Maaliskuun vallankumous: kysymys korkeimmasta vallasta Suomessa

​Maaliskuun vallankumous: kysymys korkeimmasta vallasta Suomessa

Suomen suuriruhtinaskunnassa jouduttiin vuoden 1917 aikana reagoimaan kahteen Venäjän vallankumoukseen: Maaliskuussa keisari luopui valtaistuimestaan ja vallan peri väliaikainen hallitus. Marraskuussa Leninin johtamat bolševikit kaappasivat vallan Pietarissa, silloisessa Petrogradissa. 

Suomen valtiopäivät kutsuttiin koolle huhtikuussa 1917 ensimmäisen kerran sitten maailmansodan syttymisen vuonna 1914. Vuonna 1916 oli järjestetty eduskuntavaalit, joissa Sdp oli saanut enemmistön edustajapaikoista. Vasta huhtikuussa 1917 koolle kutsuttu eduskunta joutui tekemään kauaskantoisia päätöksiä yllättävässä tilanteessa.

Keisarin ja Suomen suuriruhtinaan kukistuttua toinen sortokausi ja demokratian pitkäaikainen alennustila vaihtuivat kertaheitolla toiveikkaisiin tunnelmiin. Yksikamarinen eduskunta pääsi ensi kertaa käyttämään sille kuulunutta lainsäädäntövaltaa. Tähän asti uudistukset olivat kaatuneet keisarin vastustukseen.

Suomen autonomian palautus

Venäjän keisarikunta luhistui sotavuosien rasituksiin, elintarvikepulaan ja siihen, ettei valtio kyennyt uudistumaan. Keisari Nikolai II luopui vallastaan vapaaehtoisesti. Hän luovutti kruunun veljelleen Mikaelille, joka ilmoitti suostuvansa hallitsijaksi ainoastaan, jos se olisi kansan tahto (Keisari Nikolai II:n julistuskirja). Valta siirtyi duuman nimittämälle väliaikaiselle hallitukselle, kunnes perustuslakia säätävä kokous tekisi Venäjälle uuden perustuslain ja hallitusmuodon. 

Virallisessa lehdessä julkaistiin kuulutus, jossa Suomen kenraalikuvernöörin viran väliaikainen hoitaja totesi: ”Mitä Suomeen tulee, on Väliaikainen Hallitus suunnitellut Eduskunnan mahdollisimman pikaista kokoon kutsumista ja yhteiskunnallisen Senaatin muodostamista.” Maaliskuun vallankumous oli käytännössä veretön, mutta väliaikainen hallitus ei kyennyt täyttämään valtatyhjiötä. Suomenkin tapahtumat johtuivat osittain vallankumouksellisen levottomuuden jatkumisesta valtakunnassa. 

Venäjän väliaikainen hallitus muutti Suomen suuriruhtinaskunnan keisarin alamaisesta aktiiviseksi toimijaksi maaliskuun julistuskirjalla. Siinä kumottiin venäläistämiseen tähdännyt lainsäädäntö alkaen vuoden 1890 postimanifestista. Valtiopäivät luvattiin kutsua koolle pikimmiten. Eduskunnan käsittelyyn toivottiin ehdotusta suuriruhtinaanmaan uudeksi hallitusmuodoksi. 

Suomelle oli palautettu autonominen asema Venäjän imperiumissa. Joitakin suomalaisia tämä tyydytti, mutta enemmistöä ei, sillä Venäjän heikkouden hetkellä – kuten vuosina 1905–1907 – nähtiin tilaisuus saavuttaa enemmän. Olennainen kysymys kuului, siirtyikö suuriruhtinaan valta Suomessa väliaikaiselle hallitukselle ja kuka tai mikä taho vahvisti eduskunnan säätämät lait. 

Suomalaiset esittivät kevään 1917 edetessä ehdotuksia korkeimman vallan siirtämisestä senaatille tai eduskunnalle. Samalla nousi esiin mahdollisuus täydellisen itsenäisyyden saavuttamisesta.

Keisari Nikolai II vierailulla sotasairaalana toimineessa Keisarillisessa palatsissa (nykyinen Presidentinlinna). Keskellä keisari Nikolai II vierellään rouva Sofia Ivanovna Seyn. Nikolai II:n oikealla puolella toisena kenraalikuvernööri Frans Albert Seyn.
Kuva: Atelier Apollo 1915 / Museovirasto

 Maaliskuun julistuskirja

Klikkaa maaliskuun julistuskirja suuremmaksi.