Perustelut
Liikenne ja viestintävaliokunta käsittelee
tässä lausunnossa valtiontalouden tarkistettuja
kehyksiä vuosille 2008—2011 toimialansa eli liikenne-
ja viestintäministeriön hallinnonalan kannalta
lähinnä logistiikka- ja väyläinvestointien,
perusväylänpidon, merenkulun ja joukkoliikenteen
osalta.
Logistiikka- ja väyläinvestoinnit
Hallitusohjelmaan kirjatun tavoitteen mukaisesti liikenneväylien
hoitoon ja ylläpitoon pitää saada rahoitus,
jolla turvataan väyläverkoston palvelutaso ja
liikenneturvallisuus. Hallitusohjelman mukaan perusväylänpidon
rahoituksen jälkeenjääneisyys korjataan
ja alemmanasteisen tieverkoston yleiskuntoa ja ylläpitoa
parannetaan. Valiokunta toteaa, että finanssipoliittisten tavoitteiden
saavuttamisen välineenä vuonna 2003 uudistettu
kehysmenettely on osoittautunut hyvin toimivaksi. Se luo perusteet
pitkäjänteiselle ja tavoitteelliselle finanssipolitiikalle sekä myös
hallinnonaloilla pitkäjänteiselle talouden ja
toiminnan suunnittelulle.
Valiokunta korostaa, että väyläinvestointien suunnittelukauden
tulee selvästi olla hallituskautta pidempi. Valiokunta
on pitänyt
LiVL 14/2004 vp — HE
15/2004 vp
pitkäjänteistä väylienpidon
suunnittelua välttämättömänä,
koska siten voidaan tehostaa hankkeiden kokonaissuunnittelua ja
toteutusta sekä tasata maarakennusalan suhdannevaihteluita.
Pitkäjänteisyys on tarpeen myös yleisen
yhteiskuntakehityksen suunnittelun ja erityisesti väylien
käyttäjien ja logistiikan toimijoiden oman toiminnan ja
investointien suunnittelun kannalta. Tämän lisäksi
hankkeiden pitkän aikavälin kauaskatseisella toteutuksella
kokonaiskustannukset saadaan sekä tie- että ratahankkeiden
osalta pidettyä alemmalla tasolla kuin silloin, jos hankkeet toteutetaan
pienemmissä osissa siten, että työt keskeytyvät.
Suurimman mahdollisen yhteiskunnallisen hyödyn saamiseksi
väyläinvestoinneista ne tulee suunnitella kokonaisvaltaisesti
ja pitkällä tähtäimellä kokonaiskustannusten
säästämiseksi, investointien optimoimiseksi
ja maarakennusalan voimavarojen tarkoituksenmukaiseksi käyttämiseksi.
Liikenneväylien rakentamisen ja kunnossapidon taso tulee
pitää vuosittain vakaana, ja sen tulee perustua
selkeään, pidemmän tähtäimen
näkökulmaan, jossa otetaan huomioon perusväylänpito,
tavoitteellinen kunnossapitotarve ja kustannustason nousu.
Valiokunta on kiinnittänyt
LiVL 15/2003
vp — HE 55/2003 vp
vakavaa
huomiota siihen, että alueellisilla tie- ja väyläinvestoinneilla
on suuri merkitys elinkeinoelämän kilpailukyvylle
ja alueiden kehitykselle. Valiokunta on myös korostanut
perustienpidon rahoituksen merkitystä taloudellisen, sosiaalisen
ja alueellisen kehityksen kannalta ja katsonut, että kansallisesti
suurta taloudellista merkitystä on Euroopan unionin hyväksymillä TEN-verkkohankkeilla
ja Suomen ja Venäjän välisillä hyvin
toimivilla liikenneyhteyksillä.
Valiokunta korostaakin, että väyläinvestoinnit
ovat taloudellista, sosiaalista ja alueellista kehitystä tukevien
vaikutustensa vuoksi sijoituksia tulevaisuuteen. Niitä ei
sen vuoksi tule tarkastella kehyksiä rasittavina kuluina
vaan yhteiskunnallista kehitystä ja taloutta tukevina yhteiskuntapoliittisina,
elinkeinopoliittiisina ja ympäristöpoliittisina
sijoituksina. Kunnossapidon ja uusrakentamisen kohdentamisessa tuleekin
kiinnittää huomiota siihen, että liikennepolitiikka
osaltaan tukee keskeisten poikkihallinnollisten tavoitteiden toteutumista.
Taloudellisesti tarkoituksenmukaisessa ohjauksessa voidaan myötävaikuttaa
toimivan yhdyskuntarakenteen luomiseen; Suomessa ongelmana on erityisesti asuntojen
kallistumisesta aiheutuva yhdyskuntarakenteen nopea hajoaminen,
mikä osaltaan lisää liikennevirtaa ja
liikenteen aiheuttamia kustannuksia sekä investointi- ja
kunnossapitotarvetta.
Rahoitus
Valiokunta korostaa, että myös taloudellisesta näkökulmasta
rahoitukselle on perusteltua asettaa vaalikausien yli ulottuva rajoite.
Taloudellisesti tarkoituksenmukainen rahoitus edellyttää, että seurataan
päätetyistä ja käynnistetyistä hankkeista
tuleville vuosille kertyvää kokonaiskustannusten
määrää. On erityisen tärkeää,
että kunnossapidon ja hankkeiden rahoituksesta päättäminen
perustuu kokonaishyötyihin ja -kustannuksiin perustuvaan
näkökulmaan.
Hankkeiden rahoituksessa on tarkoin harkittava eri vaihtoehtoja
ja verrattava niiden etuja ja epäkohtia. Valtion erittäin
hyvästä luottokelpoisuudesta ja rahoituksen hankinta-asemasta
johtuen valtion rahoituksen kustannukset ovat yleensä selvästi
yksityistä ja kunnallista rahoitusta alhaisemmat. Hyvällä kilpailuttamisella
ja sopimustekniikalla kumppanuushankkeiden hyödyt ovat
saatavissa, vaikka rahoituksen osalta ei käytettäisi
kumppanuusmallia. Kumppanuushankkeet soveltuvat parhaiten suurempiin kokonaisuuksiin,
joissa on saatavissa synergiaetuja siitä, että hankkeisiin
syntyy kansainvälistä kilpailua.
Eräitä hankkeita on rahoitettu kuntien ja
valtion yhteisrahoituksella, osittain jopa niin, että valtio
on edellyttänyt kuntien osallistuvan rahoitukseen. On myös
tilanteita, joissa kunnat ovat ottaneet kantaakseen valtion rahoitusosuuden rakennusvaiheessa
siten, että valtio maksaa osuutensa jälkikäteen
kunnalle. Valiokunta suhtautuu varauksellisesti näihin
järjestelyihin, koska ne asettavat kansalaiset eriarvoiseen
asemaan heidän asuinkuntansa taloudellisen tilanteen mukaan.
Perusväylänpito
Väylästön rakentamisen ja kunnossapidon
suuntaamisessa tulee käyttää perusteena
yhteiskunnan kokonaislogistiikan ja taloudellisuuden näkökulmaa.
Tällöin hankkeita ja kunnossapitoa sekä rahoitusjärjestelmiä tulee
tarkastella osana yhteiskunnan kokonaislogistiikkaa siten, että kuljetusketjut
ovat mahdollisimman toimivat ja taloudelliset. Valiokunta toteaa,
että nykyään ongelmana on hankkeiden
pirstaloituminen, kunnossapitohankkeiden viivästyminen
ja siitä liikenteelle aiheutuvien häiriöiden
ja kustannusten lisääntyminen sekä eräiden
järjestelmien osalta kokonaisnäkemyksen puute.
Valiokunta kiinnittää vakavaa huomiota siihen,
että perusväylänpidon rahoitus on ollut
jo pitkään alempi kuin liikenne- ja viestintäministeriö ja
väylävirastot ovat perustellusti esittäneet.
Valiokunta pitää tilannetta huolestuttavana, koska
rahoitusvajeen pitkään jatkuessa on uhkana, että ajaudutaan
merkittäviin palvelutaso- ja liikenneturvallisuusongelmiin
sekä suuriin kertainvestointitarpeisiin. Perusväylänpidolla
tulee nimittäin taata olemassa olevan väyläverkon
palvelutaso ja liikenneturvallisuus.
Nyt käsiteltävinä olevissa kehyksissä perusväylänpidon
rahoitus ei ole riittävää. Se on saatu lievälle
kasvu-uralle, ja näin ollen väylänpidon taso
voidaan hallituksen mukaan pitää nykyisellä tasolla.
Tiehallinnon ja Ratahallintokeskuksen esittämien arvioiden
mukaan perusväylänpidon rahoitus on kuitenkin
edelleen 20 % alle tavoitetason. Valiokunta pitääkin
välttämättömänä,
että kehysten rahoitus saadaan kestävälle
tasolle.
Valiokunta katsoo, että liikenteen rahoituksen ei
pidä perustua lisätalousarvioihin ja kertaluontoisiin
ratkaisuihin vaan että kehysten tason tulee vastata väylänpidon
ylläpitoon ja kehittämiseen tarvittavia investointeja.
Edellisten kolmen vuoden aikana liikenteen rahoitukseen on saatu
keskimäärin 40 miljoonaa euroa lisätalousarvioissa
vuosittain. Tämän vuoden kehysriihessä on
sovittu kertaluonteisesta 20 miljoonan euron lisäyksestä vuodelle
2008 alemmantasoisen tieverkoston sekä kunnossapitoon että kehittämiseen
puunhankinnan turvaamiseksi. Tällaiselle suunnittelulle
ei voida rakentaa pitkäjänteisiä liikennepoliittisia
investointeja.
Tämän hallituksen uudet hankkeet on tarkoitus
linjata annettavan liikennepoliittisen selonteon yhteydessä.
Edellisen hallituksen tekemä suuri noin 2,5 miljardin euron
hankelistaus vaikuttaa vielä kehyksiin ja etenkin uusien
hankkeiden käynnistymiseen. Valtiovarainministeriö onkin
tehnyt parin suuren jo päätetyn hankkeen osalta
siirtopäätöksen kuitenkin siten, että hankkeiden
suunnittelu jatkuu edelleen. Valiokunta pitää valitettavana,
että siirtopäätöksen kohteeksi
on joutunut ratahanke, ja korostaa, että ratahankkeet ovat
ympäristöystävällisiä ja
että ne eivät ole saadun tiedon mukaan ylikuumenemisen kohteena
samalla lailla kuin tiehankkeet. Valiokunta katsoo, että siirtopäätöksiä tehtäessä
olisi pitänyt
laajemmin arvioida hankkeiden poikkihallinnollisia hyötyjä ja
vaikutuksia.
Tieverkosto
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että tiestön
hoidon taso on yksi tärkeimmistä liikenneturvallisuusriskitekijöistä.
Tiehallinnon mukaan pitkän aikavälin liikenneturvallisuustavoitteita ei
ehdotetulla rahoitustasolla ole mahdollista saavuttaa ilman mittavaa
nopeusrajoitusten ja valvonnan lisäämistä.
Valtakunnallisesti tärkeä on myös
alemmanasteinen tieverkko. Se ei ole sitä vain asutuksen ja
asukkaiden kannalta vaan myös elinkeinoliikenteen ml. teollisuuden
ja erityisesti puuteollisuuden toimitusten kannalta. Alemmanasteista tieverkkoa,
eli kunnallisten ja yksityisten teiden verkostoa sekä myös
metsäautoteitä, onkin tarkasteltava systemaattisemmin
osana kansallisen liikennepolitiikan kokonaisuutta.
Radanpito
Valiokunta toteaa, että korvausinvestointitason jäädessä jatkuvasti
vähimmäistason alapuolelle eri yhteyksissä asetetut
radanpidon tavoitteet jäävät saavuttamatta.
Nykyistä rataverkkoa ei voida pitää tehokkaasti
ja turvallisesti liikennöitävässä kunnossa
esitetyllä rahoitustasolla. Heikkokuntoinen rataverkko
sisältää myös piileviä turvallisuusriskejä;
riskeihin kuuluu myös tasoylikäytävien
suuri määrä. Valiokunta kantaakin huolta
ratahankkeiden viiveestä ja niiden kielteisistä kerrannaisvaikutuksista
muulle liikenteelle ja ympäristölle.
Heikkokuntoisen radan taloudelliset rasitteet VR:lle ovat huomattavat.
Tavaraliikenteen alhaiset alle 25 tonnin akselipainot johtavat myös liikennerajoituksiin
ja lisäkustannuksiin VR:lle. Myös henkilöliikenteelle
aiheutuu haittoja ja kustannuksia ratojen heikosta kunnosta. Heikentyvän
rataverkon aiheuttamia lisäkustannuksia tai menetyksiä VR:lle
ja yhteiskuntataloudelle ei voida laskea tarkasti, mutta tilanteen jatkuessa
VR:n mahdollisuudet selviytyä taloudellisesti ovat uhattuina.
Valiokunta kiinnittääkin tässä yhteydessä huomiota
siihen, että VR:n voitonpalautus valtiolle tulee käyttää täysimääräisenä radanpitoon.
Merenkulku
Valiokunta korostaa merenkulun tärkeyttä Suomelle;
merikuljetuksia ei suurten volyymien vuoksi voida korvata millään
muulla kuljetusmuodolla. Vuonna 2006 aluksilla kuljetettiin ulkomaan
liikenteessä 99,1 miljoonaa tonnia tavaraa. Vuonna 2004
määrä oli 95,9 miljoonaa tonnia ja vuonna
2005 paperiteollisuuden työtaistelutoimenpiteiden vuoksi
89,9 miljoonaa tonnia. Kotimaan vesiliikenteessä kuljetettiin
vuonna 2006 noin 6,0 miljoonaa tonnia. Kymmenen suurimman vientisataman
osuus viennistä oli 77,2 % ja kymmenen
suurimman tuontisataman osuus tuonnista 73,0 %.
Kuljetuksista Suomen ja EU:n välisen liikenteen osuus oli
75 %, Suomen ja muun Euroopan liikenteen osuus
16 % (pääosin tuonti Venäjältä)
ja Suomen ja muiden maanosien välisen liikenteen osuus
9 %.
Suomalaisen aluskannan osuus tuonti- ja vientikuljetuksissa
on vähitellen laskenut; vuonna 2006 vientikuljetuksista
16,9 % ja tuontikuljetuksista 36,4 % sekä ulkomaankaupan
kokonaismäärästä laskien yhteensä 27,7 % tapahtui Suomen
lipun alle rekisteröidyllä kalustolla. Vuonna
2000 vastaavat luvut olivat 32,8 % (vientikuljetuksista),
47,2 % (tuontikuljetuksista) ja 40,1 % (yhteensä).
Valiokunta kantaa huolta siitä, että Suomen kauppalaivasto,
suomalaisten merenkulkijoiden työllisyys ja osaaminen,
meriklusterin lujittaminen sekä Suomen huoltovarmuus saadaan
turvattua myös jatkossa. Valiokunta pitää hyvänä,
että hallitusohjelmaan on kirjattu kilpailukyvyn parantaminen
tärkeimpien kilpailijamaiden tasolle EU:n sallimilla tukimuodoilla
ja varustamoverotusta uudistamalla, tonnistoveron uudistaminen ja
yleisvarauksen käyttöönoton selvittäminen. Valiokunta
pitääkin välttämättömänä,
että hallitus pikaisesti ryhtyy toimenpiteisiin tonnistoveron
uudistamiseksi, alushankintavarausjärjestelmän
voimaan saattamiseksi nykyisessä verojärjestelmässä,
investointitukien ja/tai valtiontakausten käyttöön
ottamiseksi sekä kauppa-alusluettelolain kokonaisuudistuksen
toteuttamiseksi.
Joukkoliikenne
Valiokunta pitää hyvänä,
että kehyksiin on otettu suurten kaupunkien joukkoliikenteen
tukeen 17,5 miljoonaa euroa vuodesta 2010 lähtien (7,5 miljoonaa
euroa vuonna 2010 ja 10 miljoonaa euroa vuonna 2011). Valiokunta
katsoo kuitenkin, että määrärahan
tulisi olla suurempi ja koko vaalikauden kattava, jotta sitä voitaisiin
käyttää myös lipunhintojen tarkistamiseen.
Valiokunta katsoo, että tavoitteellisen joukkoliikenteen
peruspalvelutason lähtökohtana tulee olla jokaisen suomalaisen
jokapäiväisen arkielämän liikkumisen
turvaaminen. Valiokunta kiinnittää samalla huomiota
siihen, että työmatkaliikkumista myös muutoin
kuin joukkoliikenteen turvin tulee tukea varsinkin haja-asutusalueilla
ja niillä kasvualueilla, joilla ei ole toimivia tarkoituksenmukaisia
joukkoliikennepalveluja.
Valiokunta katsoo, että tulee selvittää joukkoliikenteen
merkitys yhteiskuntasuunnittelulle ja sen hyödyt ja hyötyjät
alueellisesti ja kansalaisryhmittäin. Tässä yhteydessä tulee
myös selvittää joukkoliikennettä täydentävien
kuljetusmuotojen, kuten kutsujoukkoliikenteen, kehittäminen.
Valiokunta katsoo, että toimivan turvallisen koko maata
hyödyntävän runkoverkon lisäksi
tulee kehittää tarkoituksenmukaista liityntäliikenneverkkoa.