TALOUSARVIOALOITE 235/2008 vp

TAA 235/2008 vp - Matti Kauppila /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen valtatien 10/12 parantamiseen välillä Hämeenlinna—Lahti

Eduskunnalle

Perustienpidon rahoitus on Hämeen tiepiirissä ollut jo vuosia riittämätön kehittämistarpeisiin nähden. Maakunnan alueella on lukuisia perusteltuja ja tarpeellisia kevyen liikenteen väyliä, alemmanasteisten teiden perusparannushankkeita tai muita pienempiä kunnostus- ja parannuskohteita, joita ei nykyisellä rahoitustasolla tultane koskaan toteuttamaan, ja uusia tarpeita syntyy lukumääräisesti koko ajan enemmän kuin voidaan toteutusohjelmaan ottaa.

Hämeenlinnan ja Lahden välisen tieyhteyden parantamista on suunniteltu ja osin toteutettukin pitkään. Pullonkaulaksi ovat muodostuneet tiejärjestelyt Lahden ja Hämeenlinnan kaupunkien alueella ja väli Hämeenlinna — valtatie 12 Tuulos.

Tiehallinnon teettämän selvityksen mukaan valtatiellä 10 on puutteelliset ohitusmahdollisuudet, tien leveys on alle valtateille asetettujen leveystavoitteiden ja osuudella on vaarallisia nelihaaraliittymiä. Valtatien 12 liikenneturvallisuus on huono, tieosuus Tuuloksesta Lahden länsipuolelle kuuluu kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien osalta runkoverkon vaarallisimpaan viidennekseen.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  31.10.21 lisäyksenä 50 000 000 euroa valtatien 10/12 parantamiseen välillä Hämeenlinna—Lahti.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Matti Kauppila /vas
  • Markus Mustajärvi /vas
  • Matti Kangas /vas