Perustelut

Vankeinhoito

Vankien määrän lisääntyminen

Valtiovarainvaliokunta on useassa yhteydessä esimerkiksi talousarvioesitysten ja valtiontaloudellisten kertomusten käsittelyn yhteydessä kiinnittänyt huomiota vankeinhoidon määrärahatilanteeseen ja eräisiin sisältökysymyksiin. Kuluvan vuoden talousarviosta antamassaan mietinnössä VaVM 40/2002 vp valiokunta totesi vankimäärän olevan kasvussa ja vankia kohden käytettävissä olevien määrärahojen laskussa.

Hallituksen esityksessä kuluvan vuoden talousarvioksi vankien määrän arvioitiin nousevan vuonna 2003 noin 3 450 vankiin. Em. mietinnössään valtiovarainvaliokunta päätteli keskivankiluvun nousevan talousarviossa esitettyäkin korkeammaksi. Arviot ovat sittemmin muuttuneet vielä valiokunnan mietinnön laatimisajankohdastakin siten, että vankien keskimäärä tänä vuonna tulee olemaan noin 3 750 vankia eli noin 300 talousarvioesityksessä arvioitua suurempi. Vankiloissa on saadun selvityksen mukaan ollut kuluvana vuonna noin 1 000 vankia enemmän kuin vuonna 1999, jolloin vankimäärä oli pienimmillään.

Vankiluvun huomattavasti ennakoitua jyrkempi kasvu on aiheuttanut vankeinhoitolaitokselle vakavan rahoitus- ja tilaongelman. Kuluvan vuoden tammi—huhtikuussa olivat rangaistusten täytäntöönpanon toimintamenot vähän yli 3 prosenttia suuremmat kuin vastaavana aikana vuonna 2002. Jos menokehitys jatkuisi samanlaisena vuoden loppuun asti, tämän vuoden menot ylittäisivät oikeusministeriössä tehtyjen laskelmien mukaan talousarviossa rangaistusten täytäntöönpanon toimintamenoihin varatun määrärahan arviolta noin 7 miljoonalla eurolla. Vankeinhoitolaitoksen omien laskelmien mukaan määrärahan lisätarve kuluvana vuonna saattaisi olla jopa yli 12 miljoonaa euroa. Tästä ainoastaan 5 miljoonaa euroa katetaan vuoden 2003 ensimmäisessä lisätalousarviossa.

Lisätalousarviot ovat olleet viime vuosina käytetty menettely vankimäärän arvioitua nopeamman kasvun aiheuttamien lisämenojen kattamisessa. Varsinaisissa talousarvioissa ei ole otettu huomioon vankimäärän kasvun ohella esimerkiksi pääomavuokrien indeksitarkistuksia ja hintojen noususta aiheutuvia lisämenoja. Valtiovarainvaliokunta ei pidä tällaista budjetointitapaa asianmukaisena eikä vankeinhoitolaitoksen pitkäjänteisen toiminnan kannalta hyvänä.

Vankeinhoitolaitoksella on tällä hetkellä käytettävissään noin 3 400 vahvistettua vankipaikkaa. Näiden määrä tulee kuitenkin saadun selvityksen mukaan vähenemään kuluvan vuosikymmenen loppuun mennessä 3 200 vankipaikkaan. Erityisen ongelmallisena valtiovarainvaliokunta pitää esimerkiksi työsiirtoloiden lakkauttamista, jota on jatkettu senkin jälkeen, kun vankiluku kääntyi nousuun. Vielä muutama vuosi sitten keskimäärin noin 70 prosenttia kaikista vangeista oli päivittäin työssä, koulutuksessa tai muussa kuntouttavassa toiminnassa. Kuluvana vuonna arvioidaan tavoitteelliseen päivätoimintaan kyettävän aktivoida vangeista vain hieman yli 50 prosenttia, mikä alittaa lähes 10 prosenttiyksiköllä kuluvan vuoden talousarviossa asetetun tavoitteen.

Kasvavasta vankimäärästä ja vankien lisääntyvästä sairastavuudesta johtuen erityisesti vankeinhoitolaitoksen terveydenhuollon henkilöstömäärä on vahvasti alimitoitettu. Vankien terveysongelmat perustuvat suurelta osin huumeidenkäytön lisääntymiseen sekä psykiatristen häiriöiden, huumeriippuvuuden ja somaattisten sairauksien yhteisesiintyvyyteen. Sekä valtiovarainvaliokunta että lakivaliokunta (LaVL 19/2002 vp) ovat katsoneet, että vankia kohden käytettävissä olevan määrärahan aleneminen on ristiriidassa vankien terveydenhoidon, kuntoutuksen ja huumeiden vastaisen työn tarpeiden kasvun ja uusintarikollisuuden vähentämisohjelmien ylläpitämisen ja kehittämisen kanssa.

Kuten edellä on jo käynyt ilmi, vankilukuun suhteutetut määrärahat ovat alimitoitetut, ja niitä on pyrittävä hallitusti lisäämään. Tämän ohella valtiovarainvaliokunta pitää tärkeänä selvittää keinoja, joilla vankiluvun kasvua voitaisiin hillitä. Valtiontilintarkastajien kertomuksesta antamassaan mietinnössä VaVM 44/2002 vp valiokunta kiinnitti huomiota suomalaisissa vankiloissa olevien ulkomaalaisten vankien suureen määrään ja mahdollisuuteen siirtää heitä kotimaahansa suorittamaan rangaistuksensa. Ulkomaalaisvankien ohella on myös sakkovankien määrä suomalaisissa vankiloissa lisääntynyt, mikä edellyttää toimenpiteitä. Samalla yhdyskuntapalvelu on vähentynyt, kun esimerkiksi vakavasti päihderiippuvaiset tuomitaan muita useammin yhdyskuntapalvelun sijasta ehdottomaan vankeuteen. Lakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota (LaVM 28/2002 vp) tästä aiheutuvaan yhdenvertaisuusongelmaan. Samassa yhteydessä lakivaliokunta kiinnitti huomiota sovittelumenettelyyn, jonka lisääntyvä käyttö valtiovarainvaliokunnan mielestä saattaisi osaltaan olla ratkaisu kasvavan vankiluvun hillitsemisessä.

Valiokunta on seuraavassa tarkemmin lyhyesti käsitellyt sakon muuntorangaistuksen järjestämistä ja rikosten sovittelua.

Sakon muuntorangaistuksen järjestäminen

Sakkovankien määrä on Suomessa viime vuosina lisääntynyt huomattavasti. Heitä oli viime vuonna päivittäin keskimäärin 190, kun vastaava luku vuonna 1998 oli 96. Vankilaan vuoden aikana tulleita sakkovankeja oli vuonna 2002 peräti 2 156, mikä vastaa kolmannesta kaikista vankilaan saapuneista vangeista. Sakkovangit sijoitetaan vankiloihin tällä hetkellä samojen periaatteiden mukaan kuin vankeusvangitkin. Valtaosa heistä on sijoitettu suljettuun vankilaan. Suomessa on vain yksi nimenomaan sakkovangeille tarkoitettu osasto.

Sakkovankien määrän vähentämiseksi oikeusministeriössä on juuri valmistunut ehdotus, jonka mukaan maksamatonta sakkoa ei muunnettaisi vankeudeksi, jos sakotettu on ulosotossa todettu varattomaksi eikä yleinen etu vaadi muuntamista. Alle 18-vuotiaana tehdyistä rikoksista saatuja sakkoja ei myöskään muunnettaisi vankeudeksi. Päätöksen toimenpiteistä luopumisesta tekisi ulosottomies, jolla on käytössään eri rekistereissä olevaa luotettavaa tietoa henkilön tuloista ja varallisuudesta.

Sakkojen täytäntöönpanoprosessi on tällä hetkellä hidas ja työllistää useita viranomaisia tullen yhteiskunnalle myös hyvin kalliiksi. Muuntomenettelyyn päädytään saadun selvityksen mukaan käytännössä vain yhteiskuntamme syrjäytyneimpien ja köyhimpien henkilöiden osalta. Sakkovangit kuormittavat erityisesti sijoitusvankilansa terveydenhuoltoa, koska valtaosa heistä on fyysisesti ja psyykkisesti huonokuntoisia, alkoholin tai huumeiden käyttäjiä. Valmistuneen ehdotuksen mukaan päihdeongelmaiset muuntorangaistukseen tuomitut suorittaisivat pääosan rangaistuksestaan päihdehuollon palveluissa, mikä osaltaan vähentäisi sakkovankien määrää.

Valiokunta pitää sakkovankien määrän vähentämiseksi valmisteltuja ehdotuksia perusteltuina. Ehdotuksen mukaan mahdollisuus sakon muuntamiseen vankeudeksi säilyy yhtenä mahdollisuutena tilanteissa, joissa se katsotaan tarpeelliseksi. Olennaista on myös se, että sakkoa ei saisi anteeksi, vaan se jäisi ulosottoon siltä varalta, että henkilön varallisuustaso jossain vaiheessa paranee.

Rikosten sovittelu

Rikoksen tekijän ja asianomistajan välillä saavutettu sovinto on uusi rangaistuksen lieventämisperuste. Sovinto tuli jo vuonna 1997 rikoslainsäädännössä yhdeksi syyttämättä ja tuomitsematta jättämisen perusteeksi. Itse sovittelumenettelystä ei ole lainsäännöksiä.

Tällä hetkellä sovittelua on saatavilla noin 150 kunnassa, ja niissäkin sovittelu on varsin eritasoisesti ja jopa sattumanvaraisesti järjestetty. Eri viranomaiset, lähinnä syyttäjät ja poliisi, lähettävät sovitteluun noin 4 500 tapausta vuosittain.

Uuden hallituksen ohjelmassa todetaan, että "rikosasioiden sovittelutoiminta vakinaistetaan ja sovittelun saatavuus turvataan yhdenvertaisesti koko maassa". Tämän mukaisesti sosiaali- ja terveysministeriössä on valmisteilla lakiehdotus rikossovittelun valtakunnalliseksi toteuttamiseksi.

Valtiovarainvaliokunta katsoo, että rikos- ja riita-asioiden sovittelupalvelun valtakunnallinen saatavuus ei voi toteutua pelkästään siten, että kunnat vapaaehtoisesti ja omin voimin perustavat ja ylläpitävät toimintaa. Toisaalta kuntia ei voida lailla pakottaa tuottamaan sovittelupalvelua, vaan valtion on vastattava siitä, että palvelu on tavalla tai toisella saatavissa. Kysymykseen tulee lähinnä kuntien välinen yhteistyö esimerkiksi kihlakuntajaon pohjalta. Lailla säädettäisiin sovittelun hallinnollisesta järjestämisestä ja rahoituksesta. Tämänhetkisten laskelmien mukaan sovittelun valtakunnallinen organisointi maksaisi noin 6 miljoonaa euroa vuositasolla. Samojen laskelmien mukaan sovitteluistuntoon johtavien tapausten määrä kolminkertaistuisi nykyisestään, mikä tuottaisi arviolta noin 5,4 miljoonan euron säästöt oikeudenkäyntikuluissa vuositasolla. Näin sovitteluun panostaminen olisi myös taloudellisesti kannattavaa toimintaa sen lisäksi, että sillä saataisiin erityisesti nuoret ihmiset ottamaan vastuuta tekemisistään ajoissa ja kenties pidättäytymään tulevista rikoksista. Yhtään vähempiarvoista ei ole se, että sovittelulla tuotettaisiin myös rikoksen uhrille turvallisuuden tunnetta.

Valtiovarainvaliokunta kiirehtii rikosasioiden sovittelutoiminnan vakinaistamista ja valtakunnallista toteuttamista hallitusohjelman mukaisesti. Kansalaisten yhdenvertaisuuden ja oikeusturvan näkökulmasta on välttämätöntä, että kansalaisilla on yhtäläiset mahdollisuudet hakeutua sovitteluun asuinpaikastaan riippumatta.

Puolustustarviketeollisuus

Eduskunta edellytti kolmen vuoden takaisessa lausumassaan, että hallitus tulevissa talousarvioissa huolehtii kotimaisen puolustustarviketeollisuuden toimintaedellytyksistä ja työllisyydestä. Kuten hallituksen kertomuksesta käy ilmi, vuosien 2002 ja 2003 talousarvioihin on sisällytetty puolustusvoimille asetettu tulostavoite, jonka mukaan kuluvan vuoden loppuun mennessä vähintään puolet puolustusmateriaalihankintoihin käytettävissä olevista määrärahoista kohdistuu kotimaahan ottaen huomioon vastakaupat ja materiaalin elinjaksokustannukset. Tämä tavoite, jonka toteutuminen tulee varmistaa, antaa hyvän pohjan kotimaisen puolustustarviketeollisuuden kehittämiselle.

Kuten vuoden 2001 turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon käsittelyssäkin todettiin, puolustusteollisuus verkottuu jatkossa yhä enenevässä määrin pohjoismaisen ja eurooppalaisen teollisuuden kanssa. Valtiovarainvaliokunta pitää selvänä, että tulevaisuudessa suomalaisen puolustusteollisuuden menestyminen edellyttää kansainvälistymistä, jolloin puolustusteollisuuden ja tutkimuslaitosten lisääntyvä yhteistyö on välttämätöntä. Tämä puolestaan edellyttää vahvaa tuotekehityspanostusta. Rakennemuutoksella puolustustarviketeollisuudessa on pyrittävä vahvistamaan niitä kehittämisalueita, jotka ovat joko kehitysintensiivisiä tai sotilaallisesti ja huoltovarmuuden näkökulmasta strategisia. Laajeneva yhteistyö edellyttää eräissä tapauksissa myös eri maiden välisten huoltovarmuussopimusten päivittämistä.

Kotimaisen puolustustarviketeollisuuden ongelmallisin alue on jo pitkään ollut raskas ampumatarviketeollisuus. Eduskunta edellytti vuoden 2001 kolmannen lisätalousarvion yhteydessä, että hallitus laatii pitkän tähtäyksen kehittämissuunnitelman ruuti- ja ammustarviketuotannon turvaamiseksi Suomessa. Osana tämän lausuman toteuttamista hallitus esitti kuluvan vuoden talousarvioon sisällytettäväksi uutta 201,6 miljoonan euron suuruista tilausvaltuutta Suomen sotataloudellisen valmiuden kehittämiseksi (STALVA) vuosille 2003—2008. Tämän uuden tilausvaltuuden painopiste on raskaissa ampumatarvikkeissa, ja sen avulla pyritään nykyistä pitkäjänteisempään yhteistyöhön kotimaisen ampumatarviketeollisuuden kanssa.

Valtiovarainvaliokunta kiinnitti STALVA-tilausvaltuuden käsittelyn yhteydessä huomiota siihen, että tilausvaltuuteen ehdotettu määrärahataso jää noin 17—18 miljoonaa euroa vuositasolla alan rationaalisen tuotannon kannalta tarvittavan tason alle. Käytännössä tämä tarkoittaa ruuti- ja ammustuotannolle vaikeuksia jo vuosina 2004—2006. Saadun selvityksen mukaan puolustushallinnon pitkän tähtäyksen tavoitteena on jatkaa STALVA-tilausvaltuutta uudella monivuotisella tilausvaltuudella myös vuoden 2008 jälkeen. Kotimaisen ampumatarviketeollisuuden pitkäjänteisen kehittämisen kannalta STALVA-tilausvaltuuden riittävä määrärahataso, tilausvaltuuden kohdentaminen ensisijassa ruuti- ja ammustuotannon tarpeisiin sekä mahdollisimman nopea päätös jatkotilausvaltuudesta ovat ehdottoman tärkeitä.

Vielä kuluvan vuoden talousarviota käsiteltäessä esillä oli suunnitelma, jonka mukaan puolustushallinnon ja teollisuuden yhteistyönä perustetaan Patria Vammas -osakeyhtiöön osaamiskeskus. Tähän oli tarkoitus keskittää raskaita ampumatarvikkeita koskevaa tietotaitoa ja vastuuta niiden toimittamisesta Suomessa. Hallituksen kertomuksesta käy ilmi, että osaamiskeskusta ei tässä vaiheessa ole päätetty kuitenkaan perustaa johtuen muun muassa odotettua suuremmista kustannusvaikutuksista. Ampumatarvikealan toimintoja on kuitenkin sovittu teollisuuden kanssa edelleen kehitettäväksi osaamiskeskusajattelun lähtökohdista ja asiakaslähtöisesti. Saadun selvityksen mukaan alustavia linjauksia asiasta voidaan tehdä kuluvan vuoden aikana. Tavoitteena on molempia osapuolia tyydyttävä, kustannustehokas järjestely. Keskeistä on kehittää teollisuuden tuotevalikoimaa kohti moderneja ampumatarvikkeita, joilla voisi olla markkinoita myös kotimaan ulkopuolella. Kilpailu alalla kiristyy entisestään, eikä ole enää taloudellisesti mahdollista tai järkevää kehittää järjestelmiä, jotka on tehty vain yhden maan tarpeisiin. Tavoitteena tulee olla myös järkevä työnjako puolustusteollisuuden ja puolustusvoimien varikoiden välillä.

Puolustushallinnon kiinteistöuudistus

Kuluvan vuoden talousarviossa toteutettiin vuosina 2000—2001 aloitetun puolustuskiinteistöjä koskevan uudistuksen kolmas ja viimeinen vaihe. Puolustusministeriön hallinnassa olevaa valtion kiinteistövarallisuutta siirrettiin noin 1 009 miljoonan euron arvosta Senaatti-kiinteistöjen hallintaan. Puolustushallinto siirtyi 1.1.2003 kokonaisuudessaan pääomakustannukset sisältävään vuokrajärjestelmään toimitilojen, kiinteiden rakenteiden ja alueiden osalta. Käyttäjän (puolustushallinnon) maksama vuokra koostuu pääomaosuudesta, ylläpitovuokrasta ja energiapalvelumaksuista. Pääomaosuuden määrittämisen perusteena ovat uudistuksen yhteydessä laaditut tase- ja vuokralaskelmat.

Kiinteistöhallintouudistuksen keskeisenä tavoitteena oli maanpuolustuksen alueellisten ja rakenteellisten toimintaedellytysten ja niiden kehittämismahdollisuuksien parantaminen. Valtiovarainvaliokunta linjasi (VaVM 40/2002 vp) uudistukselle myös eräitä konkreettisia tavoitteita:

• investointitason kasvu on voitava turvata niin, että puolustushallinnon rakennusten terveyshaitta- ja kunto-ongelmat voidaan poistaa mahdollisimman nopeasti
• Senaatti-kiinteistöjen tulee käynnistää puolustuskiinteistöissä ripeä korjausohjelma, jossa erityistä huomiota kiinnitetään kosteusvaurioista aiheutuneiden terveysriskien poistamiseen
• vuokra- ja kunnossapitomenojen kattamisesta on huolehdittava niin, että maksettavat vuokrat eivät vie edellytyksiä puolustushallinnon varsinaiselta toiminnalta.

Puolustusvoimien toimintamenomomentin mitoituksessa otettiin kuluvana vuonna huomioon noin 45 miljoonaa euroa kiinteistöuudistuksen aiheuttamana lisäyksenä. Uudistuksen yhteydessä sovittiin lisäksi 3 miljoonan euron vuosittaisesta lisäyksestä uudisrakennuksista ja perusparannuksista aiheutuvien vuokranlisäysten maksamiseen vuosille 2004—2006. Tämä raha on tarkoitettu uusien ja perusparannettujen tilojen sekä alueiden vuokraamiseen toiminnan sekä tilojen käytön määrän ja laadun sopeuttamiseksi maanpuolustuksen edellyttämälle tasolle. Lisäksi vuoden 2003 ensimmäiseen lisätalousarvioon on sisällytetty muiden kuin palkkausmenojen kustannustason nousun johdosta 11 miljoonan euron määräraha, jota voidaan käyttää myös tähän tarkoitukseen.

Uudistuksen mukaisesta yhteistoiminnasta saadut kokemukset ovat saadun selvityksen mukaan olleet pääsääntöisesti myönteiset. Toteutunut uudistus mahdollistaa puolustusvoimien keskittymisen ydintehtäviinsä. Investointien rahoittaminen budjetin ulkopuolisella rahoituksella mahdollistaa aiempaa joustavamman investointitoiminnan. Eräänä ongelmana on tullut esiin vuokrajärjestelmään osoitetun rahoituksen riittämättömyys uudistusten edellyttämien investointien ja perusparannusten toteuttamiseen. Vaikka investointeihin käytettävissä oleva määrärahataso onkin viime vuosia selvästi korkeampi, on siinä itse asiassa vain palattu noin 5 vuoden takaiselle tasolle. Puolustushallinnon tavoitteena on vuotuinen menokehyslisäys, joka mahdollistaa päätettyjen suunnitelmien mukaisten alue- ja toimitilainvestointien toteuttamisen. Valtiovarainvaliokunta edellyttää, että puolustusvoimien toiminnan kehittämisen määrärahakehyksiin kyetään sisällyttämään kehitystä vastaavat toimitilakustannusten muutokset täysimääräisinä.

Puolustushallinnon rakennuslaitos jatkaa mahdollisimman pitkälle entisessä muodossaan asiantuntija- ja palveluiden hankkijaorganisaationa. Rakennuslaitoksella voi olla palvelutuotantoa kriisiajan puolustuskiinteistöissä sekä niissä tapauksissa, jolloin ko. palveluja ei sijaintipaikkakunnalle voida järjestää vapaan kilpailun perusteella. Hyväksyessään kiinteistöuudistuksen eduskunta edellytti, että puolustushallinnon rakennuslaitoksen henkilöstön asema turvataan siten, että mahdolliset henkilöstövähennykset toteutetaan ensisijassa luonnollisen poistuman avulla ja että henkilöstön palvelussuhteen jatkuvuus turvataan toissijaisesti uudelleensijoittamiskeinoin. Rakennuslaitoksen henkilöstön vahvuutta on saadun selvityksen mukaan tarkoitus supistaa asteittain vuoden 2003 tavoitevahvuudesta, noin 1 370:stä, vuoteen 2006 mennessä noin 1 000:een. Oman palvelutuotannon supistumisesta aiheutuvat henkilöstövähennykset toteutetaan, varuskuntien lakkauttamisia ja toiminnan kehittämiseen kuuluvia rationalisointeja lukuun ottamatta, henkilöstön asema turvaten luonnollisen poistuman avulla.

Yliopistojen tilakustannukset

Eduskunta on lukuisia kertoja ollut huolestunut Senaatti-kiinteistöjen yliopistoilta perimien vuokrien suuruudesta. Yliopistot joutuvat maksamaan useissa tapauksissa niin korkeita tilavuokria, että ne kuluttavat kohtuuttomasti yliopistojen perusvoimavaroja. Kuitenkin lainsäädäntö sallii koulutukseen tarkoitetuista tiloista perittäväksi alempaa vuokraa kuin Senaatti-kiinteistöille asetettu yleinen tuottotavoite edellyttäisi. Huomionarvoista on myös se, että valtiolle on siirtynyt useita lahjoituskiinteistöjä, jotka valtio on siis saanut korvauksetta ja joita lahjoittaja on tarkoittanut käytettäväksi osaltaan edistämään opetus- ja tutkimustoimintaa.

Eduskunta hyväksyi kuluvan vuoden talousarvion yhteydessä lausuman (VaVM 40/2002 vp), jossa edellytetään hallituksen kiirehtivän toimenpiteitä, joilla yliopistokoulutukseen tarkoitetuista tiloista peritään alempaa vuokraa kuin Senaatti-kiinteistöille asetettu yleinen tuottotavoite edellyttäisi. Päätöksiä tehtäessä on huomioitava myös se, että lahjoituskiinteistöistä ei ole aiheutunut hankintakustannuksia valtiolle.

Valiokunta pitää välttämättömänä, että hallitus kiireellisesti toimii eduskunnan lausuman edellyttämällä tavalla.

Energiapuuketjulogistiikka

Hyväksyessään vuonna 2002 ensimmäisen lisätalousarvion eduskunta edellytti, että kehitettäessä energiapuuketjulogistiikkaa selvitetään mahdollisuudet alueellisten kustannuserojen tasaamiseen. Valtiovarainvaliokunnan mietinnössä (VaVM 6/2002 vp) todettiin lisäksi, että kustannuserojen tasaaminen tulisi toteuttaa ensisijaisesti olemassa olevien rahoitusjärjestelmien kautta siten, että nuoren metsän hoito ja energiapuun tuotanto tulisi kannattavaksi etäämmällä käyttöpisteestä olevien metsienkin osalta.

Kuten hallituksen kertomuksesta käy ilmi, asiaa on selvitetty kauppa- ja teollisuusministeriön työryhmässä. Työryhmä ehdotti lisätuet metsähakkeen tuotanto- ja toimitusketjulle kohdistettavaksi kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain puitteissa esim. haketustukiosiota muuttamalla. Maa- ja metsätalousministeriö onkin asettanut työryhmän, jonka tehtävänä on selvittää mm. energiapuun korjuuseen ja haketukseen liittyvien valtion tukien ohjaamista nykyistä voimakkaammin energiapuukäyttöä lisääväksi. Työryhmän tulee kestävän metsätalouden rahoituksesta annettuun lakiin ehdotettavia muutoksia valmistellessaan kiinnittää huomiota myös eduskunnan viidettä ydinvoimalaa koskevaan lupapäätökseen liitettyihin edellytyksiin.

Saadun selvityksen mukaan perustetun työryhmän puitteissa maa- ja metsätalousministeriö on sopinut selvitettäväksi rahoituslakiin sisältyvän energiapuun korjuutuen porrastamismahdollisuuksia alueittain ja porrastuksen vaikutuksia kustannuserojen tasaamiseen. Ener-giapuun korjuutuella pyrittäisiin tasoittamaan alueellisia eroja nuoren metsän hoidon yhtey-dessä saatavan energiapuun korjuussa.

Valtiovarainvaliokunta pitää kaikkia toimia, joilla energiapuun käyttöä voidaan lisätä, joh-donmukaisena jatkona eduskunnan aiemmille linjauksille. Näitä ovat ydinvoimalapäätöksen lisäksi muun muassa ilmastostrategiaa, uusiutuvan energian edistämisohjelmaa ja kansallista metsäohjelmaa koskevat eduskunnan kannat. Valiokunta näkee rahoituksen osalta ongelmana sen, että myös energiapuun käytön lisäämiseksi kaavaillut toimet on tarkoitus rahoittaa puun tuotannon kestävyyden turvaamiseen tarkoitetulta momentilta, joka on jo tähän saakka osoittautunut riittämättömäksi tarpeeseen nähden.

Eduskunnan lausuman pohjalta tehty tarkastelu kauppa- ja teollisuusministeriön työryhmäs-sä osoitti, että kuljetustukilaki ei sovi metsähakkeen tukemiseen mm. siksi, että lain edellyttämä yksisuuntainen minimikuljetusmatka on 266 kilometriä eikä hake sisälly laissa olevaan tukikelpoisten jalosteiden luetteloon. Mahdolliset muutokset kuljetusten alueellisesta tukemisesta annettuun lakiin edellyttäisivät EU:n notifiointia. Mahdollinen kaukokuljetustuki olisi myös yhdenmukaistettava kauppa- ja teollisuusministeriön puolella jo käytössä olevan kaukokuljetustuen kanssa.

Omaishoidon kehittäminen

Eduskunta on useissa eri yhteyksissä kiinnittänyt huomiota omaishoitoon liittyviin epäkohtiin ja edellyttänyt toimenpiteitä omaishoitajien aseman parantamiseksi. Omaishoitajien asemaa parannettiin eräiltä osin vuoden 2002 alusta voimaan tulleilla sosiaalihuoltolain muutoksilla. Tuolloin mm. omaishoitajan lakisääteistä vapaata lisättiin kahteen vuorokauteen kuukautta kohti. Omaishoitoon kiinnitetään huomiota myös hallitusohjelmassa, jonka mukaan omaishoitajien asemaa parannetaan. Hallitusohjelmassa todetaan, että tarkoituksena on selvittää, kuinka omaishoitoa voidaan kehittää lainsäädännöllisesti ja osana palvelujärjestelmän kokonaisuutta. Selvityksessä tullaan kiinnittämään erityistä huomiota omaishoidon tuen perusteisiin, määrään ja omaishoitajien vapaajärjestelyjen kehittämiseen siten, että palvelun hinta ei muodostu esteeksi vapaapäivien käyttämiselle. Lisäksi huomiota kiinnitetään riittävien tukipalveluiden saatavuuteen.

Valiokunta pitää näitä tavoitteita ja toimenpiteitä tärkeinä ja korostaa sitä, että mainitut selvitykset laaditaan ripeästi ja että pahimpiin epäkohtiin puututaan mahdollisimman pian. Väestön ikääntyessä omaishoito on yhä tärkeämpi hoitomuoto niin taloudelliselta kuin myös inhimilliseltä kannalta katsoen. Omaishoidon tuoma hyöty kunnallistaloudelle on huomattava siitä aiheutuviin kuluihin verrattuna, sillä varovaistenkin arvioiden mukaan vähintään 10 000 omaishoidon tuen piirissä olevaa henkilöä olisi välittömän laitoshoidon tarpeessa ilman omaishoitojärjestelmää.

Valiokunta kiinnittää tässä yhteydessä erityistä huomiota iäkkäiden, tukea vailla olevien omaishoitajien asemaan. Saadun selvityksen mukaan mainitut omaishoitajat eivät useissa tapauksissa ole hakeneet omaishoidon tukea sen korkean verotuksen vuoksi. Hoitaja on myös voitu katsoa liian iäkkääksi omaishoitajan tehtävään, vaikka omaishoitotyö on sekä sitovuudeltaan että vaativuudeltaan täysin verrattavissa tuen piirissä olevien omaishoitajien työhön. Iäkkäät omaishoitajat ovat useimmiten myös itse sairaalloisia, ja heidän toimintakykynsä on usein selvästi keskimääräistä alhaisempi.

Myös työssäkäyvien omaishoitajien asemaa on tärkeää vahvistaa. Vaikka työssäkäynti voi osaltaan olla omaishoitajan omaa jaksamista parantava tekijä, on työelämän ja hoitotehtävän yhteensovittaminen usein vaativaa ja raskasta. Väestön ikääntyessä ja huoltosuhteen heiketessä yhä useammat työssä käyvät henkilöt hoitavat myös omia vanhempiaan. Työelämän ja omaishoidon yhteensovittamiseen joudutaankin jatkossa kiinnittämään aiempaa enemmän huomiota.

Omaishoito on pääasiassa vanhusten kotihoitoa. Sen lisäksi on kuitenkin kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota myös niihin omaishoitajiin, jotka huolehtivat vammaisista lapsista tai vaikeasti psyykkisesti sairaista henkilöistä. Tällainen hoito saattaa jatkua vuosikymmeniä ja olla vaativuudeltaan työssäkäynnin ohella erittäin raskasta.

Omaishoidon kehittämiseen tulee kaiken kaikkiaan suhtautua määrätietoisesti ja omaishoidon asemaa kuntien palvelujärjestelmässä on edelleen vahvistettava. Valiokunta pitää tärkeänä, että jokaiselle omaishoitajalle taataan kohtuullinen tuki- ja palvelutaso koko maassa. Erityisen tärkeää on kehittää järjestelmää siten, että omaishoitajat ovat tasavertaisessa asemassa asuinkunnasta riippumatta ja että omaishoidon tuen ja muiden tulonsiirtojen yhteensovittamiseen liittyvät epäkohdat korjataan mahdollisimman pian. On myös tärkeää jatkaa omaishoitoon liittyviä kokeiluja sekä kehittää sosiaali- ja terveydenhuollon välistä yhteistyötä kotihoidossa.

Aravalainajärjestelmän kehittäminen

Hallitus muutti vuokra- ja asumisoikeustalojen rakentamiseen ja hankintaan myönnettyjä ja vastaisuudessa myönnettäviä ns. vuosimaksulainoja 1.3.2003 lukien. Uudistus koski lainoja, joita on myönnetty vuodesta 1990 lukien. Se ei koskenut perusparannuslainoja eikä lainaehdoiltaan vuosimaksulainoiksi muutettuja lainoja. Uusien, 1.3.2003 ja sen jälkeen myönnettävien lainojen korko määräytyy markkinaehtoisesti. Uudet aravalainat alkavat lyhentyä heti ensimmäisenä lainavuotena, sillä korko on laina-ajan alusta asti alempi kuin lainasta perittävä vuosimaksu. Tämä helpottaa tuleviin perusparannuksiin varautumista ja niiden rahoittamista.

Valiokunta on tyytyväinen siihen, että aravalainajärjestelmään on vihdoin tehty eduskunnan useaan kertaan edellyttämiä muutoksia. Uudistuksen ulkopuolelle jäi vielä eräitä epäkohtia, se ei esim. koske ennen vuotta 1990 myönnettyjä kiinteäehtoisia lainoja, joiden korot saattavat olla nykytasoon verrattuna huomattavan korkeita. Saadun selvityksen mukaan nämä epäkohdat pyritään kuitenkin korjaamaan mahdollisimman pian. Valiokunta pitää tärkeänä, että aravalainajärjestelmästä huolehditaan jatkossa niin, että uusien ja vanhojen aravalainojen ehdot ovat jatkuvasti kilpailukykyisiä markkinakorkoihin verrattuna. Valiokunta korostaa myös sitä, että järjestelmän toimivuutta seurataan muutoinkin tiiviisti ja mahdollisiin epäkohtiin puututaan ripeästi. Etenkin pääkaupunkiseudun ja muiden kasvukeskusten asunto-ongelmat sekä toisaalta väestöltään supistuvien alueiden ongelmat vaativat tehokkaita erityistoimenpiteitä. Valiokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että kansainvälisestä asumisen tuki- ja rahoitusjärjestelmien arvioinnista saatuja tuloksia hyödynnetään täysimääräisesti asuntopolitiikan kehittämisessä.

Työsuhdematkalipun verotusarvo

Eduskunta on edellyttänyt, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin työsuhdematkalipun verotusarvon nimellisarvon alentamiseksi. Työnantajien mahdollisuuksia työmatkaliikenteen hallintaan on selvitetty mm. liikenne- ja viestintäministeriön koordinoimassa hankkeessa, jonka loppuraportti valmistui keväällä 2002. Siinä esitettiin, että joukkoliikenteen työsuhdelippua kohdeltaisiin verotuksessa samalla tavalla kuin työsuhdeautoa. Asiaa on selvitetty myös valtiovarainministeriössä, mutta sen valmistelua ei saadun selvityksen mukaan jatkettu mm. siitä syystä, että veropohjaa ei haluttu heikentää.

Uusi hallitusohjelma pyrkii kehittämään ja parantamaan joukkoliikennettä. Tarkoituksena on mm. parantaa joukkoliikenteen toimintaedellytyksiä ja palvelua sekä lisätä joukkoliikenteen rahoitusta. Hallitusohjelman mukaan tarkoituksena on myös selvittää mahdollisuudet työsuhdematkalipun verotusarvon alentamiseen.

Liikenteen määrä on kasvanut viime vuosina voimakkaasti etenkin pääkaupunkiseudulla, jossa työssäkäyntialue on jatkuvasti laajentunut. Myös liikenneruuhkat ovat pahentuneet. Kaupunkiliikenne ja maanteiden henkilöliikenne aiheuttavat suurimman osan ruuhkista sekä liikenteen hiilidioksidipäästöistä. Valiokunta katsoo, että työsuhdematkalipun verotusarvon alentamisella voidaan lisätä joukkoliikenteen suosiota ja tukea myös liikennepolitiikan kestävää kehitystä. Valiokunta pitää tärkeänä, että työsuhdematkalipun verotusarvon alentamiseen tarvittavat selvitykset laaditaan pikaisesti ja että työsuhdematkalipun käyttö on jatkossa vähintäänkin tasavertaista autoedun kanssa.

Autovero

Hallituksen toimenpidekertomuksen osassa III kuvatut toimenpiteet koskevat niitä valtiopäiväpäätöksiä, jotka on tehty vuoden 2002 loppuun mennessä. Niiden joukkoon ei kuulu siten autoverolain uudistamista koskenut hallituksen esitys HE 271/2002 vp, joka annettiin eduskunnalle vuoden 2002 viimeisenä päivänä ja joka sen vuoksi voitiin käsitellä eduskunnassa vasta kuluvan vuoden puolella. Eduskunta muutti kuitenkin alkuperäistä hallituksen esitystä merkittävällä tavalla ja liitti vastaukseensa EV 304/2002 vp useita lausumia, joissa edellytettiin määrätietoisia jatkotoimia muun muassa

1. autoverolain jatkovalmistelun käynnistämiseksi pakettiautoja ja eräitä erityisajoneuvoja, kuten muutto-, museo- ja harrasteautoja, tilatakseja sekä invalidiautoja, koskevien säännösten ajantasaisuuden tarkistamiseksi niin, että esitys voitaisiin antaa eduskunnalle vielä kuluvan vuoden aikana. Lisäksi eduskunta edellytti, että jatkovalmistelu tapahtuu alusta asti riittävän laajapohjaisen asiantuntemuksen turvin.

2. autovero- ja moottoriajoneuvoverolainsäädännön laaja-alaiseksi uudistamiseksi pidemmällä aikavälillä. Eduskunta edellytti lisäksi, että valmistelussa kiinnitetään erityistä huomiota siihen, miten verojärjestelmän avulla voidaan edistää ympäristöohjausta ja -tavoitteita liikenteen päästöjen vähentämiseksi.

   Valiokunta pitää näiden jatkotoimien käynnistämistä edellytetyssä aikataulussa erittäin tär-keänä, koska autoverotukseen kohdistuu edelleen lausumissa kuvattuja uudistustarpeita ja -odotuksia. Valiokunta kiinnittää huomiota lisäksi myös lausumaan, jossa

3. edellytettiin toimia, joiden avulla tullille voidaan taata riittävät voimavarat autoverotuksen toimeenpanoa varten.

Vaikka tullille on ehdotettu lisävoimavaroja kuluvan vuoden ensimmäisessä lisätalousarviossa, tullin työtilannetta tulee seurata jatkossakin niin, että mahdollisimman pian päästään kansalaisten kannalta joustavaan ja oikea-aikaiseen autoverotukseen.

Eduskunnan lausumat

Vaikka jäljempänä luetellut lausumat eivät enää anna aihetta toimenpiteisiin, valiokunta toteaa, että joihinkin niistä annettu selvitys on riittämätön. Tämä koskee esimerkiksi eduskunnan vastaukseen EV 203/2000 vp liitettyä lausumaa, jossa eduskunta edellytti hallituksen selvittävän keinoja pitkäaikaistyöttömien parempaan työllistämiseen. Hallituksen toimenpidekertomuksessa kuvatut toimenpiteet koskevat pelkästään yrityksen pääomatulo-osuuden suuruuteen liittyvää valintamahdollisuutta. Koska lausumassa edellytettiin toimenpiteitä vuoden 2002 talousarvioon liittyen, valiokunta ei pidä lausumaa enää esitetyssä muodossaan aiheellisena. Valiokunta korostaa kuitenkin, että verotusta koskevissa vastaisissa esityksissä on syytä selvittää myös muutosten työllisyysvaikutukset.

Siltä osin kuin energiaveron kehittämistä koskevassa lausumassa (s. 155) on kysymys energiaverotuksen ympäristöohjaavuuden lisäämisestä ja työllisyyden edistämisestä (kohta 2) tai toimenpiteistä EU-tasolla bioenergian edelleen kehittämiseksi (kohta 4) valiokunta pitää lausumia edelleen perusteltuina ja energiaverotuksen kehittämistoimia tavoiteltavina.

Valiokunta katsoo, että seuraavien lausumien johdosta suoritetut, kertomuksessa selostetut toimenpiteet ovat riittäviä tai lausumat ovat muutoin käyneet tarpeettomiksi:

• Kunnallistalous

  HE 40/1999 vp (s. 140)

• Kunnallistalous

  Selvitysmiehen raportti

  HE 109/2000 vp ja HE 187/2000 vp (s. 145)

• Turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko

  HE 109/2000 vp ja HE 187/2000 vp (s. 149)

• Ruuti- ja ampumatarviketeollisuuden kehittäminen

  HE 78/2001 vp (s. 150)

• Vammaisten henkilöiden autoveron huojentaminen

  HE 42/1993 vp (s. 154)

• Jäteveron laajentaminen

  HE 48/1996 vp (s. 154)

• Energiaveron kehittäminen

  HE 225/1996 vp (s. 155)

  siltä osin, kuin siinä on kysymys turpeen kilpailukyvyn parantamisesta (kohta 1) ja

  bioenergian edelleen kehittämisestä (kohta 4)

• Auton ikäalennuksen laskeminen ja veteraaniautojen verotuksen laskeminen

  HE 264/1998 vp (s. 159)

• Yritystulon pääomatulolaskenta ja talletuksien lisääminen elinkeinonharjoittajien nettovarallisuuteen

  HE 32/1999 vp (s. 160)

• Kiinteistöverolain muutoksen käyttöönotto

  HE 100/1999 vp (s. 161)

• Venäjällä työskentelevien verotus

  HE 101/1999 vp (s. 161)

• Omistusajan ottaminen huomioon myyntiverotuksessa ja maatalouteen kuuluvien arvopapereiden luovutuksen verotus

  HE 158/1999 vp (s. 162)

• Valtion virka- ja työehtosopimusten kustannusvaikutusten huomioon ottaminen

  HE 59/2000 vp ja HE 71/2000 vp (s. 163)

• Tulovero

  HE 102/2000 vp (s. 164)

• Eduskunnan lisärakennus

  HE 109/2000 vp ja HE 187/2000 vp (s. 164)

• Valtion virka- ja työehtosopimusten kustannusvaikutusten huomioon ottaminen

  HE 111/2000 vp ja HE 139/2000 vp (s. 165)

• Kehitysalueiden verohuojennukset

  HE 121/2000 vp (s. 165)

• Elinkeinonharjoittajien matkakulujen vähentäminen

  HE 172/2000 vp (s. 166)

• Kierrätyspolttoaineen ja biokaasun käytön verotuksellinen asema

  HE 131/2001 vp (s. 166)

• Arpajaisten järjestäjien tasapuolinen verotuskohtelu

  HE 183/2001 vp (s. 167)

• Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten asema

  Työllisyysmäärärahojen kohdentaminen koulu-, liikunta- ja kulttuurilaitosten perusparannuksiin

  HE 72/1995 vp (s. 172)

• Teattereiden avustusmäärärahat

  HE 100/1997 vp (s. 179)

• Oppisopimuskoulutus

  HE 105/1998 vp (s. 184)

• Yliopistojen perusvoimavarat

  HE 40/1999 vp (s. 184)

• Lasten ja nuorten psykiatrien koulutus

  HE 40/1999 vp (s. 185)

• Kansalaisopistojen valtionosuuden laskentaperusteiden uudistaminen

  HE 109/2000 vp ja HE 187/2000 vp (s. 188)

• Kansalaisopistojen valtionosuusjärjestelmä

  HE 115/2001 vp ja HE 206/2001 vp (s. 193)

• Satovahinkokorvaukset siirtymävaiheessa olevalle tuotannolle

  HE 241/1998 vp (s. 210)

• Metsähallituksen tuloutustavoite

  HE 109/2000 vp ja HE 187/2000 vp (s. 214)

• Avena Oy

  HE 177/2001 vp ja HE 204/2001 vp (s. 217)

• Liikenneinfrastuktuurin ministeriötyöryhmän ehdotuksen kehittämishankkeet

  HE 109/2000 vp ja HE 187/2000 vp (s. 225)

• Jälkirahoitusmalli

  Valtatie 4 ja Lahti—Heinola

  HE 109/2000 vp ja HE 187/2000 vp (s. 225)

• Lentoliikenteen palveluostot

  HE 109/2000 vp ja HE 187/2000 vp (s. 225)

• Liikenneinfrastruktuurin ministeriötyöryhmän ehdotuksen kehittämishankkeet

  HE 115/2001 vp ja HE 206/2001 vp (s. 227)

• Valtatie 4, Lahti—Heinola

  HE 115/2001 vp ja HE 206/2001 vp (s. 227)

• Valtatie 3, Tampereen läntinen kehätie

  HE 115/2001 vp ja HE 206/2001 vp (s. 228)

• Jäänmurtotoiminnan selvitystarpeet

  HE 115/2001 vp ja HE 206/2001 vp (s. 228)

• Vähäliikenteisten rataosien lakkauttaminen

  HE 115/2001 vp ja HE 206/2001 vp (s. 228)

• Työsuhdematkalippu

  HE 115/2001 vp ja HE 206/2001 vp (s. 229)

• Toimialan ja rahoituksen asiantuntemus

  HE 193/2001 vp (s. 229)

• Tieliikelaitoksen ylimääräinen voitontuloutus

  HE 67/2002 vp (s. 230)

• Radanpidon lisämäärärahatarve

  HE 67/2002 vp (s. 230)

• Lentoliikenteen tukeminen

  HE 132/2002 vp, HE 249/2002 vp ja HE 253/2002 vp (s. 231)

• Tapaturmavakuutuksen täyskustannusvastuu

  HE 179/1994 vp (s. 238)

• Pientyönantajan kansaneläkemaksu

  HE 59/2000 vp ja HE 71/2000 vp (s. 252)

• Terveydenhoidon ohjausjärjestelmä

  K 10/2000 vp ja K 13/2000 vp (s. 255)

• Avustus kansainväliseen lapseksiottamiseen

  HE 115/2001 vp ja HE 206/2001 vp (s. 256)

• Sotilasvammalain muuttaminen

  HE 115/2001 vp ja HE 206/2001 vp (s. 257)

• Työvoimapoliittisten määrärahojen mitoitukset

  HE 115/2001 vp ja HE 206/2001 vp (s. 272)

• Työllisyyttä tukevat hankkeet

  HE 67/2002 vp (s. 273)

• Aravalainojen ehdot

  HE 115/2001 vp ja HE 206/2001 vp (s. 277)

• Korjausavustukset ja energiataloudelliset avustukset

  HE 115/2001 vp ja HE 206/2001 vp (s. 278)

• Aravalainajärjestelmän kehittäminen

  HE 199/2002 vp ja HE 247/2002 vp (s. 273)