Perustelut

Aikaisempiin maakohtaisiin tukilainoihin, Euroopan rahoitusmarkkinoiden vakauttamiseen ja Euroopan rahoitusvakausvälineeseen sidotuilla miljardeilla pelastetaan pankit ja samalla saatetaan ahdinkoon vaikeuksissa olevien euromaiden pienituloiset kansalaiset.

Välillisesti ja välittömästi Suomi sidotaan näin vastaamaan summasta, joka ylittää pahimmillaan yli kymmenen miljardia euroa. Jo tehtyjen sitoumusten lisäksi edessä saattaa hyvin olla myös Portugalin, Belgian ja Espanjan tukeminen. Tällöin Suomen välillinen ja välitön vastuu kohoaa sietämättömän korkeaksi vain sen tähden, että sillä pelastetaan kevytmielisesti tai suorastaan rikoksenomaisesti velkaantuneet maat ja niitä kevytmielisesti lainoittaneet rahalaitokset.

Kukaan ei kykene sanomaan varmasti, kuinka suureksi vaikeuksiin joutuneiden maiden tukien tarve lopulta kohoaa.

On merkille pantavaa, että ilman näitä eri tukimuotoja useat pankit olisivat vaikeuksissa lainojen arvon romahdettua. Tässä vakauttamisessa on siten kyse lopultakin pankkien pelastamisesta.

Kaiken lisäksi tukemiselle asetetaan sellaisia ehtoja, että ne väistämättä heikentävät talouskasvua näissä maissa ja vaikeuttavat merkittävästi näin tukien takaisin maksua elleivät peräti estä sitä.

Perustelut

Pidämme Euroopan komission lainsäädäntöehdotuksia Euroopan unionin ja euroalueen talouspolitiikan koordinaation tehostamiseksi pääasiassa kannatettavina linjauksina, mutta ei kaikilta osin riittävinä.

Rahoituskriisin laajentuminen ja syventyminen ovat kääntäneet sekä EU-maiden että Suomen hallituksen päätöksiä kohti sosialidemokraattien toukokuussa 2010 Kreikan lainajärjestelyn yhteydessä esittämiä näkemyksiä (VaVM 19/2010 vp). Nyt nämä tavoitteet saavat laajaa kannatusta ja niitä viedään eteenpäin lainsäädäntötoimin ja järjestelmämuutoksin.

Olemme useassa yhteydessä todenneet, että euroalueella pitäisi ottaa nopeasti käyttöön pankkivero ja globaalilla tasolla saada aikaan kattava rahoitusmarkkinavero. Näillä toimilla rahoitusmarkkinoiden ja rahoituslaitosten vastuuta kasvatettaisiin tulevien kriisien kustannusten kattamisessa.

Voimassa oleva vakausjärjestelmä ei ole saanut rahoitusmarkkinoilla aikaan kaivattua vakautta. Epävarmuus kohdistuu siihen, miten Portugali ja Espanja, pystyvät saamaan rahaa markkinoilta. Keskeinen syy on siinä, kun on luvattu tietty summa käytettäväksi kriisin hoitoon. Niin kauan kuin myönnettyä parhaalla luottoluokituksella olevaa luottokysyntää on ollut, velkaisten maiden luotottajat pyrkivät pääsemään eroon alemman luottoluokituksen saatavista ja niihin sisältyvistä riskeistä. Tämä on siten ollut omiaan ruokkimaan kriisin siirtymistä velkaisista maista toiseen. Julkisuudessa on tähän esitetty uutta kokonaisvaltaisempaa joukkovelkakirjajärjestelmää.

Kesäkuussa 2010 perustetussa Euroopan rahoitusvakausvälineessä (ERVV) on huomattu käyttöönoton jälkeen "valuvika". Tämän takia rahastosta voidaan antaa luottoja vain noin puolella siitä summasta, jonka euromaat ovat rahaston varainhankinnasta taanneet.

Saksan keskuspankin johtaja on esittänyt, että vakausvälineen rahoitusmahdollisuuksia pitää kasvattaa. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan euromaiden takaamille luotoille on haluttu saada korkein eli kolmen A:n luottoluokitus, jolloin rahastoon on pitänyt jättää vakuuksia lähes sama määrä, joilla vaikeuksiin joutuneita maita on luototettu. Tämä on merkinnyt käytännössä sitä, että jos esimerkiksi Espanjan kokoinen talous ajautuu vaikeuksiin, rahat eivät yksinkertaisesti riitä. Uusia ratkaisuja vakausrahaston käytön tehostamisesta ei euromaiden kesken saatu aikaan viimeisessä EU:n valtiovarainministereiden kokouksessa.

Toisaalta kyse ei olekaan valuviasta vaan siitä, että rahoitusvakausvälineellä ei ole ollut tarkoitus hoitaa mahdollisesti vaikeuksiin ajautuvaa Espanjaa ja sen vuoksi sen nimi puuttui kesäkuun Euroopan rahoitusvakausvälineen puitesopimuksesta ja takauspäätöksestä, jota käsiteltiin eduskunnassa. Valiokunnalle ei ole annettu selvitystä tästä kolmen A:n luottoluokitustarpeen aiheuttamasta luototusmahdollisuuden puolittumisesta kesäkuun 2010 Euroopan talouden vakauttamispakettiin nähden.

Epävarmuus rahoitusmarkkinoilla ei ole rauhoittunut, ja riski siitä, että se laajenee edelleen, on suuri. Suomen ei pidä hyväksyä euromaiden velkojen yhteisvastuuta, vaan jokaisen maan on itse hoidettava velkansa ja rahoituslaitosten ongelmat niin, että riskinottajat kantavat osaltaan vastuun syntyneistä tappioista.

Rahoitusmarkkinoiden riskien ja kriisien ehkäisemisen kannalta on keskeistä, että yksittäisten jäsenmaiden finanssipolitiikka on selkeässä ja tiukassa linjassa yhteisesti hyväksytyn kasvuja vakaussopimuksen kanssa.

Vaikka Suomen taloudellinen tilanne on euroalueen moniin muihin maihin nähden paremmassa kunnossa, on meidänkin liikkumavaramme kaventunut oikeistohallituksen aikana nopeasti. Velkamme on kasvanut tällä hallituskaudella kovaa vauhtia, ja ensi vuonna valtionvelan arvioidaan kasvavan 85 miljardiin euroon. Hallitus siirtää tuleville hallituksille ylisuurten veronkevennysten rasitteen ja julkisen talouden sopeutustoimet sekä kasvattaa suomalaisten veronmaksajien ja Suomen taakkaa muille maille myönnettävillä lainoilla sekä takausvelvoitteilla huolestuttavalla tavalla.

Suomessa hallituksen olisi pitänyt selvittää tuen läpinäkyvyys jo tehtyjenkin ratkaisujen osalta. Olisi syytä harkita, pitäisikö osa tuesta kirjata menoksi ja tuoda asia lisäbudjetin yhteydessä eduskunnan käsittelyyn lisälainaa ottamatta ja muita budjettiolettamuksia muuttamatta? Näin saataisiin parempi tieto Suomen valtion velkaantumisen riskeistä.

Suuret luotot ja takausvastuut saattavat vaarantaa Suomen valtiontalouden kestävyyden, samalla kun valtiolla on tarve tukea riittävää kasvua ja mahdollisimman hyvää työllisyyskehitystä sekä hyvinvointiyhteiskunnan palveluiden tuottamista.

Asian käsittely loukkaa vakavalla tavalla eduskunnan budjettivaltaa eikä ole mahdollistanut, asian valtiontaloudellinen merkitys huomioon ottaen, riittäviä vaikutusmahdollisuuksia (VaVM 30/2010 vp).