TALOUSARVIOALOITE 139/2008
vp
TAA 139/2008
vp - Antti Kaikkonen /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Suomen
Kuluttajaliitto ry:lle
Eduskunnalle
Pääministeri Matti Vanhasen toisen
hallituksen ohjelmassa halutaan jatkaa edellisen hallituksen työtä kuluttaja-asioiden
eteenpäin viemiseksi. Hallitusohjelman mukaisesti on laadittu
uusi kuluttajapoliittinen ohjelma vuosille 2008—2011, jossa
todetaan mm. että kuluttajajärjestöjen
asemaa kuluttajien etujen valvojina on tarkoitus vahvistaa.
Valtiovarainvaliokunta totesi mietinnössään VaVM
41/2006 vp , että kuluttajien toimintaympäristö muuttuu
jatkuvasti yhä haasteellisemmaksi puolueettoman tiedonsaannin
kannalta. Tästä johtuen kuluttajaneuvonnan palveluja
tulisi lisätä ja vahvistaa niin, että ne
ovat myös alueellisesti tasapuolisia. Valiokunta
viittaa myös hallituksen kuluttajapoliittiseen ohjelmaan vuosille
2004—2007, jonka tavoitteiden mukaan kuluttajille turvataan
riittävä tietopohja ja kyky toimia kehittyvillä markkinoilla.
Tämän takia valiokunta lisäsi vuoden
2007 talousarvioon 150 000 euroa Suomen Kuluttajaliitto
ry:lle. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun
Suomen Kuluttajaliiton valtionapua nostettiin 1990-luvun alun jälkeen.
Myös vuoden 2008 talousarvioon lisättiin 150 000
euroa kuluttajatoimintaan, josta 135 000 ohjattiin Suomen
Kuluttajaliitto ry:lle. Näiden lisäysten vuoksi
ja Suomen Kuluttajaliitto ry:n aktiivisen varainhankinnan johdosta
liitto on voinut kasvattaa kuluttajapalveluitaan merkittävästi.
Kymmenen vuoden tauon jälkeen liiton omaa asiantuntemusta
on voitu lisätä ympäristö-, elintarvike-,
ja kuluttajan talousasioissa, liiton kotisivut uudistaa ja liiton
lehden sisältöä monipuolistaa. Puhelineuvontaa
kuluttaja-asioissa on lisätty sekä kuluttajille
että elinkeinoharjoittajille. Lisäksi on aloitettu
maksuton eettisen kuluttamisen puhelinneuvonta. Myös paikalliseen
kuluttajatoimintaan on riittänyt entistä enemmän
voimavaroja.
Hallituksen nykyinen budjettiesitys vuodeksi 2009 leikkaisi
kuitenkin liiton valtionavun takaisin 1990-luvun alun tasolle. Suomen
Kuluttajaliitto ry:n valtionapu on vuonna 2007 ollut 629 000
euroa ja vuonna 2008 se oli 614 000 euroa. Mikäli
valtionapu putoaa hallituksen esityksen mukaisesti 479 000
euroon, tarkoittaa tämä noin neljänneksen
laskua liiton nykyisestä valtionavusta ja se olisi siis
myös hallituksen kuluttajapoliittisen ohjelman vastaista.
Tällöin järjestöllä ei
ole kaikilta osin mahdollisuuksia pitää kiinni
nykyisestä asiantuntemuksesta ja työvoimasta.
Tämä vaikuttaisi välittömästi
kuluttajien neuvonnan ja edunvalvonnan tuntuvana heikkenemisenä.
Suomen Kuluttajaliitto ry on kuluttajien etua valvova kansalaisjärjestö.
Liitto neuvoo ja palvelee kuluttajia ja elinkeinonharjoittajia oikeudellisissa
ja taloudellisissa asioissa sekä elintarvikkeita, ravitsemusta,
terveyttä, turvallisuutta ja ympäristöä koskevissa
kysymyksissä. Liitto antaa myös kuluttajaneuvontaa
ja neuvoo asumisasioissa. Suomen Kuluttajaliitto ry korostaa eettisyyttä ja
kestäviä valintoja sekä edistää reilua kauppaa.
Liitto julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Kuluttajan
Nappo-lehteä (entinen Kuluttajauutiset).
Suomen Kuluttajaliitto ry kokoaa kuluttaja-asemastaan kiinnostuneet
ihmiset toimimaan etujensa puolesta vapaan kansalaistoiminnan keinoin.
Liiton jäseniä ovat 64 paikallista kuluttajayhdistystä eri
puolilla Suomea. Jäseniksi ovat liittyneet myös
yksitoista valtakunnallista järjestöä ja
vajaat kolme sataa yksityishenkilöä, jotka ovat
liittyneet ns. suorajäseniksi.
Elävä järjestötoiminta on
tärkeä osoitus kansalaisyhteiskunnan toimivuudesta.
Järjestötyötä tukemalla yhteiskunta
tukee kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa. Kuluttajatoiminnalla
on tärkeä rooli myös markkinoiden toimivuuden
kannalta. Lainsäädäntötyössä kaivataan
jatkuvasti kuluttajanäkemystä. Myös elinkeinonharjoittajille
kuluttajien kannat ovat tärkeitä. Yhteiskunnan etu
on, että kuluttajien ääni kantautuu päätöksentekoon
ja että kuluttajien näkemys on mahdollisimman
kattava ja asiantunteva. Tämä edellyttää kuluttajien
järjestötoimintaa.
Kuluttajien toimintaympäristö muuttuu yhä haasteellisemmaksi
tasa-arvoisen oikeusturvan ja puolueettoman tiedonsaannin kannalta.
Monet elinkeinoelämän käyttämät
rahoituskanavat ovat Suomen Kuluttajaliitto ry:ltä poissuljetut,
ja siksi valtionapu on liiton toiminnan kulmakivi. Jotta suomalainen
kuluttajaliike pysyisi hengissä, tulee eduskunnan ottaa
tämä huomioon käsitellessään
valtion talousarviota vuodelle 2009.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon
momentille 32.40.50 lisäyksenä 150 000 euroa
Suomen Kuluttajaliitto ry:n toiminnan turvaamiseksi.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2008
- Antti Kaikkonen /kesk
- Jukka Mäkelä /kok
- Johanna Sumuvuori /vihr
- Outi Alanko-Kahiluoto /vihr
- Anna-Maja Henriksson /r
- Kari Rajamäki /sd
- Reijo Kallio /sd
- Annika Lapintie /vas