Arvoisa puhemies! Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Puolustusvoimista annettua lakia siten, että lakiin lisättäisiin säännökset Puolustusvoimien turvaamistehtävistä. Voimassa olevan lain mukana Puolustusvoimien virkamiehillä on turvaamistehtävän edellyttämät toimivaltuudet Puolustusvoimien pysyvässä hallinnassa olevilla alueilla mutta Puolustusvoimien alueiden ulkopuolella toimivaltainen viranomainen turvaamistehtävissä on pääosin poliisi ja tietyissä tilanteissa Rajavartiolaitos. Puolustusvoimilla ei ole ollut mahdollisuutta suorittaa turvaamistehtäviä ilman poliisin virka-apupyyntöä Puolustusvoimien alueiden ulkopuolella, eli Puolustusvoimien toimivalta loppuu pahimmillaan varuskunnan portilla. Hallituksen esityksellä tähän haetaan muutosta. Mielestäni esitys on perusteltu ja ajankohtainen.
Kuten esityksessäkin mainitaan, turvaamistehtävien käsite ei ole vakiintunut.
Mielestäni henkilösuojaustehtävän tarkoituksena on yksinkertaisimmillaan taata henkilön turvallisuus ja tämän omaisuuden koskemattomuus aina ja kaikkialla. Jos ajatellaan asia liian monimutkaisesti, tulee helposti muutakin kuin toimivaltuusongelmia, joita nyt tässä esityksessä pyritään vähentämään. Lienee selvää, että sotilashenkilön henkilösuo-jaustehtävä ei lopu varuskunnan portille vaan tehtävä jatkuu myös sen ulkopuolella, tiellä ja yleisillä alueilla. Tehtävä on siis yhtämittaista suorittamista, kunnes suojeltava henkilö on poistunut alueelta esimerkiksi lentokoneeseen — myös lentokoneessa saattaa tehtävä vielä jatkua.
Puolustusvoimilla on paljon myös sellaista omaisuutta, asiakirjoja, jotka tarvitsevat erityistä suojausta. Kuljetusten suojaamisen tarve perustuu yleiseen turvallisuuteen, ja kuljetukset pyritään pääsääntöisesti kuljettamaan mahdollisimman huomaamattomasti.
Puolustusvoimien tarkoituksena on antaa erityiskoulutus noin 50 hengelle turvaamistehtäviin. On päivänselvää, ettei tähän koulutukseen voi päästä ihan kuka tahansa, vaan koulutus tulee tältä osin toteuttaa tiiviissä yhteistyössä poliisin kanssa.
Tässä hallituksen esityksessä turvaamistehtävillä tarkoitetaan 1) henkilösuojaustehtävää, johon sisältyy henkivartijatehtävä sekä suojeltavan henkilön turvallisuuden takaaminen majoituspaikassa vuorokauden ympäri ja 2) Puolustusvoimien erityisen omaisuuden kuljetuksen suojaamista, joka sisältyisi myös kuriiritehtävien suojaamiseen.
Mielestäni tätä lakiesitystä ei tarvitse tämän monimutkaisemmaksi näiltä kohdin tehdä, koska silloin tulee niitä kuuluisia ongelmia. Tähän on helppo myöntää toimivaltuus.
Lisäksi esityksessä puolustusministeriölle säädettäisiin toimivalta antaa asetus Puolustusvoimien erityissuojattavista kohteista. Kohteista ja niihin sovellettavista käytännöistä säädettäisiin asetuksella, mikä selkeyttäisi toimivallan jakoa yleistoimivallan nojalla kohteita tarkastavien viranomaisten ja Puolustusvoimien viranomaisten välillä nykyisestä. Suomen nykyinen turvallisuusympäristön muutos sekä poliisiviranomaisten riittämättömät resurssit osaltaan puoltavat esitystä, että Puolustusvoimille annetaan entistä suurempi vastuu oman henkilöstönsä ja vieraiden sekä puolustusmateriaalisiirtojen suojaamisesta.
Arvoisa puhemies! Toivon, että tämä esitys pääsee tällaisenaan maaliin saakka, koska se on meidän kaikkien edun mukaista. Näkisin hyvänä, että Puolustusvoimien sekä poliisin henkilöturvaamista koskeva lainsäädäntö ja toimintatavat myös lähentyisivät toisiaan tulevaisuudessa.