Tämä sivusto käyttää evästeitä. Lue lisää evästeistä
Alta näet tarkemmin, mitä evästeitä käytämme, ja voit valita, mitkä evästeet hyväksyt. Paina lopuksi Tallenna ja sulje. Tarvittaessa voit muuttaa evästeasetuksia milloin tahansa. Lue tarkemmin evästekäytännöistämme.
Hakupalvelujen välttämättömät evästeet mahdollistavat hakupalvelujen ja hakutulosten käytön. Näitä evästeitä käyttäjä ei voi sulkea pois käytöstä.
Keräämme ei-välttämättömien evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tavoitteenamme on kehittää sivustomme laatua ja sisältöjä käyttäjälähtöisesti.
Ohita päänavigaatio
Siirry sisältöön
Valtion toiminta edellyttää tuloja, joita kerätään verotuksella. Suomessa asuvat ihmiset alkoivat maksaa kuninkaalle veroja jo 1200 -luvulla. Verotus oli pitkään hyvin hajanaista: erilaisia veroja kannettiin kuninkaalle, kirkolle, paikalliselle hallinnolle ja kihlakunnille.
Nykyisinkin vero-oikeus on valtion lisäksi myös kunnilla sekä evankelisluterilaisella ja ortodoksisella kirkolla. Ahvenanmaalla peritään normaalia valtionveroa, mutta sen lisäksi voidaan periä myös maakuntaveroa.
Eduskunta päättää valtion talousarvioesityksen käsittelyn yhteydessä valtion tarvitsemista menoista ja tuloista. Suurin osa talousarvion määrärahoista kohdistuu lakisääteisten menojen rahoitukseen. Monilla eduskunnan säätämillä laeilla on siis suoraa vaikutusta valtion tuloihin ja menoihin.
Valtiontalouteen kuuluvat talousarvioon kirjattujen tulojen ja menojen lisäksi myös budjetin ulkopuoliset rahastot. Valtiolla on yksitoista talousarviotalouden ulkopuolista rahastoa. Näistä huomattavimmat ovat Valtion eläkerahasto, Valtion asuntorahasto ja Valtiontakuurahasto.
Valtio harjoittaa myös liiketoimintaa. Itsenäistymisen jälkeen Suomeen perustettiin monta valtionyhtiötä, kuten W. Gutzeit, valtion rikkihappo- ja fosfaattitehtaat, Outokumpu Oy ja Imatran Voima. Valtioyhtiöitä perustettiin erityisesti strategisesti tärkeille ja paljon pääomaa vaativille energia- ja teollisuusaloille, joihin oli vaikea saada yksityistä rahoitusta. Viimeiset suuret valtionyhtiöt perustettiin vuosina 1948 ja 1960, jolloin Neste Oy alkoi hoitaa Suomeen suuntautuvia öljykuljetuksia ja Rautaruukki alkoi tuottaa terästä suomalaiselle metalli- ja laivanrakennusteollisuudelle.
1980-luvulta lähtien valtion omistamia yrityksiä alettiin yhtiöittää. Ne alkoivat toimia yksityisen yrityksen tavoin tavallisia liiketoimintaperiaatteita noudattaen. Suomen Valtionrautatiet muuttui esimerkiksi VR-Yhtymäksi ja Posti- ja telelaitos Itella-konserniksi.
Valtio yhä edelleen omistaa useita yhtiötä joko kokonaisuudessaan tai osittain. Vuoden 2014 alussa valtio omisti osakkeita 59 merkittävästä yhtiöstä. Enemmistöomistajana Suomen valtio oli 21 yhtiössä, joista merkittävimmät ovat Finnair ja Neste Oil Oy. Lisäksi valtio omisti osakkeita 11 merkittävästä pörssiyhtiöstä.
Valtion omaisuuden rahallista arvoa on vaikea arvioida. Helsingin Sanomissa 8.3.2014 esitetyn laskelman mukaan Suomen valtiolla on omaisuutta (ml. osake-omistukset, maa-alat, tiet, rakennukset ja muu yhteiskunnan infrastruktuuri, lainat) 83 miljardien euron arvosta.
Valtiovarainministeriö vastaa Suomen valtiontalouden hoidosta. Valtion omaisuuden hallinta ja kartunta on kuitenkin keskitetty valtioneuvoston kanslian yhteydessä toimivaan omistajaohjausyksikköön. Sen kanssa tiiviissä yhteistyössä toimii Solidium Oy, jonka käyttää omistajan valtaa kansallisesti tärkeissä yrityksissä ja pyrkii kasvattamaan valtion omistusten taloudellista arvoa. Solidium on valtion kokonaan omistama osakeyhtiö.
Valtio vaikuttaa myös kuntatalouteen, vaikka kunnilla onkin laaja itsehallinto ja verotusoikeus. Kunnat päättävät verokannastaan itsenäisesti, mutta ne saavat myös eduskunnan päättämän osuuden yhteisöverosta. Lisäksi valtio tukee kuntien taloutta antamalla valtionapua eri kohteisiin valtionosuusjärjestelmän mukaisesti.
Valtiontalouden tarkastamisesta huolehtivat Valtiotalouden tarkastusvirasto ja eduskunnan tarkastusvaliokunta. Valtiokonttorilla on tärkeä tehtävä valtiotalouden eri prosessien ohjaamisessa ja seurannassa.