Ehdotuksen pääasiallinen sisältö
Osana rakennerahastoja koskevaa uudistusehdotusta komissio antoi
14 päivänä heinäkuuta 2004 ehdotuksen
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi, jonka mukaan voitaisiin
perustaa erityinen yhteistyöyhtymä rajat ylittävää yhteistyötä varten.
Yhtymän voisivat ehdotuksen mukaan perustaa sen jäseninä jäsenvaltiot,
alueelliset tai paikalliset viranomaiset taikka paikalliset julkiset
toimielimet (local public bodies) jäsenen aloitteesta.
Tällaisina alueellisina viranomaisina voisivat tulla kysymykseen
kunnat ja yhteistyömuotona kuntayhtymät. Jäsenet
voivat päättää, että yhtymä on
erillinen oikeushenkilö tai että sen tehtävät
osoitetaan yhdelle jäsenistä.
Yhtymän toimikelpoisuus perustuisi jäsenten hyväksymään
sopimukseen. Se toimisi jäsentensä puolesta erillisenä,
ja sillä olisi samanlainen oikeudellinen kelpoisuus kuin
vastaavilla oikeushenkilöillä jäseninä olevien
valtioiden lainsäädäntöjen mukaan.
Tehtävänä voi olla yhteisön
osarahoittamien rajat ylittävien rakennerahasto-ohjelmien
täytäntöönpano tai laajojen hankkeiden
toteuttaminen. Tehtävänä voi olla myös
muun yhteistyön toteuttaminen riippumatta siitä,
onko mukana yhteisön rahoitusta vai ei. Sopimus ei kuitenkaan
voi koskea asetusehdotuksen mukaan poliisitehtäviä tai
sääntelyyn liittyvää toimivaltaa.
Sopimuksessa tulee eritellä tehtävät,
kesto ja ehdot purkamiselle.
Yhtymän muodostaminen ei vaikuta sen jäsenten
tai jäsenvaltioiden taloudelliseen vastuuseen. Se olisi
luonteeltaan julkisoikeudellinen ja jäsenvaltion viranomaiseen
verrattavana toimielimenä käyttäisi
tehtäviä hoitaessaan julkista valtaa.
Sopimuksessa tulee määritellä sopimuksen tulkintaan
ja soveltamiseen sovellettava laki, jona tulee kysymykseen jonkin
jäsenenä olevan valtion laki. Erimielisyyden ratkaisemiseen
sovellettaisiin sopimuksessa valitun maan lakia. Sopimuksessa tulisi
myös määrätä valvontaa koskevat
säännöt ja ehdot, joiden nojalla voidaan
myöntää lupia ja tarjota julkisia palveluita.
Yhtymä hyväksyy toimintaansa varten säännöt,
jotka perustuvat sen jäsenten tekemään
sopimukseen, ja säännöissä tulee
eritellä asetusehdotuksessa tarkemmin määrätyt
seikat. Niitä ovat muun ohella yhtymän tarkoitus
ja tehtävät, toimielimet ja niiden toimivalta,
päätöksenteko, toimintaa koskevat menettelyt
liittyen henkilöstöön ja varojen hoitoon
ja valvontaa sekä tarkastusta koskevan itsenäisen
toimielimen nimittäminen. Säännöt
hyväksymällä yhtymä saa toimikelpoisuuden.
Asetusehdotuksen mukaan yhtymää edustaa johtaja
ja se voi valita toimielimekseen jäsenistä koostuvan
yleiskokouksen. Yhtymän tulee laatia vuositasolla talousarvio,
jonka jäsenet hyväksyvät. Kukin jäsen
vastaa pääluvun mukaan yhtymän sitoumuksista.
Ehdotuksen mukaan yhtymä voi vastata hallintoviranomaisen
ja yhteisen teknisen sihteeristön tehtävistä eurooppalaista
alueellista yhteistyötä koskevassa rakennerahasto-ohjelmassa.