

Ruotsi

Budgetlag (2011:203)

Förordning (2011:446) med instruktion för Finanspolitiska rådet

Från överskottsmål till balansmål. Betänkande av Kommittén om översyn av nivån på målet för den offentliga sektorns finansiella sparande. Statens offentliga utredningar, SOU 2024:76. Stockholm, Regeringskansliet, 2022.

Tilläggsdirektiv till Kommittén om översyn av nivån på målet för den offentliga sektorns finansiella sparande (Fi 2023:10). Dir. 2024:62. Publicerad 28 juni 2024.

Tanska

Budgetloven, LOV nr 547 af 18/06/2012

Loven om De Økonomiske Råd

Aiheeseen liittyvää aineistoa kirjaston kokoelmassa ja verkossa

Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2026–2029. Valtiovarainministeriön julkaisuja 2025:16. Helsinki, Valtiovarainministeriö, 2025.

EU:n finanssipoliittiset säännöt uudistuksen jälkeen : ensimmäisiä havaintoja toimeenpanosta / Peetu Keskinen, Simo Pesola, Mika Sainio. Kansantaloudellinen aikakauskirja 121 (2025):1, s. 15–32.

EU:n finanssipoliittisten sääntöjen uudistus 2024 / Marketta Henriksson, Antti Kekäläinen, Jonne. Kansantaloudellinen aikakauskirja 120 (2024):2, s. 209–221.

Huomioita Suomen kansallisen finanssipoliittisen lainsäädännön vaikutuksista / Mika Sainio. Kansantaloudellinen aikakauskirja 120 (2024):2, s. 190–208.

Suomen keskipitkän aikavälin suunnitelma 2025–2028 : kansallinen keskipitkän aikavälin finanssipoliittis-rakenteellinen suunnitelma. Valtiovarainministeriön julkaisuja, 2024:64. Helsinki, Valtiovarainministeriö, 2024.

EU:s nya finanspolitiska ramverk : tredje gången gillt? / Jonas Eriksson. Europapolitisk analys, Juni 2024. Svenska institutet för europapolitiska studier, Sieps.

Finanssipoliittisen sopeuttamisen paine tulee tekemään investointiasteen kasvattamisen lähes mahdottomaksi : Philipp Heimbergerin haastattelu / Antti Alaja. Poliittinen talous 12 (2024):2, s. 65–75.

Finanssipoliittisten sääntöjen kehittäminen Euroopan unionissa / Charlotta Mäkinen. Pro gradu -työ, Tampereen yliopisto, 2024.

Five countries, five models : a comparison of fiscal frameworks and lessons for Finland / Iain Begg, Tero Kuusi, Olavi Kylliäinen. Helsinki, Taloustieto, 2023.
– E-kirja. Käytettävissä vapaakappaletyöasemilla, muun muassa Eduskunnan kirjastossa.

Ovatko EU:n finanssipoliittiset säännöt vihdoin uudistumassa? / Marketta Henriksson, Jonne Lehtimäki. Kansantaloudellinen aikakauskirja 118 (2022):4, s. 542–556.

Puolueetonta tarkkailua vai taloustiedekuria? : finanssipoliittiset neuvostot ja Talouspolitiikan arviointineuvosto hallinnan tekniikkana / Jussi Systä. Pro gradu -työ, Tampereen yliopisto, 2021.

Keep it simple, not stupid : kuinka pelastaa EU:n finanssipoliittiset säännöt? / Tero Kuusi, Päivi Puonti. ETLA raportti no 118. Helsinki, Elinkeinoelämän tutkimuslaitos, 2021.
– E-kirja. Käytettävissä vapaakappaletyöasemilla, muun muassa Eduskunnan kirjastossa.

Hankkeen uutisointia

Velkahanat pitää poikkeustilanteissa avata jatkossakin, sanoo uusi valvoja. Netta Palokallio, Helsingin Sanomat 16.10.2025

Puolueiden sopimus muuttaa Suomea: edessä on vuosikausia niukkuutta. Teemu Muhonen, Helsingin Sanomat 14.10.2025

Vasemmistoliitto jää ulos velkajarrusta, Sdp ja vihreät mukana sovussa. Teija Sutinen, Simo Löytömäki, Helsingin Sanomat 14.10.2025

Sopu velkajarrusta syntyi, kokoomuksen Kopra: ”Historiallinen päivä”​. Simo Löytömäki, Helsingin Sanomat 14.10.2025

Jo kolmas muutos on heikentämässä kuvaa Suomen velkaantuneisuudesta ilman että todellinen velka muuttuu. Janne Toivonen, Petteri Lindholm, Yle 13.10.2025

Analyysi: Puolueet hyväksymässä historiallisen velkajarrun – näin se muuttaa suomalaista politiikkaa. Hannu Tikkala, Yle 12.10.2025

Yle sai haltuunsa sopimuksen velkajarrusta – esitys pyrkii suitsimaan kikkailua valtion omaisuuden myyntituloilla. Hannu Tikkala, Yle 10.10.2025

Sopu Suomen ”velkajarrusta” lähellä: Edessä yli 10 miljardin sopeutus. Teemu Muhonen, Helsingin Sanomat 8.10.2025

Analyysi: Neuvottelut valtion tulevien vuosien velkaantumisesta kriittisessä vaiheessa – neljä suurta puoluetta ohjaksissa. Hannu Tikkala, Yle 7.10.2025

IL:n tiedot: Nyt tuli käänne velkajarruun. Johannes Ijäs, Iltalehti 3.10.2025

Velka hurjassa kasvussa – Uusi arvio: Sopeutustarve jopa 9,9 miljardia euroa. Olli Kuivaniemi, Kauppalehti 3.10.2025

Eduskunnan velkaneuvottelut täysin jumissa – sekava tilanne uhkaa. Joakim Kullas ja Johannes Ijäs, Iltalehti 1.10.2025

Kokoomukselta ja Ps:ltä uusi ehdotus ”velkajarruksi”: HS:n lähteet paljastavat yksityiskohdat. Teemu Muhonen, Helsingin Sanomat 26.9.2025

Vasemmistoliiton Koskela: Suomen ei pidä sitoutua nykyistä tiukempiin velkatavoitteisiin. Santeri Saarinen, Helsingin Sanomat 18.9.2025

Vihreät huolestui hallituksen suunnitelmasta: ”Velkajarru voi romahduttaa hyvinvointivaltion”. Santeri Saarinen, Helsingin Sanomat 12.9.2025

Kokoomuksen Valkonen: Hallituksen velka­jarrua voidaan vielä muuttaa. Teemu Muhonen, Helsingin Sanomat 10.9.2025

Puolueet käynnistivät tänään neuvottelut velkajarrusta – hallitus veisi jarrun vauhdilla lakiin, SDP ottaisi aikalisän. Hannu Tikkala, Yle 10.9.2025

Hallituksen esittämä ankara velkajarru saa runsaasti kritiikkiä – katso video ja ymmärrät, miten velkajarru toimisi. Janne Toivonen, Petteri Lindholm, Jarmo Koponen, Yle 26.8.2025

Suomen finanssipoliittista kehikkoa vahvistetaan myös kansallisista lähtökohdista. Valtiovarainministeriön tiedote 3.7.2025

Kansallista finanssipoliittista lainsäädäntöä uudistetaan. Valtiovarainministeriön tiedote 27.6.2025

Maistuuko Orpon ja Purran velkajarru oppositiolle? – SDP-pomo kuittaili heti. Joakim Kullas, Iltalehti 26.6.2025

Velkajarru tulossa – Uudet finanssipoliittiset säännöt syksyllä. Veera Kankare, Kauppalehti 18.6.2025

Hallitus käynnisti parlamentaarisen keskustelun velkajarrusta. Valtiovarainministeriön tiedote, 18.6.2025

Suomi ei joudu edelleenkään ”tarkkailuluokalle” – poikkeuspykälä suojaa. Petteri Lindholm, Hannele Muilu, Yle 4.6.2025

Suomi vältti EU:n liiallisen alijäämän menettelyn. Valtiovarainministeriön tiedote 4.6.2025

Suomi pyytää EU:n kansallisen poikkeuslausekkeen aktivointia – perusteena puolustusmenot. Valtiovarainministeriön tiedote 30.4.2025

Valtioneuvosto hyväksyi Suomen keskipitkän aikavälin suunnitelman. Valtiovarainministeriön tiedote 10.10.2024

Suomi valmistelee ensimmäisen keskipitkän aikavälin suunnitelmansa. Valtiovarainministeriön tiedote 23.9.2024

EU:n uudet taloussäännöt voivat iskeä Suomeen kaikista kovimmin – edessä jopa 10–15 miljardin kulukuuri. Janne Toivonen, Yle 18.9.2024

Tässä ovat EU:n uudet taloussäännöt – joutuuko Suomi heti ”velkamenettelyyn”, sitä ei vielä tiedetä. Janne Toivonen, Yle 21.12.2023

Muuta aineistoa

Suomi

Talouspolitiikan arviointineuvosto

Uudet EU:n finanssipolitiikan säännöt – ratkaiseva apu velkakestävyyden turvaamiseen? / Matthias Strifler, Valtiontalouden tarkastusvirasto 01/2025

VTV: EU:n finanssipoliittiset säännöt uudistuivat – saadaanko velkasuhteet laskuun? Eduskunnan verkkolähetys 13.2.2025

Valtiontalouden tarkastusvirasto – Blogit

Euroopan unioni, Eurooppa

Eurooppa-neuvosto, Euroopan unionin neuvosto: Talouden ohjausjärjestelmä

Eurooppa-neuvosto, Euroopan unionin neuvosto: Liiallisen alijäämän menettely

European Commission – Economy and Finance: Stability and Growth Pact

Euroopan finanssipoliittinen komitea (EFB)

Sisällöllinen toimitus: Eduskunnan kirjasto, sähköposti: kirjasto@eduskunta.fi, lokakuu 2025, päivitetty 17.10.2025